30.5.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Raidista tuttu Cadillac Eldorado Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tunnetuissa elokuvissa ja tv-sarjoissa esiintyneet ajoneuvot herättävät usein ylimääräistä kiinnostusta. Tällä kertaa tutustumme Raid-sarjasta tuttuun Cadillac Eldoradoon. Cadillac Eldorado kiikkui amerikkalaisvalmistajan malliston huipulla 50 vuoden ajan. Tarunhohtoisen kullatun kaupungin mukaan mallinimensä saanutta Eldoradoa valmistettiin vuosien 1952–2002 välillä yhteensä 12 sukupolven verran. Kultainen teema liittyi oleellisesti myös Eldoradon syntymään, sillä ajoneuvo juhlisti Cadillacin kultaista vuosipäivää, eli 50-vuotiasta historiaa.Cadillac oli profiloitunut jo ennen toista maailmansotaa kaikista loistokkaimpana amerikkalaisena autovalmistajana, joten Eldoradon oli tarkoitus jatkaa tämän maineen ylläpitämistä. Eldoradon tuli olla näyttävä, tehokas ja ennen kaikkea viimeistellyn loistokas, mitä se kieltämättä olikin. Myös ensimmäisen mallivuoden 1953 hinnasto suunniteltiin tämän mukaan ja Eldorado sai selvästi muita Cadillaceja arvokkaamman hintalapun, vaikka Cadillac ei muutenkaan ollut mitenkään halvan auton maineessa.Hinnoittelu ei ollut täysin onnistunut, sillä suuri hintalappu rajoitti kysynnän vain 532 yksilöön, mikä oli merkittävästi odotettua vähemmän. Seuraavana vuonna uudistusten myötä hinnasta höylättiin neljännes pois, mikä nosti auton kysyntää heti merkittävästi, sillä vuonna 1954 Eldoradoja myytiinkin jo 2150 kappaletta. Myös tunnetut henkilöt nostivat pian auton kysyntää, sillä mm. Elvis Presley, Marilyn Monroe ja Dwight Eisenhower esiintyivät julkisuudessa Eldoradon kanssa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy18 vuodessa peräti 9 sukupolveaKuten amerikkalaisille autoille oli taannoin tyypillistä, myös Cadillac Eldoradon sukupolvet olivat hyvin lyhytikäisiä. Ensimmäisinä vuosina uudistunut Eldorado esiteltiin lähes joka toinen vuosi, minkä vuoksi tästäkin jenkkiautosta puhutaan yleensä vuosimallin, eikä niinkään sukupolven mukaan.Otamme tässä kohti tarinaa kuitenkin loikan 1970-luvulle, jolloin Cadillacista nähtiin ensimmäinen vähän pitkäikäisempi sukupolvi. Yhdeksäs sukupolvi aloitti tuotantonsa vuonna 1971 ja se kesti peräti vuoteen 1978 asti, joskin Cadillac tykkäsi yhä tehdä jokaiselle mallivuodelle pieniä muutoksia.Eldoradon yhdeksäs sukupolvi oli kuitenkin siinä mielessä merkittävä, että se palautti viiden vuoden tauon jälkeen avoautomallin takaisin valikoimaan. Edeltävä kahdeksas sukupolvi oli pitänyt sisällään merkittäviä muutoksia, sillä pääasiassa avoautona tunnettu Eldorado oli muuttunut kovakattoiseksi malliksi ja lisäksi vetotapa vaihtui matkustamon tilan säästämiseksi etuvetoon. Yhdeksäs sukupolvi palautti kuitenkin avoauton takaisin mallistoon kovakattoisen coupén rinnalle.Käytetty erikoisuus - Cadillac Eldorado Convertible 8.2 V8 OHV Hydra-MaticYhdeksäs sukupolvi on myös läsnä tämän viikon käytetyssä erikoisuudessa, jossa esiin pääsee vuosimallin 1975 Cadillac Eldorado Convertible. Museorekisteröity ajoneuvo on myynnissä Tampereella Cadillac-harrastajan toimesta.Juuri tämä kyseinen yksilö saattaa olla televisiosta tuttu monille suomalaisille, sillä se esiintyi kotimaisessa tv-sarjassa nimeltä Raid. Vuonna 2000 esitetyssä sarjassa Cadillac Eldorado toimii Juha Mujeen näyttelemän aikuisviihdekauppias Sundmanin ajoneuvona. Juuri tämä tv-historia olikin merkittävä syy sille, että nykyinen omistaja hankki ajoneuvon itselleen vuonna 2017.Autoa myyvä omistaja on käynyt Cadillacin huolella läpi omistuksensa aikana. Myyjän mukaan auton täydelliseen entisöintiin on laitettu saman verran rahaa, kuin mitä auton ostaminen aikoinaan vaati. Viime vuosien aikana autoon on mm. uusittu katto ja käyty läpi auton ilmajousitus. Eldoradosta on tehty entisöinnin jälkeen myös tarkastuspöytäkirja, jossa auton arvoksi oli määritelty 89 262 euroa.Vaikka käytetty erikoisuutemme edustaa mallisarjan yhdeksättä sukupolvea, on autossa yhä havaittavissa niitä samoja yksityiskohtia, mitä Cadillac nosti Eldoradon valttikorteiksi jo 1950-luvulla. Autossa on hyvinkin suurikokoinen 8.2-litrainen V8-moottori, jota käskytetään 3-vaihteisen Hydramatic-automaattilaatikon voimin. Eldoradon tehoksi on ilmoitettu 157 kilowattia, eli 214 hevosvoimaa.Pelkkien kuvien avulla voi olla vaikea ymmärtää Eldoradon mahtavaa kokoa. Autolla on nimittäin pituutta 5,7 metriä, josta pelkkää akseliväliä on 3,2 metriä. Omapainoa Eldoradolla on 2 190 kilogramman verran. Auto on myös hieman poikkeuksellisesti rekisteröity kuudelle, sillä etupenkeille saisi ottaa myös kolmannen kyytiläisen.Myös viimeistely ja yksityiskohdat kertovat Eldoradossa viitteitä siitä, että kyseessä on Cadillacin lippulaivamalli. Varusteita autossa on ikäänsä nähden mukavasti. Auto on varustettu ilmastoinnilla, ilmajousituksella, sähkölaseilla ja sähkötoimisella rättikatolla. Sisustana autossa on punainen nahka, mikä sopinee hyvin aikuisviihdekauppiaan imagoon.Mikäli joku Raid-fani innostui tästä Cadillac Eldoradosta, niin Sundmanin paikalle ratin taakse pääsisi nyt 79 500 euron hinnalla.Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa