26.7.2025 Lentokoneet Helsinkiin kahta reittiä operoiva kiinalainen Juneyao Air on lopultakin vastaanottanut viisi vuotta tehtaalla seisseet Boeing 787 Dreamlinerit Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander, Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Boeing sai kuin saikin kahden kauppasodan ynnä muiden ongelmien jälkeen täytettyä kiinalaisyhtiön kymmenen Dreamlinerin tilauksen, eivätkä Juneyaon kesäsuunnitelmat Euroopassa menneet täysin mönkään. Moottori uutisoi huhtikuussa 2025, kuinka Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota näytti vaikuttavan myös lentokonekauppoihin maiden välillä. Vielä suhteellisen tuore kiinalainen Juneyao Air -lentoyhtiö oli tilannut Yhdysvalloista mannertenväliseen liikenteeseensä kymmenen Boeing 787-9 Dreamliner -laajarunkokonetta, jotka muodostavat kymmenesosan yhtiön sadan koneen laivastosta, joka koostuu muilta osin Airbusin kapearunkokoneista. Ensimmäisen Dreamlinerinsa Juneyao Air vastaanotti lokakuussa 2018, ja noin kahdeksan kuukautta myöhemmin yhtiö avasi ensimmäisen mannertenvälisen reittinsä, ja tuo reitti on edelleenkin olemassaoleva Shanghai Pudongin ja Helsingin välinen yhteys. Myöhemmin, kasvatettuaan laajarunkolaivastoaan uusilla Dreamlinereilla, Juneyao Air on avannut Helsingin ohella muita Euroopan-kohteita, nimittäin Ateenan, Brysselin, Manchesterin ja Milanon. Yhtiön kuudes mannertenvälinen reitti suuntautuu Australian Sydneyyn. Helsinkiin ja Milanoon Juneyao Air lentää Shanghain lisäksi Zhengzhoun kaupungista Henanin provinssista. Juneyao Airin kesän 2025 Euroopan-panostuksiin vaikutti siis se, että Yhdysvaltain asettamien tuontitullien ja Kiinan asettamien vastatullien pelossa yhtiö halusi - vielä kerran - lykätä kymmenennen ja viimeisen Dreamlinerinsa vastaanottamista Boeingin tehtaalta. Tariffien kohdalla kukaan ei varmasti ole sanonut vielä viimeistä sanaa, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että kaupalliset lentokoneet ja esimerkiksi niiden moottorit olisivat jäämässä tariffien ulkopuolelle. Näin ollen Boeing on päässyt luovuttamaan kymmenennen koneen Juneyaolle, ja siten täyttämään kymmenen koneen tilauksen reilussa kuudessa ja puolessa vuodessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Luovutetut koneyksilöt ovat vasta viisi vuotta "uusia" Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (2) Joulukuussa ko. yhtiön koneella Tokiosta Shanghaihin Finnairin lakkosekoilujen takia ja hengissä ollaan vieläkin. Kiinalaiset lentävät Helsinkiin Venäjän yli. Taitaa Finskin lennot Kiinaan olla loppusuoralla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 14.10.2026 Autoilu Autoliitto kimmastui mahdollisista ruuhkamaksuista – ”Ihmiset kamppailevat vakavan polttoainekriisin kanssa – – Tässä tilanteessa ministeriön virkakunta esittää lisää veroja liikkumiselle.” 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori?