1.2.2019 Ajoneuvot Päivän kuva: Mysteerimies säntäsi lavalle kesken Miss MP -esittelyn Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Missikisoissa sattuu ja tapahtuu, niin myös Miss MP 19 -kilpailussa. Kesken kandidaattien esittelyn lavalle ilmestynyt Mysteerimies varasti hetkeksi paikan valokeilassa. Mysteerimies lienee jatkossa Hondamiehen veroinen omien polkujensa kulkija ja synonyymi rohkeita ratkaisuja tekevälle henkilölle. Termi ja hahmo tulivat tutuiksi todennäköisesti ensimmäistä kertaa MP 19 -näyttelyn avauspäivänä.Kesken Miss MP 19-kilpailijoiden ensimmäisen esittelykierroksen lavalle pöllähtänyt Mysteerimies aiheutti hetken hämmennyksen ja hilljaisuuden jokseenkin täydessä messuhallissa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut eturivissä misseistä hullaantunut setämies, kuten aluksi luultiin, vaan jotain ihan muuta.Mustaan ajoasuun ja kypärään sonnustautunut hahmo vatkasi lannetta ja askelsi varmaotteisesti yleisön eteen kuin catwalkin konkari, joten tilaisuutta juontanut Viivi Pumpanen päätti esitellä hahmon Miss MP-kandidaattien tapaan.Yleisö ei hämmennykseltään saanut sanaa suustaan, saati sitten aplodeja aikaiseksi ennen kuin yllätysesiintyjä katosi kulisseihin. Harmi sinänsä, sillä kyseessä oli mainostempaus ja sopivalla hashtagilla höystetystä sosiaalisessa mediassa julkaistusta kuvasta olisi voinut voittaa muutakin kuin mielihyvää. Tempauksen takaa löytyy muun muassa moottoripyörätarvikkeita ja -varusteita myyvä AllRight -ketju.Mysteerimiehen, tai virallisemmin Mr. Speedin metsästys jatkuu MP 19 -tapahtumassa heti aamusta. Jahtia voi suunnitella esimerkiksi Moottorin virallisen messuoppaan avulla, jonka sivuilta löytyvästä kartasta saattaa löytyä sopivia kapeikkoja hahmon passittamiseen.Teksti ja kuva: Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”