14.7.2022 Liikenne Kysely: Suomalaiset kannattavat sähköpotkulautayritysten kilpailutusta kaupungeissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa toimii useita sähköpotkulautayrityksiä, ja se näkyy etenkin Helsingin katukuvassa, kun kaupungissa toimii jopa viisi eri yritystä. Tuoreessa sähköpotkulautayhtiö Voi Technologyn teettämässä kyselyssä 74 % suomalaisista kannattaa täysin tai ainakin osittain sähköpotkulautatoimijoiden määrän rajaamista kaupungeissa laatukriteereihin perustuvan kilpailutuksen kautta.Suomessa ei tällä hetkellä ole monesta muusta eurooppalaisesta maasta poiketen mahdollisuus lainsäädännön avulla säädellä jaetun liikenteen toimijoiden määrää.- Tilanne on johtanut siihen, että moni muiden maiden markkinoilta pudonnut toimija on siirtynyt Suomen markkinoille, kun säätelyä ei ole. Nämä toimijat eivät välttämättä sitoudu kaupunkien kanssa sovittuihin vapaaehtoisiin sääntöihin. Valitettavasti myös sähköpotkulautojen määrä kasvaa meillä jo hallitsemattomasti, Voi Technologyn yhteiskuntasuhteista vastaava Hannu Oskala toteaa.Moni sähköpotkulautatoimija on vedonnut päättäjiin, että myös Suomessa otettaisiin käyttöön lainsäädäntö, joka mahdollistaisi yritysten määrän rajaamisen laatukriteereihin perustuvien kilpailutusten kautta. Myös kansa tuntuu olevan ehdotuksen takana. Voin tutkimusyhtiö Syno Internationilla teettämästä kyselystä selviää, että 40 % suomalaisista on ehdotuksen kanssa täysin samaa mieltä. Osittain samaa mieltä on 34 % vastaajista.- Ehdotuksen vastustus on hyvin pientä, vain 13 % suomalaisista on ehdotuksesta täysin tai jokseenkin eri mieltä, Oskala kertoo tuloksista.Toimijoiden määrän rajoittamista kilpailutusten kautta toivotaan erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa ehdotuksen kanssa täysin tai osittain samaa mieltä on 78 % vastaajista.- Mahdollisuutta puuttua lainsäädännön kautta operaattorien määrään saa kannatusta kaikissa eri ikäryhmissä. Eniten sitä toivotaan kuitenkin vanhemmissa ikäryhmissä, Oskala sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKilpailutus on todettu toimivaksi keinoksi muissa maissaVoin ehdottama malli on jo käytössä monissa eurooppalaisissa kaupungeissa, kuten Oslossa ja Tukholmassa.- Kokemukset näistä kaupungeista ovat positiivisia. Toimijoiden määrää rajoittamalla niissä päästään nyt nauttimaan mikroliikenteen tuottamista hyödyistä, kuten puhtaammista ja hiljaisemmista kaupungeista. Kilpailutuksessa kaupunki voisi määritellä palvelua ja valita ne kumppanit, jotka parhaiten täyttävät esimerkiksi turvallisuuteen, pysäköintiin ja kestävyyteen liittyvät kriteerit, Oskala toteaa.Jos operaattorien määrään päätettäisiin puuttua, markkinatoimijoiden määrä rajautuisi Oskalan mukaan todennäköisesti kolmeen operaattoriin kerrallaan tiettynä sopimusaikana.On myös ehdotettu, että pelkkien lautojen määrää rajoitettaisiin, mutta se ei ole kannattava idea Oskalan mielestä.- Olisimme tilanteessa, jossa käyttäjällä pitäisi olla käytännössä kaikkien toimijoiden sovellus, jotta sähköpotkulaudan löytäisi. Tämä voisi johtaa myös siihen, että keskustojen lautamäärä ei muuttuisi, sillä kaikki toimijat suosisivat alueita, missä on eniten kysyntää. Ylipäätään lautojen määrän rajoittaminen ei kannustaisi operaattoreita parantamaan laatua ja lisäämään esimerkiksi pysäköinratkaisuja, Oskala sanoo.- Laatuun perustuvalla kilpailutuksella ja rajaamalla operaattorien määrää sen sijaan voidaan säilyttää parhaimmalla tavalla sekä palvelua kehittävä markkina että kyetään kontrolloimaan kaupunkikuvaa ja hallitsemaan turvallisuutta, Oskala tiivistää.Kyselyn teki Syno International kesäkuussa verkkokyselynä ja siihen vastasi 1 009 henkilöä. Otos oli väestöä demografisesti edustava.Lähteet: Voi Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa