20.9.2019 Ajoneuvot Päivän kuva: Kasin kyydissä – Audi R8 Spyder ja Teemu Selänne Alpeilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottori teki Audin pienen asiakasryhmän kanssa kesäkuussa kolmipäiväisen road tripin Itävallan Alpeille ja yhdelle alueen kuuluisimmista teistä. Kesä alkaa olla ohi, on aika muistella sen kohokohtia.Grossglockner on yksi legendaarisia Alpit ylittäviä solateitä, jonka merkitys on luonnollisesti tunneleiden myötä vähentynyt. Niinpä tuo tie on nykyisin kesäisin lähes pelkästään turistien temmellyskenttää.Autoksi reissuun on löytynyt kirkuvankeltainen Audi R8 Spyder. Sitä ohjastaa kuvassa tuttu partasuu, Suomen ja Anaheim Mighty Ducksin riveissä selässään numeroa kahdeksan kantanut Teemu Selänne.Olemme höpisseet autoista, joita on Teemun tallissa edelleen mielenkiintoinen kokoelma. Teemun kokemus näkyy myös ratin takana. Vauhdille on kuitenkin aina paikkansa – etenkin näiden tehojen kanssa. Polte vauhdin hurmaan näkyy kuitenkin Teemun silmissä.– Radalla kiinnostaisi ajaa taas hieman enemmän, rallia ei niinkään enää.Rallikokemustahan Teemulla on Jyväskylästä, johon hän osallistui kolme kertaa.– Olisin varmasti ajanut enemmänkin, mutta sitten tuli se ikävä onnettomuus Kummolan kanssa. Se vei vähän mielenkiintoa. Olen kuitenkin ollut vähintään 10 kertaa katsomassa. Jyväskylä on suomalaista autourheiluperinnettä, joka yksinkertaisesti kuuluu Suomen kesään. Ja olihan se hienoa ajaa. Ajoin ekan kerran N-ryhmän Mitsubishi Galantilla. Sitten oli vuosi väliä ennen kuin ajoin N-ryhmän Mitsubishi Lancerilla. Viimeinen kerta 1998 oli Marcus Grönholmin WRC-Corollalla. Se oli hieno auto, ja ympärillä oli ammattitiimi. Se oli fantastinen kokemus.Teemun paras ratamuisto on puolestaan Nürburgringin 24 tunnin ajoista.– Se oli uskomaton kokemus: yli 20 kilsaa yksi kierros – ja millaista vuoristorataa. Mulla meni varmaan yli 10 kierrosta ennen kuin alkoi edes vähän muistamaan paikkoja. Ja auto oli myös hieno, se oli BMW M3 GTR. Keskinopeudet oli hurjia. Ja turva-alueet ovat radalla mitättömän pienet. Ja etenkin yöllä oli huikea ajaa. Sama juttu mun ekassa Jyväskylässä, silloin ajettiin myös vielä yöllä.Nyt ajetaan kuitenkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Ja enemmänkin kruisaillen. Tämä on Teemun ensimmäinen autoreissu Alpeille. R8 on hänelle positiivinen yllätys. Kasi tunnustaa tykkäävänsä veekympistä. Se muuttaa auton luonnetta selvästi siihen V8-moottoriseen R8:aan, jollainen Teemullakin jossain vaiheessa oli.Teksti ja kuva: Vesa EskolaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Päivän kuva Päivän kuva: bensaa, dieseliä ja sähköä sulassa sovussa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”