12.6.2020 Liikenne Kiista motoristin vakuutuksen laiminlyönnin huimasta maksusta vain kiihtyy Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Ministerin mielestä 15 500 euron vakuutusmaksu ei ole ongelma”, tyrmistelevät vakuuttamattomuusmaksujen kohtuullisuutta kritisoineet kansanedustajat – ja tekivät ministeri Aino-Kaisa Pekosen vastattavaksi uuden kirjallisen kysymyksen. Olemme aiemmin kahteen otteeseen uutisoineet porilaisen motoristin tapauksesta, jossa tämän moottoripyörä jäi epähuomiossa vakuuttamatta reilun vuoden ajaksi ja tänä aikana omistaja kertoi ajaneensa sillä noin 200 kilometriä. Tästä hyvästä Liikennevakuutuskeskus perii motoristilta mielestään kohtuullista lähes 6 000 euron vuosimaksua vakuutuksesta ja lisäksi vielä erillistä laiminlyöntimaksua, mikä nostaa maksettavan summan 15 500 euroon. Laiminlyönnin motoristille koituneiden seurausten taustalla on liikennevakuutuslain 27 §, jonka mukaan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrätään maksettavaksi maksu, joka vastaa kohtuulliseksi katsottavaa vakuutusmaksua laiminlyönnin ajalta. Liikennevakuutuskeskus katsoi päätöksessään moottoripyörän kohtuullisen vuosimaksun olevan 5 788,87 euroa. Maksun päälle määrättiin vielä erillinen laiminlyöntimaksu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaksi kirjallista kysymystä Viranomaisen määräämä maksuvelvoite sai kansanedustajat Matias Marttisen (kok.), Kalle Jokisen (kok.) ja Petri Hurun (ps) jättämään toukokuussa eduskunnalle ja asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen liikennevakuutusmaksun määräytymisen kohtuullisuudesta. Kansanedustajat arvostelevat tuoreessa tiedotteessaan sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosta (vas.) tämän vastauksesta liikennevakuutusmaksun kohtuullisuuden määräytymiseen. – Ministerin vastaus on täysin käsittämätön ja osoittaa, ettei ministeri tunne omaa lainsäädäntöään. Julkisuudessa ollut tapaus on osoitus siitä, että lain soveltamisessa on ongelmia ja niihin pitää löytää ratkaisu, Matias Marttinen toteaa. Kolmikko kummastelee, ettei ministeri näe porilaismotoristin esimerkkitapauksen esiintuomana ongelmaa tai puutteita lainsäädännössä. Kansanedustajat tuovat esiin, että lain perusteluiden mukaan vakuuttamatta jääneelle ajoneuvolle määrättävän liikennevakuutusmaksun on vastattava mahdollisimman tarkasti saamatta jäänyttä vakuutusmaksua. Kansanedustajien tiedotteessa todetaan, että julkisuudessa olleessa tapauksessa yksityishenkilö oli pyytänyt tarjoukset neljältä eri vakuutusyhtiöltä, joiden vuosimaksuksi ilman bonuksia muodostui keskimäärin kuitenkin vain 756,14 euroa. Liikennevakuutuskeskus puolestaan katsoi kyseisen moottoripyörän kohtuullisen vuosimaksun olevan 5788,87 euroa. ”Maksu yli kaksikymmenkertainen” – Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että tapauksessa määrätty maksu vastaisi mahdollisimman tarkasti vakuutusmaksua. Päinvastoin liikennevakuutuskeskuksen määräämä maksu on yli kaksikymmenkertainen keskimääräiseen vakuutusmaksuun verrattuna, Kalle Jokinen ihmettelee. Liikennevakuutuskeskus arvioi maksun tekemänsä riskimaksututkimuksen perusteella. Ministeriön vastauksen mukaan sen perusteella määrättävä maksu ei välttämättä ole sama kuin vakuutusyhtiöiden maksut. Kansanedustajien mukaan porilaismotoristin tapaus osoittaa, että lain kirjaimen ja käytännön välillä valtava ristiriita, eikä tilanne ole tavallisen ihmisen näkökulmasta hyväksyttävä. Ihmisen pitää voida luottaa, että lainsäädäntöä toimeenpannaan niin kuin laissa on säädetty, edustajat vaativat. – Miten voi olla niin, että laissa ja sen esitöissä vaaditaan näiden välille vastaavuutta, mutta käytäntö taas johtaa aivan erilaisiin tilanteisiin, Petri Huru kysyy. Ministerin vastaukseen tyytymätön edustajakolmikko on laatinut uuden kirjallisen kysymyksen ministeri Aino-Kaisa Pekosen vastattavaksi. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2026 Liikenne Suomalailla on raskas kaasujalka – kuinka moni meistä ajaa ylinopeutta? 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa