29.3.2023 Autoilu Huonokuntoisten teiden määrä kasvaa noin 700 kilometrillä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luvassa ankea kevät – vain 1 500 km teitä saa uutta pintaa. Asvaltoitavia kilometrejä vähentävät kustannustason jyrkkä nousu ja edellisvuosia pienempi rahoitus. Vapun tienoilla käynnistyvät maanteiden päällystystyöt eteläisestä Suomesta alkaen. Teiden kunnostuksen näkökulmasta luvassa on ankea kevät ja kesä.Vuonna 2023 uutta päällystettä arvioidaan tulevan vain noin 1 500 kilometrin matkalle. Tarvetta olisi vähintään 4 000 kilometrin päällystyksille, jotta maamme tiestön korjausvelka pysyisi edes nykyisellään.Valtiovarainministeriö esitteli maaliskuun alussa julkaistussa meno- ja rakennekartoituksessa vaihtoehtoisia toimia julkisen talouden vahvistamiseksi. Yhtenä mahdollisena säästökohteena esitettiin perusväylänpidon rahoituksen supistamista 300 miljoonalla eurolla.Jos tämä toteutuisi, olisivat seuraukset Suomi-neidon verenkierrolle eli tieverkostolle katastrofaaliset. Moottori kertoi vastikään tierahoituksen supistumisen karuista seurauksista otsikolla Edessä maantieverkon supistus.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHölmöläisten peiton jatkoa1 500 kilometrin vaatimattomilla päällystysmäärillä teiden kunnon heikkeneminen vain jatkuu.Mieliin hiipii hölmöläisten peiton jatkaminen: asvaltoinnin ja muiden korjausten siirtäminen eteenpäin vain lisää ongelmia ja merkitsee entistä isompia ja kalliimpia korjaustarpeita tulevina vuosina. Teiden heikentyvä kunto voi tarkoittaa myös alennettuja ajonopeuksia, kiertoreittejä, siltojen painorajoituksia – ja uhkia liikenneturvallisuudelle.Asvaltoitavia kilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että edellisvuosia pienempi rahoitus.700 km lisää huonokuntoisia teitäVäylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta taustoittaa seurausvaikutuksia ja ne ovat ankeat.– Pyrimme pitämään maanteiden vilkkaimman verkon kunnossa, mutta muulla verkolla huonokuntoisten teiden määrä kasvaa noin 700 kilometrillä, Anttila arvioi.Vuonna 2022 päällystettiin yhteensä noin 215 miljoonalla eurolla noin 2 400 kilometriä, joista noin viisi prosenttia oli kävely- ja pyöräilyväylillä. Summa sisältää varsinaisen päällystämisen lisäksi myös paikkaamisen, tiemerkinnät ja kuivatuksen parantamisen.Suomen suurin autoilijoiden etujärjestö on ollut huolissaan tiestön rapautuvasta kunnosta ja siitä, että tiestön kunnossapito jää kalliiden raideinvestointien varjoon valtion rahanjaossa. Moottori kirjoitti asiasta otsikolla Autoliitto huolissaan teistä – investointiaikeet vahvasti raidepainotteisia.Vilkkaat väylät keskiössäTavoitetasoa selvästi alempi rahoitus johtaa entistä tarkempaan priorisointiin päällysteiden korjauksessa ja lisää paikkauksiin tarvittavaa rahamäärää.– Vilkasliikenteisillä teillä kulkee yli 60 prosenttia kaikesta maanteiden liikenteestä, ja nämä noin 10 000 kilometriä pyritään ylläpitämään nykykunnossaan. Vähäliikenteisellä tieverkolla kunto heikkenee edelleen ja on odotettavissa, että väylien ikääntyessä tarve kalliimmalle peruskorjaukselle on tulevina vuosina suuri, Anttila toteaa.Myös ammattiliikennettä edustavat tahot ovat olleet huolissaan tiestömme kunnosta, kuten Moottori kirjoitti maaliskuun alussa otsikolla Kuljetusala: tiestö vaatisi 4 000 km päällystämistä vuosittain.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy8 000 km huonokuntoisia teitäPäällystettyjä maanteitä on Suomessa noin 51 500 kilometriä, ja niistä huonokuntoisia oli vuoden 2022 lopussa noin 8 000 kilometriä. Nykyisillä päällystysmäärillä korjausvelan kasvu jatkuu edelleen, eli koko tieverkkoa ei käytettävissä olevalla rahoituksella pystytä pitämään hyvässä kunnossa.Tieverkon nykykunnon ylläpitämiseksi vaadittaisiin vuosittain noin 4 000 kilometrin mittaista päällystysohjelmaa. Tähän päästiin viimeksi vuonna 2020.Urakat kilpailutetaanAlueellisesta tienpidosta vastaavat ELY-keskukset kilpailuttavat maanteiden päällystysurakat. Kilpailutukset jatkuvat jokavuotiseen tapaan toukokuulle asti alueesta riippuen.– Valtakunnallisen päällystysmäärän arvioidaan tänä vuonna jäävän noin 1 500 kilometriin, mutta lukema tarkentuu vielä kevään aikana, kun lopullinen hintataso selviää kilpailutusten edetessä, kertoo.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Väylävirasto a:5:{i:0;s:6:"132942";i:1;s:6:"132755";i:2;s:6:"131217";i:3;s:6:"128135";i:4;s:6:"131823";} Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 7.2.2025 Autoilu Jäitkö autolla kiinni lumihankeen? – näillä vinkein irti turvallisesti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle