22.9.2023 Liikenne Poliisi ilakoi: liikennekuolemien määrä laskussa – mutta ne nuoret! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuvuonna eli tammi–elokuussa Suomessa menehtyi viisi pyöräilijää: se on 10 vähemmän kuin vuosi sitten. ”Liikennekuolemien osalta kehitys näyttää positiiviselta usean ryhmän osalta!”Koskahan viimeksi liikennettä työkseen valvova ja osaltaan liikenneturvallisuutta kehittävä poliisipäällystön edustaja on voinut kirjoittaa julkiseen jakoon alussa lainatun näin myönteisestä kehityksestä kertovan virkkeen?Kirjoittaja poliisiylitarkasta Pasi Rissanen työskentelee Poliisihallituksessa liikenneturvallisuuden vastuualueella ja on kiteytyksessään oikeassa: näin myönteiseen arvio on tehtävissä tuoreimmista liikennekuolemien tilastoista.Myönteiseen kokonaiskuvaan tulee merkittävä särö, kun tarkastellaan nuoria tienkäyttäjien, mutta siitä tarkemmin tuonnempana.Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta on käynyt tilastoja lävitse ja toteaa X:ssä, että alkuvuosi Suomessa on ollut erityisen turvallinen etenkin pyöräilijöille. Pyöräilijöitä on menehtynyt alkuvuonna viisi eli 10 vähemmän kuin vuosi sitten.Alenevia kuolinlukuja vuoden 2023 tammi–elokuussa löytyy useista tienkäyttäjäryhmistä_Suomessa kuoli 13 jalankulkijaa eli 2 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavan aikaan. Suomessa kuoli 13 moottoripyöräilijää eli 6 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavan aikaan. Suomessa kuoli 42 henkilöauton kuljettajaa eli 14 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavan aikaan. Suomessa kuoli 15 henkilöauton matkustajaa eli 9 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavan aikaan.Poikkeuksena myönteisestä kehityksestä ovat mopoilijat, sillä Suomessa kuluvan vuoden tammi–elokuussa kuoli 1 mopoilija eli yksi kuolintapaus enemmän kuin edellisvuoden vastaavan aikaan.Erityisen kehno tulos on pakettiautojen kohdalla, sillä alkuvuonna pakettiautolla liikkuneita kuolintapauksia kirjattiin peräti 12 eli 12 enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavan aikaan.Näiden tilastolukujen osalta elokuun tiedot ovat vielä ennakkotietoja. Tiedot siis vielä tarkentuvat eli todennäköisesti kuolinluvut hieman kasvavat myöhemmin, sillä kuolleeksi tilastoituu henkilö, joka on kuollut onnettomuuden seurauksena 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta, pois lukien sairaskohtauksiin kuolleet.Kuten Moottori aiemmin uutisoi, Suomen tieliikenteessä kuoli viime vuonna 196 ihmistä. Ilahduttavan, jopa ennätysmäisen alhainen luku pohjautuu Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoon, jossa luvussa ei ole mukana sairauskohtaukseen kuolleita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMutta ne nuoret!Tieliikenteen onnettomuuksia ja niiden seurauksia voi tarkastella monelta eri kantilta, mutta jos tieliikenteen vakavat onnettomuudet otetaan tarkasteluun uhrien iän perusteella synkentyy kuva selvästi.Moottori uutisoi haasteesta aiemmin otsikolla 15–24-vuotiaat nuoret yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa.Tieliikenteessä nuorten kuljettajien väestöön suhteutettu kuolemanriski on kolminkertainen koko väestöön verrattuna. Kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa on menehtynyt liikenteessä 12 alle 25-vuotiasta nuorta, tämä on 17 % kaikista menehtyneistä.Nuorten aiheuttamien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien yleisimpinä ajankohtina painottuu voimakkaasti perjantain ja lauantain välinen yö ja lähes yhtä voimakkaasti lauantain ja sunnuntain välinen yö.Poliisiylitarkastaja Rissanen on tuonut esiin, että nuorten kuljettajien kuolemaan johtavista tieliikenneonnettomuuksista noin kolmasosaan liittyy liian suuri tai väärä tilannenopeus.Moottori on tuonut esiin myös, että alle 25-vuotiaiden tapaturmakuolemien taustalla liikenneonnettomuudet -otsikon alla kerrottiin, että tieliikenneonnettomuudet aiheuttavat eniten alle 25-vuotiaiden tapaturmaisia kuolemia ja toiseksi eniten tapaturmaisista syistä johtuvia sairaalahoitojaksoja Suomessa.Liikenneministeri huolissaan – etenkin nuoristaLiikenneministeri Lulu Ranne (ps) kirjoitti vastikään liikenneturvallisuuden nykytilasta kriittisesti liikenne- ja viestintäministeriön nettisivujen kolumnissa otsikolla Pysykää hengissä, rakkaat nuoret!Ministeri toi esiin, että "Suomi on jäänyt liikenneturvallisuuden huippumaista jälkeen. Olemme kahdeksanneksi turvallisin EU-maa, kun liikenteessä kuolleiden määrä suhteutetaan väkilukuun. Näin laskettuna Suomessa on jopa 1,5-kertainen määrä liikennekuolemia naapurimaihin Ruotsiin ja Norjaan verrattuna."Lulu Ranne huomioi, että nuoret kuljettajat ovat onnettomuustilastoissa yliedustettuina. Hän esitti kolumninsa lopuksi hartaan toiveen: "Tarvitsemme lisää ymmärrystä siitä, miten saamme kaikki nuoret sitoutumaan turvallisempaan liikennekulttuuriin sekä nuorten liikennekuolemat, pysyvät vammautumiset ja loukkaantumiset nollaan." Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkistoa:3:{i:0;s:6:"143764";i:1;s:6:"124966";i:2;s:6:"143755";} Lue lisää Kaikki artikkelit 22.3.2025 Autoilun hinta Suomalaisautoilijat ovat pihiä porukkaa – kolmannes ajaa renkaansa sakkorajalle 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Liikenneturvallisuus Kevätaurinko häikäisee – ja on vaikuttamassa kuolonkolareihin 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle