Mercedes-Benz Vision One-Eleven on lokinsiipimersun paluu – yhden, hyvin näyttävän konseptiauton muodossa

C111 hurmasi V8:lla, turbodieselillä ja wankelilla

Harva automalli on esitellyt polttomoottorin monipuolisuutta yhtä laajasti - saati yhtä näyttävästi - kuin 1970-luvun taitteen Mercedes-Benz C111.

C111 oli Mercedeksellä pitkän uran tehneen italialaismuotoilija Bruno Saccon ensimmäisiä taidonnäytteitä stuttgartilaistallissa. Kuulaskeutumisten ynnä muiden suurten saavutusten aikakautena myös urheiluauton piti näyttää itsestään uusia ulottuvuuksia. Perinteisten pitkänokkaisten kaunottarien kuten 300 SL:n vastapainoksi luotiinkin nyt kiilamainen keskimoottorinen konsepti, jossa oli paljon kuuajan muotoiluaspekteja.

C111:n voimanlähteessä haluttiin ottaa ilo irti 60-luvun muotivirtauksesta, wankel-moottorista. Autoa valmistettiin kaikkiaan 12 kappaletta, joista 11:ssä oli kolmi- ja myöhemmin nelisylinteinen wankel- eli kiertomäntämoottori. Ensimmäiseen sarjaan asennettu kolmisylinterinen wankel tuotti 280 hevosvoimaa, mutta neljännen roottorin lisäys C111-II -sarjan myötä nosti auton tehot jo 350 hevosvoimaan.

Yhdessä keveyden ja vain 110 senttimetriä korkean auton erittäin matalan ilmanvastuksen kanssa II-sarjalainen kykeni jopa 300 km/h huippunopeuteen, ollen takuuvarmasti nopeimpia wankel-autoja koskaan.

Aivan kuin aksiaalivuomoottorin kohdalla nyt 53 vuotta myöhemmin, wankelin käytöllä haettiin tilan- ja painonsäästöä sekä nopeaa kaasunvastetta. Mercedes ei kuitenkaan kokenut wankelia riittävän kestäväksi sen kulumisherkkyyden vuoksi, joten kyseinen voimanlähdemuoto jäi näin tähtimerkin osalta historiaan.

Toisen sarjan viidenteen autoon asennettiin myöhemmin Mercedeksen M 116 eli herraskainen 3,5-litrainen V8 testimielessä viisivaihteisen käsivaihteiston kera.

Dieselennätys haltuun

Eräs asia, jonka Mercedes-Benz taitaa todella hyvin, ovat dieselmoottorit. 70-luvulla dieselit eivät kuitenkaan olleet aivan sitä mitä nykyään, ja aikansa "nokivasaran" asentaminen superautoon tuntuu ajatuksena hassulta.

Viimeisen ja siis 12 auton sarjan täydentäneen C111:n oli tarkoitus olla äärimmäinen testialusta Mercedeksen tulevalle dieselmoottorille. Vuonna 1975 valmistettuun diesel-C111:een asennettiin OM 617, joka olisi Mercedeksen modernein dieselmoottori, ja vauhdittaisi parin vuoden kuluttua sarjatuotantoisena "E-sarjaa" eli W123:a sekä "S-sarjaa" eli W116:ta. Tyypiltään OM 617 oli 3,0-litrainen rivi-5.

Yksi eroavaisuus moottorista kuitenkin löytyi sittemmin vuonna 1977 debytoineeseen OM 617:ään verrattuna: siinä oli turboahdin. Nykyään markkinoilta ei taida löytyä yhtään modernia dieselmoottoria ilman ahdinta. Ahtamattomana OM 617 tuottikin vain 80 hevosvoimaa, mutta C111:ssä Garrettin turboahdin sekä välijäähdytin nostivat tehot jo 190 hevosvoimaan ja väännön 363 newtonmetriin.

C111:ssä keskelle sijoitettu OM 617 pääsi hurjaan testiin, jossa sillä ajettiin 64 tunnin tauoton rupeama Fiatin Nardò -testiradalla Italian Pugliassa kesäkuussa 1976. Lähes pyöreää, 12,5 kilometriä pitkää rataa kierrettiin tuona aikana neljän eri testikuljettajan voimin yhteensä 16 000 kilometrin edestä keskinopeudella 252 kilometriä tunnissa ja näin dieselautojen maailmanennätykset saivat kerralla kyytiä.