Pikakurssi Norjan maantietoa – ja vähän sähköautoilua siinä sivussa

Kävimme taannoin uuden automallin esittelymatkalla Oslossa. Päätimme jatkaa reissua omalla koeajolla ja testata samalla, miltä sähköautoilu toimivan latausinfrastruktuurin maassa tuntuu.

Nissan Nordicin konttori hieman Oslosta länteen. Pihalla seisoo piuhan päässä valkoinen Leaf. Kyseinen yksilö on vanhempaa mallia, eli auto on varustettu vielä 30 kWh -akulla. Sen ei pitäisi olla kuitenkaan tässä maassa ongelma, kun lataustolppia on kaikkialla.

Akusto on täynnä, ja auto lupaa toimintamatkaksi 261 kilometriä. Ei muuta kuin tien päälle. Olemme päättäneet tehdä pienen Etelä-Norjan kierroksen, ja aikaa tähän on varattu muutama päivä. Lähdemme suuntaamaan aurinkoisissa ja luottavaisissa tunnelmissa E-18 tietä lounaaseen.

Mootttoritiellä on 110 km/h rajoitus, mutta toimintamatkan säästämiseksi ajamme aavistuksen hiljempaa. Vetoapua haetaan myös rekoilta aina sopivan paikan tullen. Vauhdin kasvaessa ilmanvastus on yksinkertaisesti myrkkyä kulutukselle. Sähköautoilu vaatii asennetta, ellei kyseessä ole elämäntapa tyyliin karavaanari.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sähkö, ei sähkö, sähkö…

Ensihuomiolla sähköautoilla menee Norjassa todellakin hyvin. Sähköautojen määrä liikenteessä on huima: tämä on Teslan valtakuntaa, joskin myös Audi e-troneja ja EQC-Mersuja näkyy riittävästi. Myös Jaguar I-Pace näyttäisi olevan täällä selvästi suositumpi kuin oikeastaan missään muualla… Premium-mallien seassa näkyy myös riittävästi ns. kansan sähköautoja.

Ensimmäinen pysähdys on motarin varressa Sannisdalissa. Takana on 198 kilometriä ja akustossa on virtaa jäljellä 17 prosenttia. Toimintamatkaksi muunnettuna se tarkoittaa 40 kilometriä.

Pikalatausasema löytyy ostoskeskuksen takaa roskisten ja vaatekierrätysboksien välistä. Eikö edes Norjassa ymmärretä, että tolppien pitäisi sijaita etuoven luona?

Lounastauon aikana akusto on latautunut 97 prosenttiin, mikä riittää 247 kilometriin. Vaivatontahan tämä on. Toki isompi akusto olisi kätevä, mutta samalla auto olisi raskaampi ja energiankulutus suurempaa.

Rautaruukki – kirjaimellisesti

Seuraava stoppi on Nesin ruukkimaisemassa. Täällä sijaitsee myös raudasta ja sen teosta kertova museo, joka tosin on valitettavasti kiinni. Vuolaasti juoksevaa vettä katsellessa mieli lepää kuitenkin hetken, ja pienen putouksen pauhu rauhoittaa sekin mieltä. Virtaavaa vettähän Norjassa riittää, ja siksi sähköautoilu tapahtuu oikeasti uusiutuvalla energialla ympäristöystävällisesti. Sääli vain, ettei Leafia saa tämän tauon aikana tolpan päähän edes hetkeksi.

Seuraava pysäkki on Grimstad, josta löytyy Henrik Ibsenin museo. Kiinni sekin – luonnollisesti. Sympaattisten puutalojen välissä on kuitenkin mukava käyskennellä hetki.

Kun kaikki on kiinni, ei auta jäädä tuleen makaamaan. Suuntaamme kohti Lillesandia rantaviivaa eli syheröisiä pikkuteitä seuraten. Nisukka – tai ainakin sen akusto – tykkää näistä alhaisista nopeuksista selvästi enemmän kuin pääväylien nopeammin virtaavammasta liikenteestä.

Norjan elintaso näkyy rannikkolla hyvin. Rantakallioita koristavat komeat talot, joista monen laiturissa on joko purjevene tai riittävän kokoisella perätuupparilla varustettu pintaliitäjä.

No onkos tullut kesä…

Lopulta pikkutiet johdattelevat meidät Kristiansandiin, jossa on täysi kevät. Ulkolämpötila on toukokuun alussa mukavat 19 astetta. Kirsikkapuut pitävät tästä selvästi.

On aika etsiä taas tolppa Leafille. Edellisestä latauksesta on 182 kilometriä. Akkua on jäljellä 20 prosenttia eli 60 kilometriä. Paikallisen marketin pihasta löytyy Fortum Recharge -asema kaupassa käynnin ajaksi. Tolppapaikkoja on pienen marketin pihassa neljä, puolet näistä on vapaana.

Kun ostokset on haettu, akun varaus on 66 prosentissa ja ajomatkaa on tarjolla 178 kilometriä. Onhan tämä oikeasti ihan äärettömän helppoa.

Olemme päättäneet jäädä yöksi Kristiansandiin, mutta valitettavasti niin on aika moni muukin. Kaikki hotellit ovat täynnä. Lopulta kaupungin laitamilta löytyy salapoliisityön avulla pieni motelli, joka on remontin alla, mutta ystävällinen omistaja majoittaa meidät silti. Valitettavasti tarjolla ei ole vain edes ulkopistorasiaa. Näin Nissan ei pääse yöksi piuhan päähän, mikä on ajankäytön kannalta todella turhauttavaa.

Aamu on onneksi iltaa viisaampi. Haemme päivän eväät taas marketista, ja samalla Fortum Recharge nostaa varttitunnissa akun latauksen 51:stä 71:een prosenttiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kauhea kanuuna

Kristiansandin eteläpuolelta löytyy tykkimuseo, jonka ylpeys on vanha toisen maailmansodan aikainen tykkipatteristo. Saksalaiset rakensivat tänne mahtipontiset linnoitukset, ja niihin asennettiin samat raskaat 380-milliset tykit kuin mitä oli käytössä taistelulaivoissa Bismarck ja Tirpitz.

Yksi tykkitorni on vielä jäljellä, ja kyseessä on viimeinen maailman toiseksi suurin maalle asennettu rannikkotykki. Tykin putkella on pituutta lähes 20 metrin, ja tykin kantama oli 500-kiloisella räjähteellä yli 50 kilometriä. Ammus itsessään painaa 800 kiloa ja on täysikasvuisen miehen mittainen. Museosta löytyy myös muuta rekvisiittaa samalta ajalta.

Museovisiitin jälkeen käymme piipahtamassa vielä pittoreskillä Flekkeroyn saarella. Punaisiin puutaloihin ja venevajoihin ei kyllästy sitten millään.

Yököttävän kaunis rannikko

Matka jatkuu rannikkoa seuraten kohti etelää. Mandalissa käydään taas kaupassa hakemassa lounasta ja samalla akut ladataan 46:sta 89:ään prosenttiin. Fortumin verkosto on Norjassa varsin kattava.

Sitten on vuorossa suorastaan yököttävän nätti Lindesnes, josta löytyy sekä sympaattinen majakka että parkkipaikalta Norjan eteläisin sähköautojen latauspiste; tosin vain 220 V tolppa. Mutta kaikki on kotiinpäin, varsinkin kun lataaminen tolpasta on ilmaista. Reilun puolen tunnin latauksella akuston varaus nousee 75:stä 80:aan prosenttiin. Tämä vain alleviivaa sitä, miten pikalatausverkosto on sähköautojen yleistymisen kannata vaa’ankielen asemassa.

Majakan ihmettelyn jälkeen käymme kurkkaamassa vielä Under-ravintolaa, joka sijaitsee rannikolla mutta meren pinnan alla. Ja nyt kun reitin eteläisin piste on saavutettu, on aika suunnata kohti sisämaata.

Luonnonrauhaa

Sisämaahan suunnistettassa maasto alkaa kohota kuin huomaamatta. Maastossa on myös vähän samoja piirteitä kuin Lappiin matkatessa. Yösija löytyy Tingvatnin lähistöltä Heddan Gardista, joka sijaitsee sympaattisessa maalaismiljöössä. Vierailijoille on sekä mökkejä että huoneita. Leaf pääsee mökin seinässä olevan pistorasian päähän. Akkua on jäljellä 49 prosenttia.

Jos etsii sielunrauhaa, Heddan Gardia on helppo suositella. Maatila on tarjonnut majoitusta jo 29 vuotta, ja ympäristöstä löytyy hienoja patikointimaisemia. Sesonki on kesäkuusta jouluun, muulloin on rauhallisempaa. Olemme ainoita vieraita.

Pienen kävelyretken ja maittavan kotiruokaillallisen jälkeen uni maittaa. Yölämpötila laskee uhkaavasti kohti nollaa. Nisukassa on suvikumit alla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hirveä selfie

Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti pohjoista. Keli on muuttunut keväisestä syksyiseksi. Vettä vihmoo taivaalta, ja tunnelma on harmaa. Byglandsin vuonon rannalta löytyy Elgtun, pieni mutta sympaattinen eläinpuisto. Vuohien, ankkojen, hanhien ja kumppaneiden lisäksi siellä asustaa muutama hirvi.

Olga ja Orvar ovat syntyneet Ruotsissa, mutta löytäneet jo nuorena kodin täältä. Emme ihmettele yhtään. Jos me olisimme syntynyt Ruotsissa – mekin haluaisimme muuttaa heti Norjaan. Olga ja Orvar ovat kesyhköjä ja suuria etelän hetelmien ystäviä. Puiston johtaja Kristoffer antaa mielellään vierailijoille puolikkaita banaaneja, jotta nämä voivat ottaa selfien hirvien kanssa.

Ja taas mennään. Maisemat ovat hyvin suomalaistyyppiset: on järviä ja metsää. Tihkusade vielä korostaa kotimaista tunnelmaa. Rysstadista löytyy taas Fortumin asema, akustossa on virtaa jäljellä kolmannes. Seuraavaan majapaikkaan on 156 kilometriä, ja kun Leaf lupaa ajomatkaksi enää 80 km, on pakko ladata.

Rysstadista ei löydy valitettavasti juurikaan tekemistä näin sateisena päivänä. Kylä koostuu pienestä kirkosta ja ainoat aktiviteetit vierailijoille näyttäisivät olevan joko thai-hieronta tai pikalounas huoltsikalla. Kahvi ja hodari kustantavat 32 kruunua, ja huoltamokulttuuri on aika samanlainen kuin Suomessa. Tarjolla on roskaruokaa, makeisia, aurinkolaseja, lapsille krääsää ja CD-levyllä Billy Idolin parhaat…

Paluu autolle tuottaa karun pettymyksen, lataus on keskeytynyt kommunikointivian takia. Tämäkin kuuluu sähköautolijan arkeen, infra ei toimi aina ihan niin kuin pitäisi. Onneksi lattausasemalta löytyy toinenkin tolppa, mutta menetettyä aikaa ei saa takaisin. Luppoaikana varaamme hotellin, luemme sähköpostit ja pelaamme pasianssia… Kun varaus on noussut 83 prosenttiin ja toimintamatka 199 kilometriin, lähdemme taas liikkeelle.

No onkos tullut talvi…

Tie kiipeää yhä ylemmäs, ja vesi alkaa ottaa kiinteämpää muotoa. Maisema on valkoinen, mutta tie on kohtuullisen sula. Lipsuttelemme varovasti eteenpäin. Onneksi tie on täysin tyhjä.

Pääsemme kieli keskellä suuta Rjukaniin. Akun latinki kävi alhaisimmillaan jo kuudessa prosentissa, mutta alamäkivoittoinen loppumatka nosti varauksen kahdeksaan prosenttiin.

Osasta matkaa käytössä on ollut pelkkä puhallus, joten ohjaamo on kylmähkö. Takin voi pitää tosin päällä, jolloin kabiinissa tarkenee. Rattia lämmittämällä kädet pysyvät lämpöisinä, ja peffa hikoaa ilman istuinlämmitystäkin. Ainoa turhan kylmäksi jäävät alue on jalat. Ehkä pitää poiketa vielä Rjukanissa matkamustomyymälässä ja hakea sieltä – ei norjalaista villapaitaa vaan villasukat.

Rjukanissa tulee todettua se, että myös valo on energiaa. Rjukan majailee kapean laakson pohjalla, jonka toistaa laitaa varjostaa 1 800 metriä korkea Gaustatoppen, eikä toisellakaan laidalla pönöttävä kukkula ole juuri matalampi. Näin ollen aurinko ei taitu paistamaan Rjukaniin lainkaan syyskuun lopulta maaliskuun puoliväliin.

Onneksi ihminen on halutessaan nokkela. Jyrkkään rinteeseen on asennettu tietokoneen avulla ohjattava iso peili, joka heijastaa valoa kaupungin keskusaukiolle. Norjassa jopa päivänvalolamput ovat hienompia kuin Suomessa…

Rjukanin laitamilta löytyy myös Vemorkin voimalaitos ja työläismuseo. Vesivoimala oli valmistuessaan vuonna 1911 maailman suurin.

Hiihtääkin voisi, mutta tunneli kutsuu

Majapaikaksi on valikoitunut tällä kertaa Gaustablikk Høyfjellshotelli, joka on lasketteluhotelli – olemmehan saapuneet Telemarkiin. Fiilis on todellakin kuin olisi Lapissa. Hotellin seinustalta löytyy tolpparivistö Tesloille, mutta myös Nissanille löytyy onneksi 11 kW seinäboksi.

Maittavan illallisen jälkeen väsy iskee nopeasti. Päivä on ollut pitkä, ja hiihtämisen sijaan olemme harrastaneet hetken luistelua. Onneksi tie pysyi sen verran sulana, että kesärenkain vielä pärjäsi. Tämä toimikoon muistutuksena siitä, miten nopeasti keli voi pohjoisessa muuttua, etenkin kun matkustetaan rannikolta vuoristoon…

Seuraavana aamuna käymme katsastamassa vielä Gaustatoppenin huippuun, jonne pääsee Gaustabanenilla. Funikulaari eli kiskoköysirata kiipeää 15 minuutin aikana vuoren sisällä 1150 korkeusmetristä 1800 metriin. Sää on valitettavasti erittäin talvinen. Ulkona käy myrsky ja myllerrys, joten mahtava näköala jää kokematta.

Viimeinen pysähdys ennen Osloa ja auton palauttamista Nissan Nordicille on Heddalin sauvakirkko. Tämä todennäköisesti 1200-luvun alussa rakennettu ja 26 metriä korkea puukirkko on lajissaan suurin Norjassa.

Ennen Osloa akkuja ladataan vielä Kongsbergissa, ja lopulta on aika sanoa hyvästit Nisukalle. Kolmen päivän aikana ajokilometrejä kertyi yhteensä 1 090.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Johtopäätelmä

Kun pikalataustolppia on riittävästi, sähköauto on oiva matka-auto. Jo noin 250 km toimintamatka riittää, harva jaksaa/viitsii istua yhteen sessioon kuitenkaan kauempaa autossa. Mutta välillä on kiire, ja silloin tolpalla seisominen kismittää. Pikalataus on saatava vielä nykyistäkin nopeammaksi. Kun tolpasta saadaan virtaa 800 voltin järjestelmän avulla viidessä minuutissa 100 kilometrin ajomatkaan, vasta silloin sähköauto alkaa olla oikeasti kilpailukykyinen vaihtoehto polttomoottorilla varustetuille menopeleille.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola