20.4.2023 Ajoneuvot Opel aloitti uuden maahantuojan suojissa – tavoitteena markkinaosuuden tuplaaminen: ”Suomalaiset ovat edelleen Opel-kansaa” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Opel on ollut huhtikuun alusta asti uudella maahantuojalla, jolla on selvät sävelet Opelin aseman palauttamiseksi Suomessa. Opel on nyt ollut noin kaksi viikkoa uuden maahantuojan suojissa Suomessa. Opelin maahantuonti siirtyi Länsi-Autolta Bassadone-konserniin kuuluvalle Auto-Bon Oy:lle huhtikuun alkupuolella. Myös muut Stellantis-autojättiin kuuluvat merkit, kuten Fiat, Alfa Romeo sekä Jeep siirtyvät Suomessa myöhemmin Auto-Bon Oy:n maahantuontiin, mikäli kilpailuviranomaiset hyväksyvät vasta tehdyn yrityskaupan. Ennestään Auto-Bonin maahantuonnissa on Stellantiksen merkeistä muun muassa Citroën, DS ja Peugeot. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suomalaisilla vahva mielikuva Opelista Opelilla on vankka asemassa Suomessa, ainakin suomalaisten mielikuvissa – eikä siitä lukujenkaan valossa ole kovinkaan kauaa aikaa. Esimerkiksi vuonna 2016 Opel Astra myi hyvin ja Opel saavutti hyvän markkinaosuuden koko vuoden rekisteröintitilastoissa. Opelin markkinaosuus oli vuoden 2016 lopussa 6 prosenttia ja automerkki löytyi rekisteröintitilastojen sijalta 8. Merkittävä tekijä tällöin oli Opel Astra, joka valittiin myös vuonna 2016 Vuoden autoksi niin Suomessa kuin Euroopassakin. Tämän jälkeen Opelin markkinaosuus on vähitellen laskenut ja viime vuoden lopussa se oli enää 3,0 prosenttia. Opel oli viime vuonna 11. rekisteröidyin automerkki Suomessa. Tämän vuoden kolme ensimmäistä kuukautta näyttää Opelille 2,5 prosentin markkinaosuutta. Opelia nykyään maahantuovan Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle sanoo, että uudella maahantuojalla on tehty markkinatutkimusta siitä, miten suomalaiset mieltävät Opelin. – Selkeästi näyttää siltä, että suomalaiset ovat edelleen Opel-kansaa, Vuolle viittaa tutkimukseen. Nyt uuden maahantuojan suojissa Opelin markkinaosuus halutaan tuplata ja palauttaa se asema, missä Opel Suomessa on vuosia ollut. – Olemme matkalla kohti sitä, missä Opelin Suomessa kuuluu olla, Vuolle sanoo. Kun markkinaosuus oli esimerkiksi vuonna 2016 kuusi prosenttia, niin millaista markkinaosuutta tavoittelette? – Prosenttia en halua sanoa, mutta sinulla on selkeä haju siitä ja sen suunnasta. Opelin markkinaosuuden täytyy olla yli viiden prosentin, Vuolle sanoo. Hyvä tuote menestyksen keskeisin tekijä Vuolle sanoo, että Auto-Bonin tavoittelema Opelin markkinaosuus Suomessa saadaan saavutettua kulkien muutamaa pääsuuntaviivaa pitkin. – Tuote on keskeisin tekijä, sen täytyy olla kunnossa, Vuolle sanoo. – Sen lisäksi jakelutie sekä myyntiverkosto ovat tärkeitä asioita, Vuolle jatkaa. Markus Vuolle sanoo, että aloite siihen, että Opel olisi Suomessa samalla maahantuojalla kuin Stellantis-konsernin muutkin merkit, on tullut päämieheltä Stellantikselta. Synergiahyödyt Opelin ja muidenkin Stellantiksen merkkien kohdalla ovat merkittävät. – Lisäksi Opelin saavutettavuus koko maan kattavasti, niin myynti- kuin huoltoverkostokin näkökulmasta on tärkeä asia, Vuolle jatkaa listaamista, millä maahantuojan tavoittelema markkinaosuus saavutetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Opelin myyjinä tulevat Suomessa olemaan esimerkiksi sellaiset myyjäliikkeet, joilla on jo ennestään Stellantiksen tuotteita valikoimassaan. – Jälkimarkkinoinnin synergiat ovat kiistattomat. Tärkeää on myös se, että palvelutuotteet ovat kunnossa ja olemme aktiivisia verkossa. Opel on mahdollista ostaa myöhemmin myös verkkokaupasta, Vuolle luettelee lisää määrääviä tekijöitä Opelin markkinaosuuden ja aseman palauttamiseksi Suomessa. – Ehdottomasti uskomme Opel-merkkiin, Vuolle päättää. Toimitusjohtajan usko voi Opelin osalta myös saada pian paljon vahvistusta, sillä uudella Opel Astralla näyttäisi menevän tietyssä mielessä hyvin. Se on edelleen Opelin ehdoton syömähammas, vaikka osaa Astran tuotannosta vaivaa ongelmat, jotka voivat olla tietystä näkökulmasta tarkasteltuina jopa positiivia. Farmarikorinen Opel Astra on tältä vuodelta käytännössä myyty loppuun, sen suosio on ollut koko Euroopassa niin kovaa, että tehdas ei tämän vuoden osalta pysty ottamaan enää tilauksia vastaan. – Avaamme farmarikorisen Astran myynnin jossain vaiheessa tänä vuonna uudelleen, mutta niiden autojen toimitukset menevät ensi vuodelle, Opelin tuotepäällikkö Joakim Järvi sanoo. Viisiovisen Astran tilanne ja saatavuus on parempi, Järven sanoin hyvä, kuten koko muunkin Opel-malliston. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy GSe:stä kokonaan Opelin uusi alabrändi Opel lanseeraa uudelleen myös Opelille vuosikymmenien takaa tutun GSe-kirjainyhdistelmän, joka tulee olemaan enemmän kuin pelkkä varustetaso Opelin mallistossa. GSe-kirjaimet nähdään myöhemmin muun muassa Astrassa sekä muissa malleissa. – GSe tulee olemaan Opelin uusi alabrändi, suunnitelmat ovat pitkällä ja sen alle tulee uusia malleja myöhemmin. GSe:ssä on uniikkeja ominaisuuksia, GSe on tullut jäädäkseen, Joakim Järvi sanoo. Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin