10.6.2016 Liikenne Missä päällystetään – tarkista kartasta lomamatkasi tietyöt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tänä kesänä päällystetään arviolta 3 500 kilometriä tietä. Tänä kesänä päällystetään arviolta 3 500 kilometriä tietä. Eniten liikenteellistä haittaa aiheuttavat tietyömaat sijaitsevat Uudellamaalla, Pohjois-Savossa sekä Etelä-Pohjanmaalla. Uudesta, paperisen tietyökartan korvaavasta karttasovelluksesta tienkäyttäjät voivat tarkistaa, minne päin Suomea tietyömaita on suunnitteilla.Liikenneviraston tietyökarttaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKorjausvelkarahalla pitkät pätkät uutta pintaaTämän kesän tietyöt ovat jo paikoitellen hyvässä vauhdissa, mutta osa ELY-keskusten kilpailuttamista päällystysurakoista on vielä ratkaisematta. Lisäksi osa tietyökohteista päätetään vasta kevään tieverkon kuntomittausten valmistuttua.–Arvioisin, että kesällä 2016 päällystetään teitä 3 500 kilometriä eli noin 500 kilometriä enemmän kuin aiemmin, sanoo päällysteiden ylläpidon asiantuntija Juho Meriläinen Liikennevirastosta.– Mahdollisuus kilometrimäärän lisäykseen johtuu osin halvasta bitumista, mutta myös hallituksen myöntämästä korjausvelkapaketista, josta saatiin tälle vuodelle noin 30 miljoonaa euroa lisärahoitusta uusiin päällysteisiin. Kaikkiaan päällysteisiin käytetään tänä vuonna, korjausvelkarahoitus huomioiden, noin 150 miljoonaa euroa, Meriläinen kertoo.Jotta tietyömaan arvioidaan aiheuttavan tieliikenteelle merkittävää haittaa, työmaan tulee olla yli 15 kilometriä pitkä sekä sijaita sellaisella tieosuudella, jossa on vuorokaudessa paljon liikennettä (yli 6000 ajoneuvoa/vrk). Tällaisia kohteita on tulevana kesänä Pohjois-Savossa sekä Etelä-Pohjanmaalla: Mahdollisesti merkittävää haittaa tieliikenteelle aiheuttavia tietyömaita on valtatiellä 5 peräti kolme kappaletta ja tiellä 18 yksi.Huomattavasti isompia, 20–40 kilometrin pituisia tietyömaita on kesän työlistalla myös, mutta nämä sijaitsevat tieverkolla, jossa liikennettä on keskimäärin melko vähän.Myös Uudellamaalla on liikennettä merkittävästi haittaavia tietöitä.Lähde: Liikennevirasto Lue lisää Kaikki artikkelit 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 7.7.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: kuljetuskoneyhteensopiva Mercedes-Benz Unimog -matkailuauto tekee jopa useimmat sveitsiläiset karavaanarit kateelliseksi 8.7.2025 Sähköautot Jättisakot uhkaavat Teslaa 7.7.2025 Moottoripyörät Koeajo BMW R 1300 RT – matkasohva tarjoaa maksimaalista mukavuutta 6.7.2025 Koeajo Koeajo: DS N°8 – epämukavinta autossa on mallinimen kirjoittaminen 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen