20.4.2024 Lentokoneet Lähi-idän kiristyvät jännitteet vaikuttavat isosti lentoliikenteeseen – myös osa Finnairin lennoista pakotettu sakkokierroksille Teksti Benjamin Helander Kuva Moottorin arkisto, Flightradar24, Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Iranin eskaloitua alueelliset jännitteet äärimmilleen viime viikonlopun iskussaan, lentoliikenne on ollut siellä päin maailmaa sekaisin kuin seinäkello. Kun alkoi näyttää siltä, että Iran iskisi ensi kertaa omalta maaperältään suoraan Israelin maaperälle, osa länsimaalaisista lentoyhtiöistä ryhtyi hiljalleen perumaan lentojaan Iranin pääkaupunkiin Teheraniin. Kun ennennäkemätön isku alkoi näyttää väistämättömältä, alettiin lentoja perua myös Israeliin. Kun laajat ilmaiskut sitten lauantain ja sunnuntain 13. ja 14. huhtikuuta välisenä yönä käynnistyivät, ilmatilansa sulkivat kaikelta lentoliikenteeltä Israelin lisäksi sen ja Iranin väliin jäävät valtiot, kuten Irak ja Jordania, joista jälkimmäinen osallistui myös aktiivisesti iskun torjuntaan. Luonnollisesti myös Iranin ilmatila oli poissa laskuista. Lentoliikenteen ulottumattomissa ollut alue laskettiin siis jo tuhansissa neliökilometreissä. Tämä yhdistettynä epävarmuuteen iskun laajentumisesta pakotti valtavan määrän esimerkiksi Lähi-idän jättilentoyhtiöitä jättämään koneitaan maahan. Ne harvat lennot, jotka Lähi-idän ja Euroopan välillä vielä lensivät, kulkivat lännen kautta Egyptin ja Saudi-Arabian yli, joskin sielläkin vaarana olivat yön mittaan Iranin jemeniläisen välikäden, huthien Ansar Allah -liikkeen Punaisenmeren kautta Israeliin kohdistamat iskut. Lähi-idän lentokaaoksen viimeistelivät viikolla Arabiemiirikuntien historiallisen kovat vesisateet, jotka saivat Dubain lentoaseman ja siellä jopa maailman suurimman terminaalin lattian veden valtaan.Finnairin koneita Dohan lentoasemalla marraskuussa 2023. Finnairin kolmelle Dohan-reitille Lähi-idän tilanteella on omat vaikutuksensa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMyös Finnair kiertääIranin ennennäkemätön ja julkea ilmaisku onneksi torjuttiin ja sen aiheuttamat vahingot jäivät Israelissa pieniksi. Isku kuitenkin jätti ilmaan sen varsin todennäköisen vaihtoehdon, että Israel tavalla tai toisella vastaisi iskuun. Näin ollen länsiyhtiöt välttävät edelleen Iranin ilmatilaa. Tällä on vaikutuksensa myös Finnairin liikenteeseen, joskaan ei onneksi moneen lentoon, eikä yhtäkään reittiä ole sentään jouduttu tämän takia perumaan. Lentoliikennettä seuraavan Flightradar24 -palvelun mukaan ainakin Bangkokin-reitillä AY141/AY142 tehdään pieni koukkaus Iranin kohdalla. Suurimmat vaikutukset näyttävät kohdistuvan Dohan-reittiin, jota Finnair lentää yhteistyössä Qatar Airwaysin kanssa sekä Helsingistä, Tukholmasta että Kööpenhaminasta. Välttääkseen Iranin ja Irakin ilmatilat, nuo lennot joutuvat kiertämään Saudi-Arabian ja Egyptin kautta, mikä pidentää lentoaikaa jopa puolella tunnilla. (Kuvakaappaus Flightradar24 -palvelusta) Kannattaa huomioida, että tässä karttaprojektiossa Lähi-idän alue näyttää todellista pienemmältä, Pohjois-Eurooppa puolestaan isommalta.Samaan aikaan tunnetusti myös Ukrainan ja Venäjän ilmatilat ovat poissa käytöstä, joten Helsingistä itään alkaa olla todella vaikea lentää.Tel Aviviin Finnair ei kuitenkaan edelleenkään lennä. Sen jälkeen, kun terroristijärjestö Hamas aloitti Gazassa käynnissä olevan sodan 7. lokakuuta tekemällään hirvittävällä terrorihyökkäyksellä Israeliin, Finnair päätti perua kaiken liikenteensä Israeliin ja olla käyttämättä sen ilmatilaa. Siinä missä suurin osa länsiyhtiöistä on sittemmin palannut Tel Aviviin, Finnair on tehnyt päätöksen perua lentonsa sinne aina 29. lokakuuta 2024 asti. Mikäli reitti päästäisiin tuolloin käynnistämään uudestaan, se olisi ollut tauolla jo yli vuoden. Lähde: Finnair Lue lisää Kaikki artikkelit 13.4.2025 Lentokoneet Finnair panostaa ensi vuonna pohjoiseen – uusi reitti Norjan Altaan ja lisäpanostuksia ympäri Pohjolaa 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 7.4.2025 Lentokoneet SAS vahvistaa Etelä-Suomen ”maakuntakenttien” lentoyhteyksiä uudella reitillään Kööpenhaminasta Turkuun 6.4.2025 Lentokoneet Suomen Ilmavoimienkin yhteyskoneena toimiva Pilatus PC-12 päivitettiin maailman kehittyneimmällä ohjaamojärjestelmällä 31.3.2025 Lentokoneet Japan Airlines toi Boeing 777-300ER:n kesäkaudeksi Helsinki-Vantaalle, vaikka on jo eläköittämässä tätä maailman suurinta kaksimoottorityyppiä 28.3.2025 Lentokoneet Helsinki-Vantaan kiitotie 2 sulkeutuu pian yli neljäksi kuukaudeksi remontin takia – vaikutuksia meluun ja liikenteeseen 24.3.2025 Lentokoneet Seitsemällä pompulla kenguruiden maasta Lontooseen – Qantasin alkuperäisestä Kangaroo Routesta tehdään loistelias toisinto 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 17.4.2025 Käyttötesti Käyttötesti: pääseekö Volkswagen Tiguan -lataushybridi yli 100 km pelkällä sähköllä? 16.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Toyota RAV4:ään asennettiin Tesla Model S:n voimalinja ennen Tesla Model S:ää 17.4.2025 Moottoripyörät Sähköprätkät eivät edelleenkään kiinnosta ostajia – mikä jarruttaa kehitystä? 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan