25.10.2017 Ajoneuvot Peugeot ja keihäänheittäjä Antti Ruuskanen: yhteistyö jatkuu Tokion olympialaisiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sopimus käteltiin ja allekirjoitettiin Kinnulassa hirvimetsällä, jossa yhteistyötä päästiin kokeilemaan käytännössä. Peugeot ja olympiamitalisti, keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ovat sopineet yhteistyön jatkosta kuluvan olympiadin 2020 loppuun saakka. Peugeot perustelee yhteistyöhalukkuuttaan sillä, että merkki haluaa antaa tukensa ja olla mukana helpottamassa arvostetun suomalaisen huippu-urheilijan matkaa seuraaviin olympialaisiin, jotka käydään Tokiossa 2020. Allekirjoitettu yhteistyösopimus oli toivottu jatko aiempaan molemmin puolin ja sitä kiiteltiin runsaasti. Sopimuksen yksityiskohtia ei vielä avata tarkemmin, mutta Peugeot lupaa kertoa aiheesta lisää myöhemmin. Merkki kertoo tukevansa suomalaista yleisurheilua myös muilla tavoin jatkossa. – Antin tapa tehdä pitkäjänteistä työtä ja kyky ratkaista voitto edukseen kovimmassa paikassa istuu täysin omaan ajatusmaailmamme ja tapaan tehdä työtä. Antti myös edustaa perinteisiä arvoja ja maanläheisenä kaverina sopii Peugeotin brändiin, sanoo Peugeot-maahantuojan Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle. Lähde: Peugeot/Auto-Bon Oy Kuva: IrisH@DM 2017 Lue myös: Mercedes-Benz lähti rinteeseen – talvilajivalintana freestyle Nissan jatkaa yhteistyötä huippujalkapalloilun kanssa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.10.2026 Uutinen Ruuhkamaksuja, tiemaksuja, verojen korotuksia – näin autoilun verotus mullistuisi, jos uusi hallitus toteuttaa ministeriön tuoreet linjaukset 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 13.10.2026 Sähköautot Suomen yli 200 000 sähköautolle tarjolla ABC:llä jo 400 latausasemaa ja liki 3 000 latauspistettä 13.10.2026 Uutinen Tiesitkö tämän salakavalan autoiluriskin? Järkyttävän usea autoilija on ongelman vanki 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 14.10.2026 Viikon arkistopoiminto Suomeen saatiin ensimmäiset liikennevalot "kokeilumielessä" 75 vuotta sitten - tiedätkö muuten, mihin ne tulivat? 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?