21.4.2021 Ajoneuvot Kamux: Hybridi- ja sähköauton osto on suomalaisten ajatuksissa entistä useammin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kamuxin tutkimuksen mukaan hybridi- ja sähköauton osto on aikeissa nyt selvästi useammalla, mutta nuoret pelkäävät vikoja. Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus kysyi yli tuhannelta suomalaiselta, kuinka todennäköisesti he päätyisivät hybridi- tai sähköautoon, mikäli olisivat hankkimassa tai vaihtamassa autoa tänä vuonna. Vastaukset näyttivät nyt kovin erilaisilta kuin kolme vuotta sitten, sillä hybridi- ja sähköauton osto on vaihtoehto nyt selvästi useammalle. Jo kolmessa vuodessa asenteet sähköistettyä autoilua kohtaan ovat muuttuneet selvästi myönteisemmäksi ja tämä on linjassa Nissanin Euroopassa teettämän tutkimuksen tulosten kanssa. Tähän on varmasti osasyynsä myös tekniikan kehittymisellä ja autotarjonnan merkittävällä kasvulla. Muutos vaatii aina aikaa. Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hybridi- ja sähköauton osto aikeissa Hybridi- tai sähköauton erittäin todennäköisesti hankkivien osuus on kolmessa vuodessa yli kaksinkertaistunut neljästä prosentista kymmeneen. Merkittävin asennemuutos on tapahtunut kolmekymppisten keskuudessa, joista uuden teknologian kannalla oli edes jossain määrin vain 22 prosenttia vuonna 2018, mutta kolme vuotta myöhemmin jo noin puolet (49 %). Samoin kuusikymppisten joukossa hybridi- tai sähköauton erittäin todennäköisesti hankkivien osuus on kolminkertaistunut. – Kiinnostus hybridi- ja sähköautoja kohtaan on lisääntynyt selkeästi. Sähköautojen kohdalla monia saattaa mietityttää toimintasäde ja latausmahdollisuudet omiin liikkumistarpeisiin. Sähköautojen latausverkosto on kuitenkin kehittynyt pelkästään jo viime vuoden aikana todella voimakkaasti. Sähköautojen toimintasäteet vaihtelevat muutamasta kymmenestä kilometristä jopa 700 kilometriin yhdellä latauksella, joten moni pystyy mökkireissunkin sähköautolla tekemään. Osalle taas se sopii parhaiten kakkosautoksi lähiajoon kotona ladattaessa. Ladattavat hybridit ovat ehkä hiukan matalamman kynnyksen vaihtoehto niille, jotka haluavat kiinnittää huomioita autoilunsa päästöihin. Luonnollisesti jokainen valitsee itselleen sopivan käyttövoiman oman käyttötarkoituksensa mukaan, ja siksi meilläkin löytyy vaihtoehtoja joka tarpeeseen, kertoo Kamuxin aluepäällikkö Tero Mänty. Liian korkea hinta ja vikapelko Lisääntyneestä kiinnostuksesta huolimatta hybridi- ja sähköauton hankinnan tiellä on kuitenkin yhä esteitä. Tutkimuksen mukaan näistä suurin on liian korkeaksi koettu hinta: noin kuusi kymmenestä sellaisesta vastaajasta, joka ei usko päätyvänsä hybridi- tai sähköautoon, nimeää tämän syyksi ratkaisulleen. Lisäksi hieman yli kolmasosa ilmoittaa syiksi sekä sen, että he odottavat teknologian kehittymistä (36 %) että liian lyhyen toimintasäteen tarpeisiinsa nähden (34 %). Kysymykseen sai valita useamman vastausvaihtoehdon. Tälle asialle ei tällä hetkellä voi mitään. Akkujen hinta on hurja suhteessa koko muun auton, tai polttomoottorivoimalinjan, kustannukseen autonvalmistajalle. Autonvalmistajat, verotuksen ohjaus ja Euroopan unionin tiukat päästörajat auttavat kuluttajaa saamaan sähköautoista ikään kuin alennusta, mutta silti hintaa jää väkisinkin vastaavaa polttomoottoriautoa enemmän. – Meidän havaintomme tukevat tutkimuksen tulosta, että hybridi- ja sähköautojen hintataso koetaan korkeaksi, Mänty jatkaa. Nuorimman vastaajajoukon, eli 18–24-vuotiaiden, keskuudessa nousee esille pelko tekniikan vikaherkkyydestä. Kokonaistuloksissa se on vasta neljänneksi yleisin syy hybridi- tai sähköauton hankinnan lykkäämiselle, mutta nuorilla se nousee toiseksi yleisimmäksi syyksi. Tätä voinee pitää jonkinlaisena yllätyksenä. Kuvituskuva: Henri Posa, Lähde: Kamux Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Käytetyt autot ADACin tiepalveluraportti: nämä isot autot ja pakettiautot jättävät eniten tielle 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan