29.10.2023 Ajoneuvot Fordin kimppuun: Stellantiksen loput kahdeksan uutta asetta maailman pakettiautomittelöön Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Puheet olivat isoja ja panokset kovia, kun Stellantis uudisti kerralla peräti 12 pakettiautomalliaan. Myös kevyemmässä päässä on luvassa kosmeettisempien asioiden lisäksi entistä paremmat täyssähkövoimalinjat. Stellantis toteutti aiemmin tällä viikolla varmasti erään maailman suurimmista automallilanseerauksista koskaan, kun ranskalais-italialainen konserni vyörytti julkisuuteen kerralla peräti 15 eri nimellä varustettua pakettiautomallia, mikäli laskemme mukaan kolmen Opel-mallin Ison-Britannian Vauxhall-sisaret. Moottori on jo pääpiirteissään esitellyt isojen pakettiautojen koplan, ja nyt onkin aika kurkistaa, mitä kahdella pienemmällä pakettiautoperheellä on uudistusten jälkeen tarjottavanaan. Kaikki tässäkin artikkelissa esiteltävät autot perustuvat täysin "edeltäjiinsä" eli oikeammin kannattaisi puhua uusien mallien sijaan elinkaaripäivityksistä. Luvassa on melko lailla samanlainen päivitys kuin mitä olemme viime aikoina saaneet Stellantiksen henkilöautopuolella esimerkiksi Peugeot E-2008:aan. Uudistuksilla ja varsinkin sähkömallien terästyksillä on kristallinkirkas tavoite tehdä Stellantiksesta koko maailman markkinajohtaja kevyiden hyötyajoneuvojen (LCV) sarjassa; se on sitä jo Euroopassa. Fordin markkinajohtajuutta konserni siis tavoittelee, ja tavoitteeksi on otettu vuosi 2027. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Berlingo-Doblò-Combo-Partner Aloitetaanpa kevyimmästä päästä. Ford Transit Courier saa nyt vastaansa faceliftatun ja aiempaa enemmän teknologiaa sisäänsä saaneen Stellantis-nelikon. Tärkein uutinen liittyy kuitenkin Ë-Berlingoon, E-Doblòon, Combo Electriciin ja ja E-Partneriin, jotka ovat saaneet uuden akun ja sitä myöten jopa 50 kilometriä lisää toimintamatkaa, WLTP-lukeman asettuessa nyt 330 kilometrin tuntumaan. Jokainen auto on saanut hieman uudistetun ja aiempaa aerodynaamisemman keulailmeen, ja sisälle mentäessä vastaan tulee uusi 10-tuumainen tietoviihdenäyttö liitettävyystoimintoineen. Opel Combo saa saksalaisbrändin uuden Vizor-keulan. Uudet ajoavustinteknologiat käsittävät isojen pakujen tavoin tason 2 autonomisen ajamisen eli auto pystyy itse jarruttamaan, kiihdyttämään ja ohjaamaan. Myös ahtaissa paikoissa käsittelyä helpottava 360-asteen kamera astuu kuvaan. Berlingo, Doblò, Combo ja Partner pystyvät nyt myös antamaan kuljettajalle muun muassa vinkkejä taloudellisempaan ajotapaan sekä kertomaan hyvistä latauspaikoista ja huoltotarpeista. Jumpy-Scudo-Vivaro-Expert Keskikokoa eli tonniluokkaa ja siten suoraan Ford Transit Customia lähtee haastamaan seuraavanlainen nelikko. Citroënin uusi logo on löytänyt tiensä myös Berlingon ja Jumpyn keulalle. Myös Ë-Jumpy, E-Scudo, Vivaro Electric sekä E-Expert ovat saaneet ehostetun virtalähteen. Uusittu 75 kilowattitunnin akku mahdollistaa näille tonniluokan sähköpakettiautoille 45 kilometriä aiempaa pidemmän toimintamatkan, kokonaislukeman asettuessa 360 kilometrin hujakoille. Niin ikään jokainen malli saa oman brändi-identiteettinsä mukaan päivitetyn keulailmeen, joka parantaa myös aerodynaamisia ominaisuuksia. Tämän kokoluokan kohdalla keulan muutokset tuntuvat hieman muita suuremmilta, mutta edelleen mennään akselilla ajovalot, maski ja puskuri. Uusittu 10-tuumainen keskinäyttö käsittää samat uudet ominaisuudet kuin pykälää pienempikin kokoluokka eli luvassa on liitettävyyttä ja avustimia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toyota ja RAM seurannevat perässä - vetyä luvassa Tässä artikkelissa läpikäydyillä pakettiautoilla on toki myös konsernin ulkopuolisia sisaria Toyotalta, nimittäin Proace City ja Proace. Niiden voi odottaa saavan vastaavat päivitykset. Toyota on myös ilmoittanut vuoden 2024 aikana liittyvänsä Stellantiksen kelkkaan isojen pakettiautojen luokassa Euroopassa, mikä tarkoittanee, että alun perin vuonna 2006 julkistettu ja nyt jälleen päivitetty Fiat Ducato -perhe on saamassa ensi kertaa Toyota-sisaren. Stellantis kertoi julkistavansa niin ikään ensi vuoden puolella tässä samaisessa luokassa ensi kertaa vetypakettiauton. Toyota saattaa olla hyvinkin keihäänkärkenä tässä hankkeessa, sillä japanilaisvalmistaja on kertonut panostavansa seuraavaksi vetykäyttöisiin hyötyajoneuvoihin. Stellantiksen Pohjois-Amerikan hyötyajoneuvokärki RAM on puolestaan vielä tämän vuoden aikana julkistamassa oman päivitetyn versionsa ja täyssähkömallinsa Promasterista, joka on Fiat Ducato amerikkalaisittain. Lähteet: Stellantis, Toyota, Autocar.co.uk Kuvat: Stellantis, Toyota Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 4.11.2026 Viikon arkistopoiminto Huimat Saab Aero-X ja Chrysler Imperial sekä myös muutama eri tavalla realistinen autouutuus 20 vuoden takaa 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista