23.6.2017 Liikenne OP: asiakkaamme on lähtökohtaisesti hyvä kuski Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden vakuutuksen lähtökohtana on usko siihen, että sekä aloittelevat että kokeneet kuljettajat ovat hyviä kuskeja – ja että yksittäinen vahinko voi sattua kenelle tahansa. OP esitteli kesäkuun alussa uuden liikennevakuutuksensa ja kertoo kehittäneensä sen yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy – Asiakasomisteisena toimijana olemme halunneet kehittää asiakkaita parhaiten palvelevan ja reilun liikennevakuutuksen. Uusi liikennevakuutuslaki sallii kuljettajakohtaisen vahinkohistorian huomioimisen, ja hyödynnämme mahdollisuuden myös omassa liikennevakuutuksessamme, kertoo OP Vakuutuksen henkilöasiakkaista vastaava johtaja Hanna Hartikainen. Jokainen on hyvä kuski Uuden vakuutustuotteen keskeiset elementit ovat OPn mukaan korkeat lähtöbonukset sekä nopeasti karttuvat ja korkealle yltävät maksimibonukset. Lähtöbonukseksi kerrotaan 40 prosenttia, jos asiakkaalla ei ole aiempaa vakuutus- ja vahinkohistoriaa. Vahingottomalla vakuutus- ja vahinkohistorialla pääsee lähtöbonuksesta maksimibonukseen kymmenessä vuodessa. Tähän 80 prosentin tasoon voi OPn mukaan päästä myös pitkällä sekä vahingottomalla vakuutushistorialla heti vakuutusta ottaessa. Lisäksi pidempään ilman vahinkoja ajanut kuljettaja luvataan palkita bonusturvalla, jonka myötä bonukset eivät yksittäisen vahingon sattuessa laske lainkaan. Turva tosin edellyttää korkeinta bonustasoa kahden vuoden ajalta. – Halusimme perustaa uuden tuotteen kehityksen sille ajatukselle, että jokainen asiakkaamme on lähtökohtaisesti hyvä kuski, ja me palkitsemme turvallisen ajamisen tämän mukaisesti hyvillä bonuksilla, Hartikainen tiivistää. Uuden liikennevakuutuksen myötä myös OPn asiakkaat saavat kaikkiin vakuuttamiinsa autoihin saman suuruisen bonuksen. Esimerkiksi matkailuautoon ja harrasteautoon saa saman bonuksen kuin arkisemmassa ajossa käytössä olevaan henkilöautoon. Samankaltaisesta käytännöstä on kertynyt myös muun muassa LähiTapiola. Vanhat vakuutukset säilyvät Kaikki kesäkuun alkun jälkeen liikennevakuutuksen autolleen OPsta hankkivat saavat uudenmallisen vakuutuksen. Yhtiön mukaan nykyisten asiakkaiden voimassaolevat vakuutukset säilyvät ennallaan, kunnes asiakas haluaa uusia vakuutuksensa tai vaihtaa ajoneuvoa. Liikennevakuutus ei korvaa vahingon aiheuttajan ajoneuvolle syntyneitä vaurioita, joten OP suosittelee asiakkailleen myös Kasko-vakuutusta. Lähde: OP Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa