23.10.2022 Ajoneuvot Jaguar F-Typen viimeinen mallivuosi juhlistaa 75 vuotta Jaguarin urheiluautoja – ja tietää loppua yhdelle hienolle urheiluautolle Teksti Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vielä yhden mallivuoden verran Jaguar F-typen saa sekä avokattoisena että coupéna ja pitkänhuiskean pellin alta kuuluu V-moottorin murinaa. Urheiluautot ovat suuri ulottuvuus Jaguarin tarinassa, ja tummanvihreät sportit ovatkin niittäneet mainetta pian jo 75 vuoden ajan. Aivan alusta asti ne eivät olleet mukana kuvioissa Jaguarin omalla nimellä. Kaikki alkoi tältä osin vuoden 1948 kuvankauniista XK120 -mallista. Vielä saman vuoden puolella XK120 kyettiin julistamaan maailman nopeimmaksi tuotantoautoksi 120 mph- eli 193 km/h huippunopeudellaan.Tämä XK120 otti osaa Mille Migliaan vuonna 2015.Monivivahteikkaan formaatin viimeisin sovellutus on ollut tuotantotaipaleensa alusta lähtien jotenkin poikkeuksellisen ylistetty. F-Type palautti vuonna 2013 automaailmaan jotain hyvin aitoa ja primitiivistä kevyen, suorituskykyisen ja kauniin brittiläisen urheiluauton olemuksesta, toki kuitenkin modernilla esillepanolla. F-type on hienoimpia 2000-luvun autoja tähän asti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyF-Type 75 - V8 on vakiovarusteJaguar F-Typen 11. ja viimeinen mallivuosi tuo tullessaan 75 -erikoismallisarjan. Nelisylinteristen mallien yläpuolella tarjottava F-Type 75 iloittelee V8:n kera vielä kerran ennen poistumistaan tulevaisuudessa häämöttävän sähköisen seuraajan tieltä pois. Jaguar on ilmoittanut tähtäävänsä kokonaan sähköiseksi automerkiksi vuodesta 2025 eteenpäin.F-Type 75 ja F-Type R 75 ovat saman asian kaksi eri tehoversiota, R:n nostaessa totutulla tavalla superahdetun 5-litraisen V8:n tehot aina 575 hevosvoimaan asti. Vääntöä löytyy 700 newtonmetriä. Nollasta sataan kiritään 3,5 sekunnissa ja rajoitin ottaa vastaan 300 km/h kohdalla. Teknisesti uutta antia on tullut totuttuun verrattuna aika vähän. Muutoksia on tullut lähinnä alustan yksityiskohtiin. 75 -mallit ovat kuitenkin varmasti F-Typen 10-vuotisen historian laadukkaimmin valmistetut yksilöt.Yleensähän tällaisia juhlamallistoja yhdistävät tunnukselliset piirteet, kuten erikoislogot sekä värimaailmat ja vanteet. Juuri niin on tässäkin tapauksessa. 75 -mallisarjan tunnuslogo on hyvin yksinkertainen F-Typen siluetti. Aina 20-tuumaiset vanteet ovat tummat, merkkikoristeet punaisen sijaan mustat ja brittiläisten urheiluautojen perinteinen väritys, tummanvihreä, on sekin nyt erityisen tumma. Polttomoottorinen Jaguar etenee dramaattisesti kohti loppuaan 75 -sarjaa varten sekoitetulla Giola Greenillä.Lähde ja kuvat: Jaguar Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster