23.6.2017 Liikenne OP: asiakkaamme on lähtökohtaisesti hyvä kuski Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden vakuutuksen lähtökohtana on usko siihen, että sekä aloittelevat että kokeneet kuljettajat ovat hyviä kuskeja – ja että yksittäinen vahinko voi sattua kenelle tahansa. OP esitteli kesäkuun alussa uuden liikennevakuutuksensa ja kertoo kehittäneensä sen yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy – Asiakasomisteisena toimijana olemme halunneet kehittää asiakkaita parhaiten palvelevan ja reilun liikennevakuutuksen. Uusi liikennevakuutuslaki sallii kuljettajakohtaisen vahinkohistorian huomioimisen, ja hyödynnämme mahdollisuuden myös omassa liikennevakuutuksessamme, kertoo OP Vakuutuksen henkilöasiakkaista vastaava johtaja Hanna Hartikainen. Jokainen on hyvä kuski Uuden vakuutustuotteen keskeiset elementit ovat OPn mukaan korkeat lähtöbonukset sekä nopeasti karttuvat ja korkealle yltävät maksimibonukset. Lähtöbonukseksi kerrotaan 40 prosenttia, jos asiakkaalla ei ole aiempaa vakuutus- ja vahinkohistoriaa. Vahingottomalla vakuutus- ja vahinkohistorialla pääsee lähtöbonuksesta maksimibonukseen kymmenessä vuodessa. Tähän 80 prosentin tasoon voi OPn mukaan päästä myös pitkällä sekä vahingottomalla vakuutushistorialla heti vakuutusta ottaessa. Lisäksi pidempään ilman vahinkoja ajanut kuljettaja luvataan palkita bonusturvalla, jonka myötä bonukset eivät yksittäisen vahingon sattuessa laske lainkaan. Turva tosin edellyttää korkeinta bonustasoa kahden vuoden ajalta. – Halusimme perustaa uuden tuotteen kehityksen sille ajatukselle, että jokainen asiakkaamme on lähtökohtaisesti hyvä kuski, ja me palkitsemme turvallisen ajamisen tämän mukaisesti hyvillä bonuksilla, Hartikainen tiivistää. Uuden liikennevakuutuksen myötä myös OPn asiakkaat saavat kaikkiin vakuuttamiinsa autoihin saman suuruisen bonuksen. Esimerkiksi matkailuautoon ja harrasteautoon saa saman bonuksen kuin arkisemmassa ajossa käytössä olevaan henkilöautoon. Samankaltaisesta käytännöstä on kertynyt myös muun muassa LähiTapiola. Vanhat vakuutukset säilyvät Kaikki kesäkuun alkun jälkeen liikennevakuutuksen autolleen OPsta hankkivat saavat uudenmallisen vakuutuksen. Yhtiön mukaan nykyisten asiakkaiden voimassaolevat vakuutukset säilyvät ennallaan, kunnes asiakas haluaa uusia vakuutuksensa tai vaihtaa ajoneuvoa. Liikennevakuutus ei korvaa vahingon aiheuttajan ajoneuvolle syntyneitä vaurioita, joten OP suosittelee asiakkailleen myös Kasko-vakuutusta. Lähde: OP Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 18.6.2025 Uutinen Juhannusliikenteessä hyytyy vuosittain satoja autoja – tässä yleisimmät syyt matkan katkeamiseen 17.6.2025 Liikenne Näin vältät juhannusruuhkat 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Uutinen Trumpin tullit iskevät Euroopan autoteollisuuteen – vienti vaakalaudalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 21.6.2025 Ajoneuvot 10 sekuntia per auto – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1966 NSU Prinz 1000L -tallilöytö 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan