Färsaaret: hengähdystauko maailman laidalla

Loputtomasti vihreän sävyjä. Lampaita. Ja lisää lampaita. Ja toinen toistaan upeampia teitä, jotka kiemurtelevat kumpuilevassa maastossa käärmeen lailla vehreästä laaksosta toiseen. Tervetuloa Färsaarille.

Färsaaret. Saariryhmä keskellä Norjan, Skotlannin ja Islannin välistä merialuetta Atlantilla. Pitkään eristyksissä, Euroopasta käsin katsottuna pitkään myös tunnetun maailman laidalla. Nykyään ne sijatisevat kuitenkin vain muutaman tunnin lentoyhteyden päässä Kööpenhaminasta. Autolautalla matkustettaessa Färsaaret ovat puolestaan puolivälissä matkalla Islantiin.

Tanskan Ahvenanmaa

Färsaaret muodostuu 18 saaresta, jotka ovat syntyneet tulivuorten purkauksina noin 55 miljoonaa vuotta sitten. Todisteena tästä ovat mustanpuhuvat kallioseinämät. Yhdessä saaria värittävän vehreyden kanssa silmien eteen levittäytyy toinen toistaan tarunhohtoisempia maisemia. Ja jokainen laakso näyttää erilaiselta.

Saariryhmä kattaa yhteensä 1398 neliökilometriä. Maa-alaa on siis lähes yhtä paljon kuin Ahvenanmaalla. Asukkaita Färsaarilla on reilu 50 000, joten aivan tyhjää siellä ei ole. Väestöstä noin 40 prosenttia asuu tosin pääkaupunki Tórshavnissa.

Färsaaret kuuluu Tanskalle, mutta sillä on vahva itsehallinto. Tästä kielii mm. se, että vaikka Tanska on EU:ssa, Färsaaret eivät. Syy on kalastukseen liittyvässä politiikassa. Kalastus on yhä saarelaisten tärkein elinkeino. Se kattaa noin 85 prosenttia kaikesta viennistä. Färsaarilla kasvatetaan myös paljon kassilohta, mutta laatu on parempaa kuin Norjassa – Skotlannista nyt puhumattakaan.

Färsaarilla on myös oma kielensä, joka kuulostaa jännältä korvaan. Se on lähellä islantia mutta ei kuitenkaan. Aksentissa on jotain samaa kuin jos amerikkalainen yrittäisi puhua norjaa. Fääri on saaren virallinen ykköskieli, mutta tanskaa opetetaan kouluissa, ja se on toinen virallinen kieli.

Luontoihmisen paratiisi

Turismi on ollut tasaisessa kasvussa, ja etenkin ulkoilmaihmiselle Färsaaret on paratiisi. Opastettuja vaellusreittejä on runsaasti. Lentoja ei ole onneksi ainakaan vielä liikaa, joten Färsaaret on onnistunut säilyttämään aitouden tunteensa ja massaturismin mukanaan tuomat ongelmat.

Myöskään majapaikkoja ei ole liikaa. Ja koska turistisesonki on lyhyt, isoilla hotelliketjuilla ei ole edes intressejä rakentaa kaukaiselle saariryhmälle isoja komplekseja. Onneksi tarjolla on vuokralle runsaasti pieniä taloja, joissa monissa on perinteinen ruohokatto. Se suojaa sateelta ja toimii eristeenä kylmältä.

Ja kuten isojen hotelliketjujen kanssa, sama koskee luonnollisesti myös muita isoja kansainvälisiä ketjua. Färsaaret lienee yksi niistä harvoista maista maailmassa, josta ei löydy McDonald'sia… Mutta hampurilaisia ja pitsoja färsaarelaiset tuntuvat rakastavan samaan tapaan kuin islantilaiset. Ehkä sitä vain haluaa jossain vaiheessa vaihtelua ainaiselle kalan syömiselle.

Toki myös Atlantin sää toimii turistivirtojen rajoittimena. Kesä on yöttömästä yöstä huolimatta lyhyt, ja lämpötilat kipuavat todella harvoin yli 20 asteeseen. Ja saarilla myös tunnetusti sataa paljon…

Maanviljelijänä kuninkaan mailla

Vietimme Färsaarilla muutaman päivän viime kesänä autoillen suurimpien saarten ympäri. Matkan varrella meillä oli aikaa jutella myös paikallisten kanssa; kuten Jóannes Paturssonin kanssa, joka on maanviljelijä peräti 17. sukupolvessa.

Hän asuu Kirkjubøurissa, joka on tärkeä perintökohde färsaarelaisille. Kirkjubøurissa sijaitsee myös Roykstovan eli savutupa. Se on tiettävästi maailman vanhin, yli tuhat vuotta vanha ja yhä asumuksena käytössä oleva viikinkiaikainen pitkätalo. Se on Jóannesin koti, mitä Jóanneksen suku on asuttanut jo vuosisatoja.

Kysyttäessä häneltä, kokeeko hän olevansa viikinki, tanskalainen vai färsaarelainen, vastaus tulee nopeasti.

– Koen olevani färsaarelainen, viikinkiajoista on jo niin kauan. Ja geenikantahan täällä tulee miehillä 85-prosenttisesti Norjasta ja naisilla 85-prosenttisesti Skotlannista.

Tämä selittää runsaiden punapäiden määrän. Syy perheen asuinpaikkaan on puolestaan sattuman kauppaa.

– Nämä maat kuuluivat aikoinaan katolilaiselle piispalle, mutta uskonpuhdistuksissa kuningas otti maat itselleen. Niinpä esi-isäni muutti näille uusille kuninkaan maille vuonna 1557. Siitä lähtien olemme olleet kuninkaan tilallisia.

Kirkjubøur oli aikoinaan isompi kylä, mutta kalastuksen suosion myötä moni muutti muualle. Jóannes perheineen kuitenkin jäi. Maanviljelijöitä ei ole saarella liikaa.

– Emme ole maanviljelijöitä sanan varsinaisessa merkityksessä, enemmänkin tämä on eläintila. Meillä on 350 lammasta, jotka vaeltavat alueella vapaasti. Sen lisäksi meillä on muutama pää ylämaan karjaa. Käytämme lähes kaiken lampaanlihan itse, järjestämme täällä perinteisiä illallisia reilun 30 hengen ryhmille.

Norjalaiset saapuivat saarille 800-luvulla. Ja kun elämän laatu Euroopassa alkoi kehittyä, Färsaarilla elämä jatkui pitkään haastavana.

– Saarista tuli melko eristäytyneet kauppapolitiikan seurauksena 1500-luvulla, ja avautuminen alkoi taas vähitellen 1800-luvulla. Silloin saarelaiset alkoivat katsoa, mitä muualla maailmassa tapahtui teollistumisen yms. myötä. Siihen asti saarelaiset olivat eläneet pitkälti omavaraisina.

Viljeltyä maata ei ollut kuitenkaan paljon.

– Maissia viljeltiin jonkin verran, mutta esimerkiksi vihannekset olivat lähes tuntematon käsite vielä noin sata vuotta sitten. Kala on ollut aina tärkeä ravintolähde. Myös isoja merilintuja on pyydystetty jonkin verran.

Jóanneksen luonteessa on jotain samaa kuin Lapin miehissä. Hän on hiljainen, tarkkaavainen ja hieman varauksellinen – mutta kuitenkin myös utelias ja hyvin vieraanvarainen. Luonto muokkaa ihmiset mukaisekseen.

– Sää on täällä suurin ihmisiin vaikuttava tekijä. Se vaihtuu jatkuvasti, koskaan et voi olla varma, millaista säätä on luvassa. Ja sää voi olla myös täällä täysin erilainen kuin vuorten toisella puolen. Myös vuodenajat vaikuttavat. Kesällä tehdään valoisan aikaan niin paljon kuin mahdollista, talvella lähinnä korjaillaan asioita.

Ja onneksi perinteitä myös kunnioitetaan ja vaalitaan.

– Moni färsaarelainen lähtee ulkomaille opiskelemaan, mutta moni myös palaa takaisin. Elämä on täällä omanlaistaan, olemme tehneet asioita omalla tavallamme, ja vieraat kulttuuri-ilmiöt eivät rantaudu tänne helpolla. Ensimmäinen pizzeria avattiin tänne vasta 90-luvun alussa. Ihmisillä on myös syvä suhde luontoon, jota halutaan vaalia. Luontoa pitää osata myös kunnioittaa, ja täällä se on erityisen tärkeää. Sama koskee luonnollisesti myös merta.

Tie vain jatkuu jatkumistaan

Me jätämme jäähyväiset Jóannekselle, todella sympaattiselle ja ystävälliselle miehelle. Matkan on jatkuva. Vierivä kivi ei sammaloidu. Yksi saarten hienoimmista teistä vie Saksuniin. Maisemat ovat kuin suoraan satukirjasta. Pieni joki virtaa laakson pohjalla, ja tie seurailee sitä kumpuilevassa maastossa.

Tien varrella on lampaita sekä paikallisia hevosia. Tuuli on tuivertanut niille komeat harjat.

Tie on myös kapea, vain yhden kaistan levyinen. Tämä on tyypillistä Färsaarten pienemmillä teillä. Vastaantulijoita varten tiehen on tehty levennyksiä parin sadan metrin välein.

Saksunissa odottaa pieni paratiisi. Rinteiltä virtaa alas leveitä vesiputouksia, joita näyttäisi olevan Färsaarilla satoja. Siksi täällä varmasti sataa niin paljon, vesiputouksia on tankattava jatkuvasti.

Saksunin kylä koostuu muutamasta talosta, pienestä kahvilasta ja valkoisesta ruohokattoisesta kivikirkosta. Ja kaiken tämän keskellä on pieni laguuni. Aikoinaan toimi suojaisana luonnonsatamana, mutta suuressa myrskyssä vuonna 1607 sen suu muurautui umpeen hiekasta.

Saarihyppelyä

On aika vaihtaa saarta, siirrymme sillan yli Eysturoyhin, jossa niin ikään upea tieosuus vie Eiðistä pienen ylängön kautta Gjógviin. Jälkimmäinen on sympaattinen kylä, jonka rannassa on pieni leirintäalue. Siellä on muutama teltta sekä jokunen retkeily- ja matkailuauto. Ne ovat omatoimimatkaajien liikkuva peti ja keittiö saariin tutustuttaessa. Tässä kylässä on tosin myös poikkeuksellisesti pieni hotelli. Se on kesäaikaan lähes aina täynnä.

Rannalta löytyy täälläkin hieno luonnonsatama, ja portaista pitäville niitä riittää kavuttavaksi prinsessa Maryn penkille, joka merkkaa Tanskan kruunuprinssin Frederinkin sekä tämän australialaisen vaimon eli kruunuprinsessa Maryn vierailua täällä vuonna 2005.

Tunnelin

Kolmas hieno tie vie meidät lopulta Viðareiðihin, joka sijaitsee Borðoyn saarella. Sinne vie pitkä, pimeä, kostea ja yksikaistainen tunneli, jonka varrelle on onneksi kaiverrettu kallioon riittävästi levikkeitä. Kokemus on silti huima. Pisimmät tunnelit ovat maksullisia. 

Maisemat ovat myös taas kerran henkeäsalpaavat. Täällä tiet ovat tosin jo paikoitellen sen verran kuoppaisia, ettei maisemia kannata tuijotella liikaa. Rengasrikon vaara on todellinen.

Viðareiði on yksi saariryhmän pohjoisimpia kyliä, ja sielläkin seisoo komeasti pieni kirkko. Myös pieni hotelli löytyy, mutta se näyttäisi olevan auki vain tilauksesta. Täällä ollaan sen verran kaukana pääkaupunki Tórshavnista ja tiheämmästä asutuksesta, että turisti tuntee oikeasti olevansa maailman laidalla. Aaltoilevaa merta katsottaessa on pakko taas kerran ihailla viikinkien rohkeutta, kun he ovat lähteneet purjehtimaan Atlantille kohti tuntematonta.

Yöttömän yön taikaa

Kesällä Färsaaret on Lapin tapaan parhaimmillaan. Kello on yksi yöllä, ja aurinko on käväisemässä juuri horisontissa. Färsaarille vierailulle on vain yksi oikea ajankohta, yötön yö. Siinä on yksinkertaisesti oma taikansa, miten valo vaihtuu taivaanrannassa. Yhtäkkiä vihreän sävyt heräävät aivan uudella tavalla eloon, kun taivaanranta maalautuu merenpinnassa käyvän auringon myötä keltaisen, oranssin ja punaisen sävyihin.

Yöttömässä yössä korostuu myös Färsaarilla käsin kosketeltava rauha. Se on myös sana, joka tulee mieleen, jos Färsaaria pitäisi kuvailla yhdellä sanalla. Jos turisti kokee tällä stressiä, silloin on syytä katsoa peiliin. Ei ruuhkia, ei liikennevaloja, ei idiootteja liikenteessä – ajaminen Färsaarilla on yksinkertaisesti nautinto.

Sympaattinen Tórshavn

Lopulta matkamme päättyy Tórshavniin, joka tuntuu kaikkien pikkukylien jälkeen lähes suurkaupungilta. Liikennevalojakin on peräti kolme kappaletta. Asukkaita Tórshavnissa on reilut 20 000 eli lähes tuplaten sen verran kuin Maarianhaminassa. Elämän rytmi vaikuttaa silti leppoisalta.

Färsaarilla on myös erittäin fiksusti hoidettu pysäköinti. Maksaa ei tarvitse missään, mutta pysäköintiaika on rajoitettu pysäköintikiekolla. Esimerkiksi Tórshavnin ”ydinkeskustassa” saa pysäköidä puoleksi tunniksi, vähän kauempana kahdeksi tunniksi. Teiden varrella olevilla levähdysalueilla saa laittaa auton parkkiin kolmeksi tunniksi. Isoimmilla parkkialueilla saa sitten olla pidempään.

Tórshavniin on sen kompaktista koosta johtuen helppo tutustua jalkaisinkin. Kahden sataman välissä sijaitseva vanhakaupunki Tinganes on erittäin sympaattinen, jotenkin jopa herttaisempi kuin vaikkapa Porvoo.

Me kruunamme retken syömällä hyvin. Ja koska ollaan meren äärellä, sen antimista kannattaa nauttia. Tórshavnin keskustassa sijaitseva Roks tarjoilee esimerkiksi useamman ruokalajin illallisia.

Koko setin syöminen on todellinen elämys. Paikallisista raaka-aineista kootut annokset ovat kuin pieniä taideteoksia.

Me jätämme saarille jäähyväiset, mutta vannomme palaavamme. Autolla ajamisesta pitäville Färsaaret on yksinkertaisesti paratiisi. Maltilliset etäisyydet ja upeat tiet antavat mahdollisuuden kiireettömään nautiskeluun.