20.2.2023 Matkailu Jälleen kolme uutta vakituista ulkomaanreittiä maakuntakentille – avaajina airBaltic ja SAS Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen maakuntakentille saadaan jälleen hieman lisää kansainvälistä liikettä, kun airBaltic yhdistää Milanon ja Nizzan uuteen solmukohtaansa Tampere-Pirkkalaan, ja SAS tekee puolestaan paluun Pohjanmaalle, Vaasaan. Jos tilannetta verrataan esimerkiksi Ruotsiin, ovat Suomen maakuntakentät yleisesti ottaen huomattavasti länsinaapuria vähäisemmällä käytöllä. Helsinki-Vantaa vastaa käytännössä murskaenemmistöllä Suomen kaikesta kansainvälisestä lentoliikenteestä, ja monet maakuntakentät ovat jääneet pelkästään kotimaan liikenteen käyttöön, usein vieläpä kilpailutettuna ja yhteiskunnan varoilla tuettuna ostopalveluna.Viime vuonna latvialaisoperaattori airBaltic teki tällä saralla merkittävän avauksen otettuaan Tampere-Pirkkalasta itselleen uuden solmukohdan eli kentän, josta liikennettä harjoitetaan useampiin kohteisiin. Jo aiemmin airBaltic oli operoinut Suomessa Helsinki-Vantaan ja Tampereen lisäksi Turkuun.AirBaltic on tähän asti käyttänyt Tamperetta solmukohtana suorille lennoille Amsterdamiin, Riikaan, Kööpenhaminaan ja Müncheniin. Tänä vuonna kohdeluetteloon lisätään Italian helmi Milano sekä Nizza Ranskan Rivieralta. Uusia reittejä operoidaan kahdesti viikossa, ja ne avataan toukokuussa 2023. Reiteillä käytetään airBalticin Airbus A220 -kalustoa.- Olemme iloisia uusista reittiyhteyksistä Tampere-Pirkkalasta suosittuihin Euroopan matkakohteisiin. Uskomme, että suorat lennot Milanoon ja Nizzaan ilahduttavat Tampereen alueen asukkaita, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySAS palaa koronatauolta VaasaanPandemia oli yksi merkittävä syy siihen, miksi kansainvälisiä lentoja on viime aikoina ollut maakuntakentiltä käsin tavallistakin vähemmän. SAS eli Scandinavian Airlines tekeekin nyt paluun Vaasan lentoasemalle ja yhdistää Pohjamaan Tukholmaan kolmeksi vuodeksi venyneen tauon jälkeen.Reitinavaus Vaasan ja Tukholman Arlandan välillä suoritetaan pääsiäisviikon maanantaina 3. huhtikuuta. Aluksi reittiä operoidaan kolmesti viikossa, mutta viikolta 16 eteenpäin lentoja on viikossa jopa viisi, nimittäin maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisiin, torstaisin ja sunnuntaisin. 45 minuutin lennolla käytetään syöttöliikenteeseen sopivaa Mitsubishi CRJ-900 -suihkukonekalustoa, jota SAS:ille operoi virolainen Xfly.Paitsi että Pohjanmaalta on huhtikuusta alkaen jälleen suora yhteys Tukholmaan, on sieltä yhden välilaskun kautta yhteys SAS:in reittiverkoston muihin kohteisiin Pohjoismaista Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan asti.Muutoin pääpaino lomakausissa ja LapissaHelsinki-Vantaan ja Tampereen lisäksi Turku on Etelä-Suomessa ainoa kohde, josta on säännöllistä ja reitinmukaista kansainvälistä liikennettä, sillä siellä operoivat SAS Tukholmaan sekä unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air Puolan Gdanskiin.Muilta osin Helsinki-Vantaan ulkopuoliset ulkomaanlennot maakuntakentiltä käsin painottuvat pääasiassa Lappiin ja pohjoisen tyypillisiin lomasesonkeihin. Useat merkittävät eurooppalaiset loma- ja reittilentoyhtiöt operoivat etenkin joulu- ja talviaikaan runsaasti lentoja etenkin Rovaniemelle, mutta myös kauemmas pohjoiseen, kuten Kittilään ja Enontekiöön.Viimeisimpinä esimerkiksi 10. joulukuuta 2022 Ranskan kansallinen lentoyhtiö Air France aloitti suorat reittilennot Pariisin Charles de Gaullen ja Enontekiön välillä. Air Francen hollantilaiskumppani KLM puolestaan avasi samoihin aikoihin suoran reitin Rovaniemeltä Amsterdam Schipoliin.Lähde: Finavia Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Moottorin arkisto, airBaltic, Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 15.12.2024 Matkailu Budapestin joulumarkkinat, maku- ja näkönystyröiden hemmottelua 15.12.2024 Ajatuksia autoista Ylinopeusholhous ja luistamisen ABC – Ajatuksia autoista 14.12.2024 Matkailu Via Appia: pyöräretki pitkin teiden kuningatarta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”