28.10.2023

Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen Polo R WRC – yksi kolmesta yksilöstä

Siviililiikenteeseen suunniteltu Volkswagen Polo R WRC kunnioittaa menestyksekästä samannimistä ralliautoa.

Moottorin Käytettyjen erikoisuuksien juttusarja on nimensä mukaisesti keskittynyt kerran viikossa hieman erikoisempiin tai muuten vain massasta poikkeaviin yksilöihin. Kun juttusarja pyrkii löytämään kerta toisensa jälkeen esiin tavallisuudesta poikkeavia yksilöitä, monet arkiset ja kaikille tutut automallit jäävät kuin varkain piiloon tältä juttusarjalta.

Volkswagen Polo on hyvä esimerkki autosta, jonka lähes 40 vuoden historiaan mahtuu värikkäitä vaiheita, mutta Käytettyjen erikoisuuksien juttusarjaan auto on päätynyt vain kertaalleen. Tovi sitten juttusarja esitteli korkeammalla maavaralla varustetun Volkswagen Polo Crossin.

Kaikista väkevin painos Polosta nähtiin rallissa, jossa vuosien 2013 ja 2016 välillä lajia dominoi Volkswagen Polo R WRC Sebastien Ogierin ja pienemmissä määrin Jari-Matti Latvalan ja Andreas Mikkelsenin voimin. Ja kuten tavallista, rallimenestyksestä otettiin ilo irti myös siviiliautomarkkinalla, kun Volkswagen tuotti rajitetun 2500 kappaleen erän Volkswagen Polo R WRC 2,0 TSI -autoja vuonna 2013.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Volkswagen Polo R WRC – vain päästöhuijaus kykeni nujertamaan sen

Volkswagen Polo R WRC julkistettiin yleisölle keväällä 2011, josta alkoi reilun 1,5 vuoden mittainen testijakso Sebastien Ogierin ja Carlos Sainzin voimin. Tositoimiin auto pääsi kauden 2013 alusta. Kauden avauksessa Ogier toi auton maaliin toisena, mutta ensimmäinen voitto saavutettiin jo kauden toisessa kilpailussa Ruotsissa.

Kausi 2013 oli Volkswagenille ja Ogierille suorastaan ylivoimainen, sillä kolmestatoista kilpailusta Ogier oli kahden parhaan joukossa 11 kertaa. Näillä eväillä Ogier ajoikin ylivoimaiseen kuljettajien mestaruuteen, ja Volkswagenin menestys täydentyi vielä valmistajien mestaruudella. Yhteensä osakilpailuvoittoa kertyi kaudella 10, joista yksi oli Latvalan käsialaa ja loput Ogierin.

Volkswagenin tuplamestaruustahti toistui ensiksi vuonna 2014, sitten 2015 ja vielä kerran vuonna 2016 – ja aina mestaruuden takaa löytyi Sebastien Ogier. Neljän kauden aikana Volkswagen Pololla startattiin 52 ralliin, josta oli kotiintuomisia 43 voittoa ja 87 podiumsijoitusta. Voitoista Ogier toi 31, Latvala yhdeksän ja Mikkelsen kolme.

Volkswagen Polon oli määrä uudistua rajusti kaudelle 2017 ja uutta autoa testattiinkin läpi kauden 2016 Marcus Grönholmin toimesta, mutta projekti koki suuren takaiskun. Volkswagen joutui vetäytymään moottoriurheilusta kauden 2016 päätteeksi johtuen autovalmistajaan kohdistuneesta päästöskandaalista, joka pakotti autojätin vähentämään panostuksiaan moottoriurheiluun.

Käytetty erikoisuus: Volkswagen Polo R WRC 2,0 TSI

Volkswgen Polo R WRC:n siviilipainoksia tehtiin siis rajoitettu 2500 kappaleen erä ja yksi niistä olisi nyt kaupan Lahdessa. Alkujaan näitä autoja varattiin Suomeen vain kolme kappaletta, mutta kymmenen vuoden aikana määrä on voinut kasvaa ulkomailta lähtöisin olevien autojen saavuttua Suomeen.

Tämä Volkswagen Polo R WRC on sanottu Suomi-auto, ja sen ensirekisteröinti Suomeen lokakuussa 2013. Melko suurella todennäköisyydellä auto on siis yksi näistä kolmesta Suomeen tulleista autoista. Kymmenen vuoden aikana Polo R WRC:n mittariin on kertynyt 105 000 ajettua kilometriä.

Polon moottorina toimii Volkswagen Golf GTI:n moottoriin perustuva 2,0-litrainen TSI-bensiinimoottori, joskin Polo R WRC:ssä tehoa on nostettu vielä GTI-Golfiakin tehokkaammaksi. Uutena autossa on ollut tehoa 162 kilowatin, eli 217 hevosvoiman edestä, mutta nykykunto lienee myynti-ilmoituksessa mainitun ohjelmoinnin seurauksena vieläkin hurjempi, noin 300 hevosvoimaa.

Uuden Polo R WRC:n suoritusarvot olivat kiihtyvyyden osalta nollasta sataan 6,4 sekuntia ja huippunopeus 243 km/h. Aivan kuten tavallisemmatkin versiot, myös Polo R WRC:t olivat etuvetoisia, mutta vaihteistona toimii kuuden vaihteen manuaali.

R WRC -erikoismalli näkyy autossa parhaiten lukuisina WRC-yksityiskohtina ympäri autoa. WRC-merkkiä löytyy niin ratista, istuimista kuin myös takaluukusta. Myös siniset jarrusatulat pistävät väkisinkin silmiin. Lisäksi autosta löytyy merkintä, jonka mukaan tämä yksilö on numero 1137 kaikkiaan 2500 valmistuneesta Volkswagen Polo R WRC:stä.

Polon varusteista maininnan arvoisia ovat ainakin kauko-ohjattava Webasto, bi-xenon -ajovalot, LED-päiväajovalot, automaattinen ilmastointi ja vakionopeudensäädin. R WRC -pakettiin kuului myös alcantrapäällystetty ratti sekä urheilulliset istuimet. Löytyypä Polosta myös H&R:n jouset.

Auton huoltohistoria on kattava. Viimeisin huolto on tammikuulta 2023 ja jakohihna on vaihdettu 60 tkm kohdalla kesällä 2019. Polo on saanut myös Finikor-ruostesuojauksen uutena. Seuraava katsastuskin siintää vasta elokuussa 2024, joten Pololla lienee edessä paljon huolettomia kilometrejä.

Tämä yksi kolmesta alkuperäisestä Suomi-mallin Volkswagen Polo R WRC:stä löytää uuden omistajan 19 990 eurolla.

Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Autot

Luetuimmat