24.12.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Renault Clio Williams ja ralliluokittelun riemut Teksti Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Monien pienten autojen tavoin myös Renault Cliosta on moneksi. Vuonna 1994 Clio oli lähdössä rallitaipaleille ja nimikumppaniksi haettiin F1:stä tuttu Williams. Ensimmäisen sukupolven Renault Clio oli toki esiintynyt edukseen jo 16S/16V-versioina, joissa 1,8-litrainen moottori ja 137 hevosvoimaa tuntuivat paljolta alle 1 000 kilogramman autossa. Tarvittiin kuitenkin lisävaihde, sillä Renault halusi viedä Clion ralliin A- ja N-ryhmiin, mikä vaatisi 2 500 luokitteluautoa.Ratkaisuksi syntyi Renault Sportin taidonnäyte Renault Clio Williams. Nimi lainattiin Renaultin yhteistyökumppanilta Formula 1:ssä, vaikka Williamsilla ei ollutkaan roolia auton suunnittelussa. F1-kytkös saatiin kuitenkin käyttämällä autoa turva-autona kaudella 1996.Vaikka auton 2,0-litrainen moottori oli sukua Clio 16S:n vastaavalle, oltiin siihen tehty iskutilavuuden kasvatuksen lisäksi kansimuutoksia, dieselistä lainatun kampiakselin ja moottori sai oman öljynjäähdyttimen. Hienoisesti kasvaneen huipputehon (150 hv) lisäksi muutoksilla saatiin lisää vääntöä sekä huipussa että kierrosalueessa mitattuna.Myös viisivaihteinen manuaalilaatikko, tukivarret ja raideväli saivat päivityskierroksen. Renault Sport huolehti autosta myös vahvistetulla etuapurungolla, jäykemmällä alustalla ja tymäkämmillä vakaajilla.Muutoslistan kruunasivat hienovaraiset ulkonäköviilaukset, kuten konepellin ilmanottoskuuppi, kultasävyiset Speedline-vanteet ja sininen Bleu Sport -värisävy ensimmäisen sarjan autoissa. Sisätiloissa harmaat etuistuimet saivat reilut sivuttaistuet ja mittaristoa täydennettiin lisämittareilla, joiden tausta on sininen.Oliko resepti sitten toimiva? Kyllä vain! Luokittelusyistä autoja tarvittiin 2 500 kappaletta, mutta jo ensimmäisen tuotantosarjan kohdalla autoja tehtiin 3 800 kysynnän ansiosta. Lisäksi Clio Williamseja valmistettiin numeroimattomina tuotantoerinä II ja III -sarjojen verran, nostaen autojen kokonaismäärän yli 12 000 kappaleen. Toisaalta autot olivat suosittuja moottoriurheilussa, joten autoja käytettiin sekä kilpailu- että varaosakäytössä.Muun muassa brittiläinen Evo-lehti kommentoi, että Renault Clio Williams oli ensimmäinen "hot hatch", joka kykeni syrjäyttämään Peugeot 205 GTi:n valtaistuimelta. Autojen välissäkin on tosin merkittävästi aikaa, mutta helpolla 1990-luku ei päihittänyt 1980-lukua.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1994 Renault Clio Williams I #2180Alankomaissa myytävä Renault Clio Williams I on alkuperäistä tuotantosarjaa numerolla 2180. Auton matkamittarissa on 144 856 kilometriä ja myös auton viimeisin öljynvaihto on tehty samalla kilometrilukemalla. Auto on viimeksi katsastettu Suomessa vuonna 2020, jolloin auton kilometrimäärä oli 144 258 km.Maalipinnan kunto on yleisesti hyvä, sillä auton kyljet on maalattu uudelleen jossain vaiheessa. Keulassa, etupyöränkaarien takaosassa ja takapyöränkaarien etuosassa on joitain kiveniskemiä. Sisustassa kangasverhoilu on hyvässä kunnossa ja istuimissa näkyy kevyttä käytön jälkeä. Myyjän mukaan ovitaskujen muovit ovat kovettuneet ja kuljettajan ovenkahva on murtunut. Pientä käyttöä näkyy myös ikkunoiden kytkimissä.Autossa ei ole vikoja ja sen mukana tulee ohjekirja ja huoltohistoria. Auton pakoputkisto on vaihdettu Supersprintin valmistamaan.Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla ’70 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: ”Mummo Ankan” Detroit Electric 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”