16.4.2016 Matkailu Jokaiselle jotain Turun Messukeskuksen syövereissä – Turku AutoSaloon 2016 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Terävästi autoilun eri alueisiin keskittynyt AutoSaloon osoitti, että pienemmät messut voivat toimia suuria paremmin. Artukaisissa, Messukeskuksen sokkeloisissa syövereissä messuvieraita odotti autoharrastuksen ääripäitä esittelevä Turku AutoSaloon 2016. Eri tyylilajien harrasteautojen lisäksi esillä olivat tuttuun tapaan myös erilaiset jälkiasennustarvikkeet ja erikoisautoliikkeet. Kosketusta suomalaiseen autoteollisuuteen ei oltu myöskään unohdettu, sillä CleanTech-esitelmäsarjassa kerrottiin uusimmat kuulumiset ympäristöystävällisen autoilun rintamalta, ja samalla esimerkiksi Metropolia ja Valmet Automotive esittelivät tekemisiään konseptiautojen kautta.Pontiac Le Mans GTOAmerikkalainen rauta oli vallannut itselleen oman messuhallin, jonne oli helppo päätyä auditoriossa majailleiden puhtaiden ajoneuvotekniikoiden jälkeen. Puhtaina esimerkkeinä olivat niin erilaiset sähkö- ja kaasuautot kuin Valmet Automotiven vuoden 2012 konseptiauto Dawn.Valmet Automotiven Dawn esiintyi Geneven autonäyttelyssä vuonna 2012.Rauno Aaltosen Mini, jolla irtosi Monte Carlon voitto 1967.Keskihallissa odotti motorsport eri muodoissaan. Kilpa-autot ja niiden replicat olivat vallanneet hallista suuren osan, mutta tilaa oli jätetty myös esimerkiksi Can-Amin osastolle sekä vannemyyjille. Myös Turun Urheiluautoilijat ja Mobilian Rallimuseo olivat esillä täällä.Messuyleisön edessä peruuttaminen vanhalla kilpurilla ei ehkä ole helpoin mahdollinen tilanne.Päivän hauskinta antia oli kuitenkin aikoinaan Didier Auriolille kuuluneen Renault 5 Turbo 2:n peruutus takaisin halliin. Messuyleisön valvovan silmän alla kilpurin pakittaminen sujui kuitenkin ongelmitta, ja vastalahjaksi kävijät saivat aimo annoksen eau de gasolinea.Nissan Skyline R34 oli saanut sydämekseen Toyotan 2JZ-moottorin piristysosien kera.Perimmäisessä hallissa oltiin tuningin ytimessä. Pimeässä hallissa raikasi tekno ja valot välkkyivät, mutta hämmennyksen keskeltä löytyi toinen toistaan upeampia viritettyjä autoja. Myös toimituksen salainen suosikki, Nissan Elgrand Highway Star löytyi rivistöstä majailemasta.VAZ-2102, Zhiguli, Lada. Rakkaalla lapsella jne.Toimituksen salainen suosikki: Nissan Elgrand Highway StarMessukeskuksen laajasta parkkialueesta oli lohkaistu osa monsteriauto- ja driftausnäytökseen. Leveässä sivuluisussa etenevien driftereiden esitys on aina hauskaa katsottavaa, varsinkin ruotsalaisten vieraiden intouduttua näyttävään paridriftiin.Jarno Lehtinen työn touhussa. Työpöydältä voi bongata muutamia inspiraatioesineitä.Näyttelyalueen pääaulassa sijaitsi trendikkäästi pop-uppina järjestetty autosuunnittelustudio, jossa suomalaiset automuotoilijat luonnostelivat visioitaan messuvieraiden arvostelevan silmän alla. Jarno Lehtinen oli ennättänyt siirtyä jo luonnosteluvaiheesta pienoismallin veistämiseen, mikä herätti uteliaita kysymyksiä kaikenikäisissä pikkupojissa. – Saveksi me tuota sanotaan, mutta oikeastaan se on enemmänkin kovaa muovailuvahaa, luonnehti Carvd-muotoilustudiota pyörittävä Lehtinen pienoismallityössä käytettävästä materiaalista. Automuotoilijan mielestä alan tulevaisuus on sangen hyvä, sillä käsityön arvostus autojen muotoilussa on noussut entisestään. Lisäksi pienoismallityöskentely on kuulemma rentouttavaa. – Saatan jatkaa tämän mallin loppuun kahvitaukoprojektina, Lehtinen naurahtaa.Kiitettävän runsaspäinen turkulaisyleisö piti huolen, että jokaiselle harrastusmuodolle löytyi arvostusta ja messuhallien syövereissä autoihin pääsi tutustumaan rauhassa ilman, että olisi tuntunut autiolta.Turku AutoSaloon 2016 on auki vielä sunnuntaina 17.4.2016 kello 10–17. Lisätietoja AutoSaloonin kotisivulta.Teksti ja kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa