Remagen: silta, joka auttoi liittoutuneet Reinin yli

Maaliskuussa 1945 amerikkalaiset joukot saapuivat Remagenin kaupunkiin Reinin varrella ja löysivät sieltä yllätyksekseen ehjän sillan. Sen ylittäminen nopeutti sodan loppua todennäköisesti useammalla viikolla.

Maaliskuun alussa 1945 USA:n 9. panssaridivisioona eteni odotettua nopeammin Reinin varrelle, ja sinne saavuttuaan he löysivät joen ylittävän Ludendorffin sillan ehjänä. Etujoukot ylittivät sillan uhkarohkeasti turvaten näin nopeasti sillanpääaseman joen toisella puolen.

Saksalaiset yrittivät työntää amerikkalaiset takaisin ja tuhota sillan siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta silta romahti 17. maaliskuuta, mutta silloin amerikkalaisilla oli jo riittävästi joukkoja toisella puolen – ja joen yli oli rakennettu jo kaksi muuta siltaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Märkää ruutia

Saksalaiset olivat valmistautuneet räjäyttämään sillan, siihen oli viritettynä noin 2800 kiloa räjähdysaineita. Kun he yrittivät räjäyttää sillan, vain osa räjähteistä räjähti.

Syitä sillan epäonnistuneeseen tuhoamiseen on useita. Ensinnäkin räjähteitä oli käytettävissä huomattavasti vähemmän kuin mitä pioneerit olivat laskeneet tehtävään tarvittavan. Toisekseen räjähdysaineen laatu oli selvästi heikompaa kuin mitä tehtävää varten olisi tarvittu. Ja kolmannekseen osa panostuksesta ei räjähtänyt siis lainkaan – todennäköisesti, koska jo käynnissä oleva taistelu oli tykistötulen muodossa katkaissut sähkövirtapiirin.

Raketeilla

Taistelu sillan hallinnasta pakotti sekä amerikkalaiset että saksalaiset joukot käyttämään uusia aseita ja taktiikoita. Maaliskuun 7.–17. saksalaiset käyttivät käytännössä kaikkia käytettävissä olevia aseita yrittäessään tuhota sillan.

Siltaa vastaan hyökättiin käyttäen mm. haupitseja, kranaatinheittimiä, uivia miinoja, taistelusukeltajia, miinoitettuja veneitä, rautatietykkiä, 600-millistä Karl-Gerätin superraskasta kranaatinheitintä sekä Arado Ar 234B-2 -turbiinipommikoneita.

Sillan suojaksi amerikkalaiset sijoittivat valtavan määrän ilmatorjunta-aseita. Amerikkalaiset laskivat 367 Luftwaffen lentokoneen hyökänneen siltaa vastaan 10 päivän aikana. Amerikkalaiset väittivät ampuneensa alas lähes 30 prosenttia lentokoneista.

Ja kun mikään tuhoamiskeino ei tuottanut tulosta, Adolf Hitler määräsi 14. maaliskuuta SS-kenraali Hans Kammlerin ampumaan V2-raketteja sillan tuhoamiseksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ohjuksia käytettiin taktista kohdetta vastaan – ja ainoa kerta, kun niitä ammuttiin saksalaiseen kohteeseen. Laukaistut 11 ohjusta tappoivat kuusi amerikkalaista ja useita saksalaisia lähikaupungeissa, mutta yksikään raketeista ei osunut 500 metriä lähemmäksi siltaa.

Tuho

Silta romahti lopulta 17. maaliskuuta tappaen 28 amerikkalaista pioneeria. Syytä sillan romahdukseen ei tiedetä, mutta todennäköisesti silta oli vaurioitunut niin pahasti taisteluista, etteivät sen rakenteet enää kestäneet.

Silta oli kuitenkin ajanut jo tärkeimmän tehtävänsä. Yhdysvaltain armeija oli kuljettanut sekä sen että apusiltojen kautta joen yli noin 125 000 sotilasta sekä panssarivaunuja, tykistöä ja muita ajoneuvoja. Noilla joukoilla liittoutuneet pystyivät hyökkäämään suoraan Saksan teollisuusalueita vastaan. Lisäksi Hitler ei ollut antanut vielä joen länsipuolella oleville saksalaisille joukoille lupaa vetäytyä joen yli, joten valtaosa heistä jäi mottiin joen länsipuolelle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Museo

Vanhan Ludendorffin rautatiesillan Remagenin puoleisen pään rakenteissa toimii nykyään sillalle omistettu ja vuonna 1980 avattu museo. Museo avattiin luonnollisesti 7. maaliskuuta.

Museossa kerrotaan sillan historia ja tarina, ja lisäksi näytillä on erilaista teemaan liittyvää esineistöä. Vaikuttavimpia ovat henkilökohtaiset esineet, kuten saksalaisten sotilaiden päiväkirjat. Myös vanhoja valokuvia ja lehtileikkeitä on seinillä runsaasti.

Museo on yksityisomistuksessa, joten näyttelyn digitalisointi ei ole edennyt kovin pitkälle. Sillan historian aikana kerrotaan esimerkiksi yhä hyvin perinteisin keinoin – kuten se on tehty museossa jo yli 43 vuoden ajan.

Museo ja sillan merkitys antavat kuitenkin hyvän syyn pysähtyä Remagenissa – jos historia kiinnostaa. Bonn on heti vieressä, eikä Köln ole sekään kovin kaukana. Ja Reinin rannat sekä niillä lymyilevät linnat tarjoavat nätit puitteet autolomailuun.

Elokuva

Remagen sillan taistelusta on tehty myös elokuva, The Bridge at Remagen, Suomessa levityksessä nimellä Viimeinen silta yli Reinin. Elokuva ottaa melkoisesti historiallisia vapauksia, kuten amerikkalaisilla historiaan perustuvilla elokuvilla on tapana.

Elokuvaa ei kuvattu Remagenissa vaan Davlen kaupungissa hieman Prahasta etelään. Kaupungin läpi virtaava Vltava sai toimia Reinin sijaisnäyttelijänä.

Uusi silta suunnitteilla

Remageniin on suunniteltu uutta siltaa, joka voisi valmistua vielä tämän vuosikymmenen aikana. Se olisi tarkoitettu kuitenkin vain jalankulkijoiden ja pyöräilijöille. Lähistöllä ei ole nykyään useamman kymmenen kilometrin matkalla toista siltaa. Joki ylitetään losseilla.

Käytännöllisyytensä lisäksi silta toimisi luonnollisesti samalla myös muistomerkkinä sodan uhreille – mukaan lukien kaikki he, jotka kuolivat sillan romahtaessa lähes 80 vuotta sitten. Yllä oleva kuva on insinööritoimisto Borapan luonnos uudesta ja 325 metriä pitkästä sillasta.

Museon kotisivut bruecke-remagen.de/

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy