12.8.2016

Maahantuoja neuvoo: käynnistä Webasto myös kesällä

Webasto kesä

Suomen kesäsäästä huolimatta useimmat autoilijat tuskin käynnistävät Webastoaan kesäisin.

Polttoainelämmitintä maahantuova Kaha kuitenkin neuvoo, että lämmitysjärjestelmä pysyy parhaassa terässä syksyä varten, mikäli sen käynnistää noin kerran kuukaudessa. Suositeltava lämmitysaika on 10-15 minuuttia kerrallaan. Näin estetään nykyisten polttoaineiden haihtuminen polttoainelinjasta, joka saattaa vaikeuttaa ensikäynnistystä kesäajan jälkeen.

Webaston elinikää voi pidentää myös käyttämällä riittävän pitkää lämmitysaikaa. Minimisuosituksena on noin 10 minuuttia kerrallaan. Mikäli laitteiston toimintavarmuudesta on huolta, voidaan järjestelmälle suorittaa kausitarkastus ennen lämmityskauden alkua. Samalla suoritetaan myös hiilidioksidisäätö optimaalisen palotapahtuman varmistamiseksi.

Kesällä Webastoa voidaan käyttää myös ulkoilman puhaltamiseen ennen matkaan lähtemistä. Tällä voidaan tuulettaa kesällä läkähdyttävän kuumaa sisätilaa ennen liikkeelle lähtemistä. Suomessa auton sisätilan lämpötila voi kohota jopa 70°C:een. Myös järjestelmän asennus kannattaa varata jo kesällä, sillä syksyn saapuessa lämmin auto kiinnostaa usein jonoksi asti.

Lähde ja kuvat: Kaha

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat