28.6.2022 Kotimaanmatkailu Parikkalan patsaspuisto on kuin karmiva satumetsä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aivan Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa sijaitsee paikka, joka voisi toimia näyttämönä kauhuelokuvalle, tai Bond-elokuvan lopputaistelulle. Metsän keskeltä avautuu näkymä, joka on samaan aikaan karmiva ja henkeäsalpaavan kaunis. Patsaspuisto kätkee sisäänsä 560 betonista patsasta, joista suurin osa on erikoisiin asentoihin vääntyneitä ihmishahmoja. Ihmispatsaiden suut näyttävät huutavan tuskissaan tai nauravan ivallisesti. Se, mitä patsaiden kasvojen ilmeillä halutaan sanoa, jää kokijan oman tulkinnan varaan.Nähtävyys on syntynyt Parikkalaisen Veijo Rönkkösen pihapiiriin, joka miehen kuoltua on toiminut museona. Hiljainen ja ujo mies ei ollut eläessään puhelias, vaan halusi patsaidensa antaa puhua puolestaan. Ensimmäinen patsas syntyi vuonna 1961. Puiston patsaat edustavat ITE-taidesuuntausta, mikä tarkoittaa, että taiteilija on itseoppinut ja toteuttaa taidetta omien sääntöjensä mukaan.Puolen hehtaarin kokoisen ulkomuseon suurin teoskokonaisuus on Joogatarha, jonka 255 joogaavaa patsasta on pysäyttävä näky. Lähes maanisiin mittasuhteisiin aikoinaan kasvanut teos puhuttelee laajuudellaan, sillä suurin osa patsaista esittää lähestulkoon täysikokoisia ihmishahmoja.Kokonaisuuden rakentamisessa kesti 21 vuotta ja Rönkkönen muovasi neljännestuhatta patsasta päivätyönsä ohella. Patsaissa näkyy taiteilijan kiinnostus joogaa kohtaan. Ensimmäisten patsaiden asennot olivat helppoja ja miehen harrastuksen kehittyessä patsaiden asennot alkoivat tulla vaativimmiksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPatsailla oikeat ihmishampaat?Useassa ihmishahmossa huomio kiinnittyy purukalustoon. Suut ovat monen patsaan kohdalla leimallisin piirre ja tarkemmin katsellessa huomaa, että kyseessä näyttävät olevan aidot ihmishampaat. Tämä tekee näystä paikoin karmivan, vaikka hampaiden käyttäminen teoksissa ei sinänsä ole mitenkään kummallista ja kiellettyä.Totuus lienee kuitenkin se, että kyseessä ovat tekohampaat, joita taiteilija sai hammaslääkärinä toimivalta kontaktiltaan. Väitteen todenperäisyyttä ei tosin voida aivan varmistaa. Oli tilanne mikä hyvänsä, aidon oloisten hampaiden käyttäminen patsaiden suussa antaa taiteelle oman tunnelmansa.Patsaspuisto on kokemisen arvoinen paikka, sillä se on paratiisimaisen kaunis paikka, jossa kaikki ei tunnu olevan aivan kohdillaan. Paikka on auki ympäri vuorokauden ja uskaliaimmat voivat tallustella patsaiden seassa yön pimeinä tunteina. Hyvällä mielikuvituksella varustettujen vierailijoiden kannattanee tutustua paikkaan valoisaan aikaan.Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala Patsaspuisto sijaitsee Valtatie 6:n varressa Parikkalassa ja on auki vuoden jokaisena päivänä. Pääsymaksu aikuisilta 5€ ja lapsilta 2€. Puistosta voi lunastaa itselleen nimikkopatsaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hinta on yksityishenkilölle 150€. Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa 6.4.2025 Matkailu Hyvä syy käydä luostarissa: munkit tykkäsivät panna ja polttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 3.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moto 800 MT-X – elämä on seikkailu 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa