19.9.2017 Liikenne Länsimetro alkaa kulkea – ehkä pian! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mittava ja haastava, kallis ja aikasyöppö, odotettu ja tarpeellinen. Tätä kaikkea on länsimetro. Berliinin uusi lentokenttä, Olkiluoto 3 -ydinvoimala ja Länsimetro. Kaikille näille suurhankkeille on yhteistä, etteivät ne ole valmistuneet alkuperäisessä aikataulussa – läheskään.Länsimetron tilanne näytti jo lupaavalta alkusyksyn suhteen, mutta sitten tuli taas takapakkia. Rakennustyöt ja erilaisten metrojärjestelmien testaus on viivyttänyt hanketta.Länsimetron matkustajaliikenne alkaa HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskosken julkisuudessa kertoman mukaan aikaisintaan lokakuussa. Liikenteen aloittamisen ajankohdaksi oli tätä aiemmin lupailtu syyskuuta, ja aiemmin tätä varhempia ajankohtia.Epäilevien tuomaiden korvissa lokakuu kuulostaa pahaenteisesti marraskuulta. Viimeisimmän viivytyksen syynä on ollut paloilmoitinjärjestelmän toimintakuntoon saattaminen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy13 uutta asemaaAlkuvaiheessa liikennöinti yltää Espoon Matinkylään, mutta myöhemmin metro jatkaa aina Kivenlahteen saakka.Jossain vaiheessa ahdistus lopulta helpottaa ja oranssi mato voi vihdoin aloittaa liikennöintinsä Espooseen ja Espoosta. Uutuuttaan hohtavat ja komeat uudet metroasemat sijoittuvat Helsingissä Lauttasaareen ja Koivusaareen sekä Espoossa Keilaniemeen, Otaniemeen Aalto-yliopistolle, Tapiolaan, Urheilupuistoon, Niittykumpuun ja Matinkylään. Ruoholahti-Matinkylä-osuuden pituus on 14 kilometriä.Ykkösvaiheen metroyhteys vie jo aika syvälle Espooseen, mutta toinen rakennusvaihe kurkottaa vielä pidemmälle. Kakkosvaihe tarkoittaa seitsemän kilometriä pitkää ratalinjaa ja viittä uutta asemaa, jotka ovat Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Kakkosvaiheen louhinnoista on tehty jo yli 90 prosenttia. Lopulta länsimetro tarkoittaa kolmeatoista uutta asemaa.Tapiolan metroasemaKaksi tunnelia rinnakkainMetrolinjaus valmistuessaan Kivenlahteen saakka tarkoittaa 21 kilometrin matkaa maan alla kahdessa rinnakkaisessa tunnelissa.Asemien lisäksi rakennetaan myös kuiluja, jotka on suunniteltu paineentasausta, ilmanvaihtoa ja savunpoistoa varten. Kuilut toimivat myös hätäpoistumisteinä. Maanalainen metrovarikko rakennetaan maan uumeniin Sammalvuoreen.Länsimetron ykkösvaihe lukuina:28 kilometriä rataa (kaksi rinnakkaista tunnelia) 8 metroasemaa 15 pystykuilua 9 raiteenvaihtohallia 54 yhdystunnelia 46 hissiä 72 liukuporrasta 40 pumppaamoa 32 savunpoistopuhallinta 8 varavoimakonettaLauttasaaren metroasema1 186 miljoonaa euroaLänsimetro on vaativa talotekniikka- ja automaatiohanke ja Suomen suurin infrahanke kautta aikain. Länsimetron ykkösvaiheen kustannukset ovat sen mukaiset eli mittavat.Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1 186 miljoonaa euroa. Tästä valtion avustus on 249 miljoonaa euroa. Alun perin kustannukset oli budjetoitu 849 miljoonaksi euroksi, mutta pidempi rakennusaika ja lisätyöt nostivat kustannuksia. Hintalappu kilometriä kohden 14 kilometrin matkalla 84,71 miljoonaa euroa.Kustannusten nousun taustalla ovat olleet myös ennakoitua vaikeammat louhintaurakat, muutokset rakennusmääräyksissä, savunpoisto ja esteettömyyden toteuttaminen asemien molemmilla sisäänkäynneillä. Kakkosvaiheen Matinkylä–Kivenlahti aikataulu ja kustannusarvio ovat vielä tarkistettavana omistajalla ja hankesuunnitelman laatineella taholla eli Espoon kaupungilla.Kaupungit ovat sopineet keskinäisestä kustannusjaosta rajalta poikki -periaatteen mukaisesti eli kumpikin maksaa omalla alueellaan syntyvät rakennuskustannukset. Kaupunkien osuudet jakautuvat niin, että Espoon osuus on noin 85 prosenttia ja Helsingin 15 prosenttia.Urheilupuiston metroasemaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKasvavan väestön tarpeisiinMiksi länsimetro ylipäätään päätettiin rakentaa?Tautalla on sujuvan joukkoliikenteen turvaaminen, kaupungistuminen eli väestön pakkautuminen eteläisen Suomen kasvukeskuksiin – ja myös kansainvälistyminen.Metron uskotaan osaltaan luovan kansainvälisesti kilpailukykyiset toimintaedellytykset Aalto-yliopistoon ja Otaniemen tiedeyhteisöön tukeutuville osaamis- ja tietointensiivisille yrityksille ja työpaikoille.Arvioiden mukaan Espoo myös kasvaa kohisten: vuoteen 2070 mennessä 70 000 uudella asukkaalla.Keilaniemen metroasemaMetro aloitti 1982Metroliikenne alkoi Helsingissä vuonna 1982 välillä Rautatientori–Itäkeskus. Sen jälkeen metrolinjasto on laajentunut vaiheittain, Ruoholahteen vuonna 1993 ja Vuosaareen vuonna 1998. Uusin metroasema on vuonna 2007 avattu Kalasatama.Länsimetron rakentaminen Espoon puolella alkoi 1.5.2010.Metrohankkeen kuulumisia voit seurata Länsimetron kotisivuilta www.lansimetro.fiTeksti Marko Jokela Kuvat: Länsimetro Oy, HKL/Timo Ojala Tiheä vuoroväli, lyhyemmät laiturit Länsimetron liikenteen alkaessa siirrytään Espoon osuuden laituripituuksien vuoksi koko metrossa 90 metrin mittaisiin kahden vaunuparin juniin. Helsingissä vanhan metron laiturien pituus on 135 metriä. Ruuhkaliikenteessä vuoroväliksi tulee 2,5 minuuttia, jolloin tunnin aikana on käytössä 96 vaunua nykyisen 90 vaunun sijaan. Vuorovälin tihentämisellä uskotaan olevan liikenteen palvelutasoa kohentava vaikutus. Mutta kuinka kauan aikaa vie metromatka Kivenlahdesta Helsinkiin? Länsimetro Oy:n julkistamien arvioiden mukaan matka-ajat ovat seuraavat: Kivenlahti–Matinkylä: noin 10 minuuttia Kivenlahti–Tapiola: noin 15 minuuttia Kivenlahti–Rautatientori: noin 29 minuuttia Kivenlahti–Hakaniemi: noin 31 minuuttia Kivenlahti–Itäkeskus: noin 43 minuuttia Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle