2.6.2022 Ajoneuvot Toyota hyppää syvemmälle Stellantiksen kelkkaan ja tuo ison pakettiauton Eurooppaan 2024 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eurooppalaisten standardien mukainen, kokonaismassaltaan 3,5 tonnin pakettiauto on uusi aluevaltaus Toyotalta. Voimanlähteiden kirjo tulee ulottumaan aina täyssähköiseen asti. Fiatin ja PSA:n eli sittemmin Stellantiksen nykyinen polvi tässä Euroopan suurimmassa pakettiautokokoluokassa, HDV-segmentissä, on pohjimmiltaan jo 16 vuotta vanha. Fiat Ducato, Citroën Jumper, Peugeot Boxer ja tuorein tulokas Opel/Vauxhall Movano saavat siis parin vuoden kuluttua seuraajan, johon myös Toyota Motor Europe liittyy mukaan. Näin Toyotan pakuyhteistyö Stellantiksen kanssa syvenee kattamaan jo kolmannen mallin, Proace Cityn ja Proacen yläpuolelle. Alun perin yhteistyö alkoi jo vuonna 2012, kun Toyota korvasi omatuotantoisen pitkänokkaisen Hiacensa yhteistyö-Proacella. Tuleva sisaruskatras valmistetaan eri tehtailla Euroopan mantereella. Ducatot sekä ilmeisesti polttomoottoriset Toyotat tullaan valmistamaan Italian Atessassa, kun taas ranskalaiset ja saksalaiset sekä oletusarvoisesti sähköiset Toyotat valmistetaan Puolan Gliwicessä. Stellantiksen isoja saa jo täyssähköisinä... Toyota Motor Europen pääjohtaja ja toimitusjohtaja Matt Harrison kommentoi uutista luonnollisesti ylistävään sävyyn: - Olemme tyytyväisiä yhteistyömme laajentumisesta uuden, suuren pakettiautomallin myötä. Se edustaa meille tärkeää lisäystä mallistoomme, ja se täydentää hyötyajoneuvomallistomme kattamaan kaikki kokoluokat. Uutuusmalli edustaa tärkeää osaa Toyotan kasvutavoitteissa hyötyajoneuvojemme kanssa yhdessä Hiluxin, Proacen ja Proace Cityn kanssa mahdollistaen Toyotan liikkuvuusratkaisujen tarjonnan kaikissa hyötyajoneuvosegmenteissä. ...kuten myös yhteistyö-Proacea. Koko Stellantiksen puolesta sanansa sanoo myös konsernin toimitusjohtaja Carlos Tavares: - Tämän kolmannen yhteistyömallin myötä Stellantis näyttää edelleen mallia hyötyajoneuvo-osaamisestaan ja muuttuvan maailman myötä tarjottava täyssähköinen versio täydentää malliston kattamaan kaikki erilaiset käyttötarpeet. Tämä sopimus vahvistaa johtajuuttamme hyötyajoneuvomarkkinoilla ja vähäpäästöisissä ajoneuvoissa. Lisäksi se vie meitä lähemmäs Dare Forward 2030 -tavoitteitamme, joiden mukaan olemme kevyiden hyötyajoneuvojen kiistaton johtaja, niin teknologian, tuotannon, markkinaosuuden kuin tuottavuuden saralla. Lähde: Toyota Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 4.11.2026 Viikon arkistopoiminto Huimat Saab Aero-X ja Chrysler Imperial sekä myös muutama eri tavalla realistinen autouutuus 20 vuoden takaa 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista