Päivän kuva: Islanninhevoset – omapäisiä ja ystävällisiä

Oma hevoseni ei juuri vikuroi, mitä nyt nyhtää voikukkia ja ruohomättäitä aina kun pysähdymme.

Islanninhevosia aitaukseen taluttava henkilökunta kysyy osallistujilta aiemmista ratsastuskokemuksista. Omista kokemuksista on niin kauan aikaa, että minut taidetaan armahtaa lempeäluotoisella islanninhevosella. Edessä on ratsastusretki, josta toivon elämystä koettelemuksen sijaan.

Maisemat tulevalle retkelle ovat huikaisevan kauniit. Luvassa on avaria näkymiä, hiekkateitä, ruohikko-osuuksia, joen ylityksiä ja ainaista tuulta. Maiseman kehystävät kauempana näkyvät vuorenrinteet.

Islanninhevonen on ainutlaatuinen rotu, sillä alkuperäiset viikinkihevoset ovat yksi maailman puhtaimmista ja vanhimmista hevosroduista, jotka ovat olleet eristettyinä Pohjois-Atlantin keskellä yli tuhat vuotta.

Hevosrodun puhtautta vaalitaan tarkoin. Islantiin ei saa lainkaan viedä hevosia. Ja toisinpäin, Islannista kerran lähtevä islanninhevonen ei voi koskaan enää palata takaisin.

Islanninhevosella on säänkestävä paksu karva, tuuheat jouhet ja ne selviytyvät ulkona vuoden ympäri jos vain elinalueelta löytyy ravintoa ja suojaa.

Laxnesin vuodesta 1968 toimineen hevostilan aitauksessa käy todeksi, että lähes kaikkia tunnettuja hevosen värejä löytyy. Säkäkorkeus vaihtele välillä 120–150 senttimetriä – en putoa korkealta jos... Huojentavasti varmajalkaisuus ja ystävällinen luonne sekä yleensä tottelevainen käytös käyvät ilmi horsesoficeland.is-sivustolta.

Ratsastuksia on tarjolla aina kun halukkaita riittää, ympäri vuoden ja jokaisena päivänä.

Saamme kaiken tarpeellisen: kypärän, saappaat ja sadevaatteet. Omien ratsastusvermeiden käyttö on tarkoin säänneltyä tai kiellettyä, jotteivat hevoset altistu minkäänlaisille infektioille.

Retki onnistuu mainiosti, oma hevoseni ei juuri vikuroi, mitä nyt välistä kummastelee ohjasten käyttöäni. Pian löydän oikeanlaisen rennon istuma-asennon ja maastoa ennakoivan tavan katsoa hieman pidemmälle eteen. Retken edetessä tulemme mainiosti toimeen. Toki hevoseni nyhtää voikukkia ja ruohomättäitä, jos pysähdymme hetkeksikin.

Muutaman muun retkeläisen hevoset vaikuttavat olevan selvästi omapäisempiä: kirmailevat käskyttäjänsä käsistä välillä niin vallattomasti ja vauhdilla, että oppaiden täytyy karauttaa vierelle menoa rauhoittamaan. Kukaan ei kuitenkaan putoa ratsailta, joten tätä elämystä voi suositella varsin kokemattomillekin.

Harmi, että retkipäivänä on niin tuulista, ettemme suuntaa hevostilan taakse rinteeseen ja Tröllafossin vesiputoukselle, jossa peikot tarun mukaan kylpevät täydenkuun öinä. Lue lisää Islannin luonnosta ja sekä pääkaupunki Reykjavikista matkailukohteena Moottorin+:n kattavasta artikkelista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy