8.8.2017 Liikenne Nevada USA sakottaa vasemman kaistan hidastelijoita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhdysvaltalaisten osavaltioiden erikoiset liikennelait sen kuin jatkuvat. Nyt vuorossa on Nevada, jossa ei siedetä vasemman kaistan hidastelijoita. Yhdysvaltain Nevadassa on kyllästytty vasemman kaistan hidastelijoihin. Heinäkuun alusta saakka osavaltiossa on voinut saada sakon siitä, jos "roikkuu" vasemmalla kaistalla, eli ajaa alle nopeusrajoituksen ohituskaistana pidetyllä puolella. Ensimmäisestä rikkomuksesta muistutusmaksu on 50 dollaria (n. 43€) ja kolmannella kerralla sakkosumma on jo amerikkalaistyyliin jo 250 dollaria (n. 215€). Tähän mennessä Nevadan lainvalvojat ovat jakaneet jo ainakin kolme rangaistusta uudehkoon lakiin perustuen. Nevadan liikkuvan poliisin Dan Gordon kiitteli uutta lakia, sillä vasemman kaistan hidastelua pidetään eräänä suurimmista tieraivon aiheuttajista. – Se, mitä tapahtuu on se, että siirrytään keskikaistalle tai kakkoskaistalle. Sen jälkeen ohitetaan auto ja heti kun hidastelija on ohitettu, leikataan takaisin ohituskaistalle alle nopeusrajoitusta ajavan eteen. Ja ennen kuin huomaatkaan niin autoilijat näyttävät toisilleen kaapin paikkaa ja sormimerkkejä, Gordon kiteytti Kolo 8 News Now:lle. Laki sallii kuitenkin myös luontaisia poikkeuksia, kuten hälytysajoneuvot ja työtehtävissä olevat tietyöajoneuvot. Monikaistaisen tieosuuden vasenta kaistaa pidetään kuitenkin pääasiallisesti ohituskaistana. Lähde: MotorTrend Kuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Honolulu kieltää älypuhelimen näpräämisen suojatiellä Washingtonin osavaltio ottaa käyttöön kovat häiriintymissakot kuljettajille Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin