28.1.2017 Ajoneuvot Mercedes-Benz lähti rinteeseen – talvilajivalintana freestyle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedes-Benzin ja Ski Sport Finlandin tuore yhteistyö pyrkii nostamaan suomalaisen freestylen maailman huipulle ja seuratuimpien talvilajien joukkoon. Mercedes-Benzin kuluvan lumikauden uusi aluevaltaus urheilurintamalla on freestyle. Rinteissä merkkiä ei aiemmin juuri nähty, mutta jatkossa lumesta tulee mitä todennäköisimmin tuttu elementti. Ski Sport Finlandin virallisena pääyhteistyökumppanina Mercedes-Benz näkyy ja kuuluu niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Freestylen pariin Mercedes-Benzin houkutteli muun muassa lajin nuorekas imago ja kansainvälisyys. Aiemmin merkki on totuttu näkemään yhteistyökumppanina esimerkiksi golfin, tenniksen ja veneilyn parissa. Eikä autourheilukaan ole ollut vierasta maaperää. Suomessa yhteistyörintamalla on seurattu merkin kansainvälistä linjaa. Talvisista lajeista kiinnostus kohdistui freestyleen, joka on kansainvälisesti mitattuna menestynein suomalainen alppilaji. Yhteistyösopimus kattaa freestyle-hiihdon kaikki lajimuodot. Olympialajeja ovat kumparelasku, ski slopestyle, ski halfpipe, skicross ja freestylen hyppyt. Viidessä lajissa suomalaismenestystäkin on kertynyt jopa kirkkaimman olympiamitalin muodossa. Kultamitalin Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002 napannut Janne Lahtela on lajin nykyinen päävalmentaja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yhteistyön kolme painopistettä – Yhteistyöllä on tärkeää kolme painopistettä: maajoukkue, tapahtumat ja juniorityö, alppi- ja freestylehiihdon lajiyhdistys Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Marko Mustonen kertoo. Tapahtumista ehdottomasti merkittävin on Rukalla joulukuussa järjestettävä freestylen maailmancupin avauskilpailu. Maajoukkue puolestaan on lajin kansainvälisin ryhmä. Juniorityötä tehdään koko maan mitalla 17 freestylehiihtoseuran voimin ja tavoitteena on nostaa esiin uudet kyvyt ja luoda pohjaa suomalaismenestykselle tulevaisuudessa. – Halusimme olla mukana aktiivisten suomalaisten talvessa ja kun mahdollisuus tarjoutui niin lähdimme innokkaasti mukaan freestyleen. Mercedes-Benz asiakkaat ovat aktiivisia perheitä, joita kiinnostaa myös freestyle lajina, Veho Henkilöautojen johtaja Petri Aarnio kertoo. Rinnenäkyvyys kiinnostaa Talvilajit ja niiden suoma näkyvyys kiinnostavat muitakin autovalmistajia. Audi on tuttu näky alppilajien yhteydessä, lumilautailijoita tukee puolestaan Jeep. Yhteistyösopimusten yksityiskohdat ovat liikesalaisuuksia, eikä niiden sisällöstä, muodosta tai edes kestosta ole tapana huudella julkisesti. Mercedes-Benzin laariin freestyle-yhteistyö tuo ainakin näkyvyyttä tapahtumamarkkinoinnin muodossa. Se vie osaltaan eteenpäin viestiä merkin viime vuosina selvästi nuorekkaampaan suuntaan viritetystä mallistosta. Rinteissä viihtyvät ovat myös uusi ja kiinnostava asiakaskohderyhmä. – Freestylessä on kansainvälisen menestyksen ja suomalaisen aktiivisen harrastajajoukon huomioiden paljon mahdollisuuksia niin urheilullisesti kuin markkinoinnin näkökulmasta, Vehon Petri Aarnio toteaa. Tavoitteena on suomalaismenestys ja freestyle-lajien nostaminen seuratuimpien joukkoon. – Siihen on kaikki edellytykset, koska lajit ovat sekä TV:ssä, että paikan päällä mielenkiintoisia ja näyttäviä seurattavia. Suomalaisten menestys kansainvälisissä kisoissa luonnollisesti lisää lajien vetovoimaa yleisön silmissä. Toivomme ja uskomme, että olemme mukana mahdollistamassa seuraavaa Suomen olympiamitalia freestylestä. Yksittäisten urheilijoiden sijaan yhteistyötä tehdään lajiliittotasolla. Yhteinen kiinnostuksen kohde on rinnekeskus Ruka. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sopivat puitteet vauhtilajille Ruka on talvitapahtumien keskus Kuusamossa. Keskus on Pyhän ohella rinnelajien maajoukkueiden virallinen harjoittelukeskus, josta löytyy kansainväliset mitat täyttävät suorituspaikat harjoittelun lisäksi kilpailemiseen. Mercedes-Benzin leirissä Ruka on toiminut jo pitään liukkaan kelin ajotapahtumien ja koeajopäivien näyttämönä muun muassa tarjolla olevien rata-, majoitus- ja ravintolapalvelujen ansiosta. Viikonloppuna Kuusamossa kilpaillaan Mercedes-Benz Ski Tourin Ruka Fabulous 2017 -osakilpailussa slope stylen lisäksi ski halfpipessa. Lauantaina kisatun slope stylen palkintojenjakotilaisuuden näyttävimmät tuuletukset irtosivat Minikids-sarjassa kisanneilta Leo ja Elias Lajuselta. Vanhemmissa ikäryhmissä päivän rinnemenestystä juhlittiin hillitymmin. Ainakin pakkasen liukastamalla palkintokorokkeella. Teksti ja kuvat: Antti Hentinen, Lähde: Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 1.10.2026 Ajoneuvot Maailman kaunein auto 2021 ja hämäläinen metsä ottivat toisistaan mittaa – kumpi voitti? 30.9.2026 Ajoneuvot Tila-autojen uusi, erikoinen tuleminen jatkuu Hyundai Starian muodossa – saako olla käytännöllinen 9-paikkainen, ylellinen 7-paikkainen vai pakettiauto? 29.9.2026 Ajoneuvot Onko tässä Suomen näyttävin ruumisauto? 27.9.2026 Klassikko Lucea haukutaan erikoisen näköiseksi, mutta muistatteko, kun Ferrari teki Lepakkoauton? 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 14.10.2026 Viikon arkistopoiminto Suomeen saatiin ensimmäiset liikennevalot "kokeilumielessä" 75 vuotta sitten - tiedätkö muuten, mihin ne tulivat? 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?