19.6.2023 Liikenne Hallitusohjelmassa liikenteen ja liikkumisen kannalta hyviä piirteitä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton mukaan tuore hallitusohjelma sisältää liikenteen ja ihmisten liikkumismahdollisuuksien kannalta positiivisia aloitteita. Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina. Petteri Orpon johtamat hallitusneuvottelut tulivat päätökseen perjantaina. Uusien hallituspuolueiden laatima hallitusohjelma sisältää useita positiivisia asioita liikennesektorilta. Aiemmin suunniteltua polttoaineiden jakeluvelvoitteen ankaraa kiristämistä jo ensi vuodesta alkaen on hallitusohjelmassa selkeästi lievennetty. Lisäksi hallitus on valmis alentamaan polttoaineveroja jakeluvelvoitteen nostaessa kuluttajahintoja. - Jakeluvelvoite kiristyy edelleen, mutta ei niin paljon kuin Sanna Marinin hallitus asiasta päätti. Autoliitto kritisoi voimakkaasti tuolloin tehtyä päätöstä liian kalliina ratkaisuna. Se, että nyt puhutaan polttoaineverojen alentamisesta, on historiallista. Itse en muista, milloin tällaista olisi tapahtunut, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa. - Lisäksi hallitus suunnittelee ajoneuvoveroon pientä alennusta. Nämä toimenpiteet parantavat tavallisten ihmisten mahdollisuutta käydä töissä ja pyörittää arkea, Nieminen jatkaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu myös liikenteen rahoituksen ja verotuksen kokonaisuudistuksen käynnistäminen. - Uudistuksen suunnittelussa pitää huomioida Suomen erityisolosuhteet ja suomalaisten liikkumistarpeet sekä huolehtia siitä, että meillä on jatkossakin edellytykset oman käyttöön arjen liikkumisessa, Nieminen painottaa. Hallitus lupaa myös torjua määrätietoisesti liikenneverkon korjausvelan kasvua. Väyläverkon investoinnit luvataan kohdistaa kasvun, työllisyyden ja huoltovarmuuden kannalta olennaisimmille väylille sekä väyläverkon pahimpien pullonkaulojen purkamiseen. Perusväylänpidossa huomioidaan myös alempiasteinen tieverkko ja 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitys käynnistetään heti hallituskauden alussa. - Olemassa olevan tieverkon kunnostaminen pitää priorisoida investoinneissa. Esimerkiksi maanteiden päällystysohjelmaa pitää pidentää mahdollisimman nopeasti lisävahinkojen torjumiseksi. Tänä vuonna päällystetään ennätyksellisen vähän maanteitä, minkä takia korjausvelka on kovassa kasvussa, Nieminen sanoo. - Liikennejärjestelmäsuunnitelma on tähän mennessä osoittautunut rahoituksen puutteessa pelkäksi toivelistaksi. Toivottavasti nyt suunnitelmalle saadaan myös riittävästi rahoitusta, jotta hankkeita päästään toteuttamaan suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti. Lähde: Autoliitto Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 6.4.2026 Liikenneturvallisuus Tasoristeykset vaaranpaikkoja – kolmasosa risteyksistä yhä ilman varoituslaitteita 1.4.2026 Liikenne Tilannenopeus on valittava harkiten – nopeusrajoituksen puitteissa totta kai 30.3.2026 Liikenne Helsinki helpotti pysäköintiä – ja teki samalla uusia alueita maksulliseksi 30.3.2026 Uutinen Nopeudet vapautuvat – kesä ja 120 km/h saavat tulla! 28.3.2026 Liikenne Sattuiko havainnointivirhe? Automaattijarrutus voi pelastaa 24.3.2026 Autoilu Autojen aiheettomat automaattiset hätäpuhelut merkittävä ongelma 21.3.2026 Liikenne Turvavälillä on väliä – mutta välitätkö sinä? 16.3.2026 Päivän kuva Musta jää vaanii keväälläkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita