30.1.2021 Ajoneuvot Minimaalinen muotipäivitys Miniin: perusmalleihin pieniä parannuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 2013 esitellyn "uuden Minin" kolmannen sukupolven perusversiot saavat uutta kevättyyliä kasvojenkohotuksen muodossa. Minin perusmallit, eli tuttu kolmiovinen, pidempi viisiovinen, avomalli sekä sähköversiot saavat kasvojenkohotuksen osana mallien kunnioitettavaa ikää, sillä kolmannen polven "uudet Minit" esiteltiin jo 2013. Uudistuksista huomattavin on uusittu keulailme, johon kuuluu entistä voimakkaampi keulan puskuripalkki. Sumuvalot ovat vaihtuneet ilmanohjaimiin ja sumuvalojen säätoiminto on siirretty osaksi ajovaloja. Takana puskurin väriijärjestystä on muutettu auton leveyden korostamiseksi, Union Jack -takavalot ovat vakiovaruste, takasumuvalo on suunniteltu uudelleen ja tarjolla on koko joukko uusia yksityiskohtia. Uusien vannemallien lisäksi tarjolla on kolme uutta väriä: Rooftop Grey (Kattoharmaa), Island Blue (Saariston sininen) ja Zesty Yellow (Maistuva keltainen). Tarjolla on myös tiettyihin väreihin saatava Multitone-kattoväritys, joka tuo sinisestä mustaan liukuvan kattovärityksen. Muotoilujohtaja Oliver Heilmerin mukaan päivitysten tarkoituksena on ollut puhdistaa Miniä yksinkertaistamalla sitä ja tuomalla enemmän vaihtoehtoja auton yksilöintiin. Sisällä matkustamossa on keskitytty yksityiskohtien terävöittämiseen, joten ilmaritiät, äänentoiston painikkeet ja 8,8-tuumaisen kosketusnäytön sisältö ovat saaneet selkeämmän tyylin. Myös verhoilu-, viimeistely- ja valaistusvaihtoehtoja on päivitetty. Mukautuvat iskunvaimentimet ovat nekin vaihtuneet, mikäli varusteen ruksii autoonsa. Kaistavaroitin on vakiovaruste ja mukautuva vakionopeudensäädin on saanut "Stop & Go" -ruuhkatoiminnon. Mini-joukon voimalinjavaihtoehtoihin ei ole tulossa merkittäviä muutoksia kasvopesun yhteydessä. Päivitetyt Minit saapuvat markkinoille maaliskuusta alkaen ja päivitykset pätevät soveltuvilta osin myös sähköiseen Mini Cooper SE:hen. Lähde ja kuvat: Mini Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan