18.3.2017 Matkailu Matka: Luontoretkelle ohiajettuun Espanjaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talvikauden aurinkoa tavoitteleva ohittaa Espanjan keskiosan pysähtymättä, vaikka vain muutaman kilometrin täsmäreippailu saattaa johdattaa peräti 450 miljoonan vuoden päähän. Eikä muinainen madonreikä ole edes ainoa syy jalkautua. Kastilia–La Manchaa keskemmälle Espanjaa ei juuri pääse. Madridin eteläpuolelle levittäytyvä alue ei ole matkakohteena tunnetuimmasta päästä, vaikka varsinkin luontokohteiden kirjo on runsas. Niistä kiinnostavimmat löytyvät Cabañerosin kansallispuistosta.Entistä tienpohjaa mukailevaa polkua on helppo kulkea. Pitkän automatkan puuduttamalle helppous sopii helteessä. Edellä rientävä opaspari Virginia Torralba ja Fernando Giménez kertovat korkkitammien kasvattamisesta ja muista alueen perinteisistä elinkeinoista.Suurin osa alueen metsistä katosi puuhiilen valmistuksen myötä, joten ympärillä levittäytyvä Välimerellinen metsä on harvinainen näky. Laakson kivisillä rinteillä on nähtävissä historiaa yli 500 miljoonan vuoden mitalta.Mannerlaattojen liikkeitä kiinnostavampaa on kuitenkin trilobiitit ja muut kivettyneet fossiilit. Niistä merkittävin on noin 450 miljoonaa vuotta vanha muinaisen merimadon jälki.Narulenkkiä muistuttavan jäljen kivettyminen ja säilyminen nykypäiviin on suoranainen ihme.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLuontoretki EedeniinJääkauden merkkejä, lihansyöjäkasveja ja turvesuo. Yhdistelmää ei uskoisi löytävänsä Espanjasta.Jyrkkää vuorenreunaa myötäilevät polut tarjoavat mahdollisuuden suurten kotkien ja korppikotkien tarkkailuun, paikalliseen luontoon perehtynyt Dario Gomez-Garcia kertoo.Ilman kiikaria tai kaukoputkea auringossa paistattelevat linnut jäävät näkemättä ja vaikeassa maastossa lähelle on turha yrittää.Viisi kilometriä vaikeassa maastossa haastaa hyväkuntoisenkin, mutta lopulta päästään Eedeniin. Merkitty reitti päättyy pienen, mutta korkean vesiputouksen äärelle.Kuivuuden läkähdyttämässä vuoristossa ei ole ihme, että jääkauden muovaama paikka on nimetty paikalliseksi paratiisiksi.Siivekkäiden talvikotiTablas de Damiel on paikka, jonne osa kotoisista muuttolinnuista suuntaa pakoon kylmyyttä.Yli 3 000 hehtaarin kosteikkoalueella liikkuminen on vaivatonta. Kävelyreitteihin on panostettu ja saarelta toiselle siirrytään tukevia siltoja pitkin.Kuivuus painaa pohjavettä ja vähentää jokien virtausta, joten kosteikkokin on suurelta osin kuiva. Lintujen bongaaminen vaatii Nuria Mohedamon mukaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä, vaikka lajikirjo on varsinkin talvikaudella runsas.Piipahdus pronssikaudelleMotilla del Azuerin kukoistuskausi osuu vuosiin 2200–1350 ennen ajanlaskumme alkua.Pronssikaudella linnoitus tarjosi suojaa ihmisille ja ennen kaikkea sadolle. Suojaakin tärkeämpi oli kuitenkin linnoituksen syvä kaivo, joka vaikuttaa kuivana lähes pohjattomalta.Tasamaalla kohoava sokkeloinen linnoitus on rakennettu hieman tiiltä suuremmista kivistä. Se hautautui vuosituhansiksi hiekkaan, mutta on 1970-luvulta aloitettujen arkeologisten kaivausten myötä saatu esiin suurelta osin. Lisätietoa: www.visitacabaneros.es www.caminosdelguadiana.es www.motilladelazuer.es Lue myös Villi La Raña – Savanni keskellä Espanjaa Teksti ja kuvat: Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa