20.2.2019 Kotimaanmatkailu Helsingin Ravintola Palace saalisti Michelin-tähden Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden 2019 pohjoismaisessa Michelin-oppaassa on kolme uutta 2 tähden ja neljä uutta 1 tähden ravintolaa. Guide Michelinin uudet pohjoismaiset tähtiravintolat ovat selvillä. Himoittuun joukkoon eli vuoden 2019 pohjoismaiseen Michelin-oppaaseen nousi kolme uutta 2 tähden ja neljä uutta 1 tähden ravintolaa. Yksi uusi 1 tähden ravintoloista on Helsingin Etelärannassa sijaitseva Ravintola Palace. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy"Tuntuu mahtavalta"Pitkän tauon ja mittavan remontin jälkeen marraskuussa 2017 uudelleen avatun Ravintola Palacen tavoitteena on korkeatasoinen laatu. Keittiötä johtaa Eero Vottonen, yksi Suomen arvostetuimmista keittiöpäälliköistä.– Tuntuu mahtavalta, että kaikkeen tekemiseemme ladattu iso intohimo on havaittu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Olen tästä tunnustuksesta todella iloinen, sanoo Vottonen Ravintola Palacen nettisivuilla. Vottonen korostaa tiimityön merkitystä.– Tällaisilla palkinnoilla on myös tästä näkökulmasta tärkeä merkitys. Nuoret kokit näkevät, että kovalla työllä voi päästä maailman huipulle.Suomen ensimmäinen Michelin-tähti myönnettiin Palace Gourmet -ravintolalle vuonna 1987. Eero Mäkelän luotsaamalla ravintolalla oli tähti vuosina 1987–1989.Uniikki gastronominen alueTähtiravintoloiden julkistusta isännöinyt Guide Michelinin kansainvälinen johtaja Gwendal Poullennec kuvaili pohjoismaita todella uniikiksi gastronomiseksi alueeksi.– Pohjoismaiden ravintolatarjonnan monimuotoisuus ja noste kiinnostavat hyvän ruuan ystäviä kautta maailman, Poullennec arvioi.– Pohjoismaisissa gourmet-keittiöissä ei ainoastaan pyritä kehittämään luovuutta ja teknistä osaamista, vaan ollaan edelläkävijöitä ruokahävikin vähentämisessä, lähellä tuotettujen raaka-aineiden suosimisessa sekä innovatiivisten kasvisruokalistojen kehittämisessä.Fär-saarilta TukholmaanMichelin Guide Nordic Countries 2019 sisältää arvioinnit hotelleista ja ravintoloista Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan merkittävimmiltä gourmet-alueilta.Uudet 2 tähden ravintolat oppaassa ovat Jacob Holmströmin ja Anton Bjuhrin perustama ja luotsaama Gastrologik Tukholmassa, keittiömestari Poul Andrias Ziscan alaisuudessa toimiva KOKS Tanskan Fär-saarilla sekä René Redzepin uudistunut ja uudessa osoitteessa toimiva Noma Kööpenhaminassa.Nämä kolme ravintolaa ovat hyvin erilaisia – kaukainen KOKS pohjoisen Atlantin valtamerestä kohoavilla Färsaarilla, Tukholman hillityn hienostunut Gastrologik ja kaupunkifarmia henkivä Noma Kööpenhaminassa – ja samalla niitä kuitenkin yhdistää sama ominaispiirre: sitoutuminen aitoihin, ensiluokkaisiin raaka-aineisiin ja niiden hyödyntäminen luontevasti vuodenaikojen mukaan.KOKSin keittiömestari Poul Andrias Zisca palkittiin kahden tähden lisäksi kunniamaininnalla Michelin Nordic Guide Young Chef 2019 tunnustuksena hänen osoittamastaan luovuudesta, teknisestä taitavuudesta ja omistautuneisuudesta.Uudet 1 tähden ravintolat ovat Palace Helsingissä ja Alouette Kööpenhaminassa; Norjassa Trondheim on ensi kertaa mukana oppaassa, ja siellä ravintolat FAGN ja Credo saivat kumpikin 1 tähden.Credo sai myös Michelin Nordic Guide Sustainability Award 2019 -palkinnon tunnustuksena saavutuksistaan ekologisen ruuantuotannon hyväksi ja sitoutumisestaan paremman ruuan ja kestävän tuotannon edistämiseen sosiaalisessa mediassa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOpas matkailijoiden avuksiMichelinin hotelli- ja ravintolaopas on hyödyllinen apuväline kaiken tyyppisille matkailijoille, joita yhdistää rakkaus hyvään ruokaan. Se tarkastaa ja suosittelee joka vuosi parhaat ravintolat ja hotellit liikematkailijoista tavallisen lomamatkailijan tarpeisiin kaikissa laatu- ja mukavuuskategorioissa.Vuoden 2019 oppaassa esitetään kunkin paikkakunnan tähtiravintolat ensimmäisinä, sen jälkeen Bib Gourmand -ravintolat ja niiden jälkeen hyvän ruokansa ansiosta lautas-symbolin saaneet ravintolat.Uusia Bib Gourmand -ravintoloitaBib Gourmand on Guide Michelinin käyttämä symboli, joka merkitsee ruuan hyvää hinta-laatusuhdetta. Tällä symbolilla varustetut ravintolat ovat erittäin suosittuja oppaan käyttäjien keskuudessa ympäri maailman, sillä ne tarjoavat huolellisesti valmistettua ruokaa kohtuulliseen hintaan.Pohjoismaisessa oppaassa on tänä vuonna kolme uutta Bib Gourmand -ravintolaa: niistä kaksi on Tanskassa, Selma Kööpenhaminassa ja Moment Røndessä. Kolmas, Skál!, on Reykjavikissa, Islannissa.Bib Gourmand -ravintoloiden määrä vuoden 2019 oppaassa on näin noussut 34:ään.Trondheimin lisäksi uudessa oppaassa on useampia muitakin ensi kertaa mukana olevia paikkakuntia. Nämä ovat Aalborg ja Rønde Tanskassa, Grindavik Islannissa ja Kosta Ruotsissa. Kaiken kaikkiaan vuoden 2019 pohjoismaisessa Michelin-oppaassa on listattu 30 uutta ravintolaa, joten hyvän ruuan ystävien valintamahdollisuudet ovat entistä runsaammat.Rengasvalmistajana tunnettu Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja.Lähde: Michelin, Ravintola Palace Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa