2.10.2022 Ajoneuvot Rovanperän uskomaton tarina – ensikosketus WRC-Toyotaan vain 15-vuotiaana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalle Rovanperä osoitti välittömästi kuuluvansa maailman eliittiin. Hauska muisto salaisesta testistä saa Tommi Mäkisen ilmeen yhä muikeaksi. Toyotan aloitteleva rallitiimi on rahdannut Itä-Suomeen kehitteillä olevan ralliautonsa. Yaris WRC:llä päästiin ensimmäistä kertaa testitielle samaisen vuoden huhtikuussa. Tiimipäällikkö, rallin nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen vastasi kehitystyöstä yhdessä virallisen testikuljettajan, Juho Hännisen kanssa.Tuupovaara, 6.elokuuta 2016. Autoa oli rääkätty kevään ja kesän aikana monissa eri olosuhteissa, Suomessa ja Espanjassa. Pääosin tiimi ajoi kotimaan-testinsä Keski-Suomessa, mutta kerran auto jouduttiin kuljettamaan riittävän kauas, jotta uteliaat silmäparit eivät pääse näkemään meneillään olevaa testiä, jossa halutaan tietoa kolmen suomalaisen nuoren lupauksen otteista aidon WRC-auton ratista.Paikalla ovat Esapekka Lappi, Teemu Suninen ja Kalle Rovanperä. Kukaan heistä ei vielä ennen tuota hetkeä ollut istunut WRC-auton ratissa, joten kyseessä on ymmärrettävästi jännittävä hetki jokaiselle.Lappi, 25, on tuossa vaiheessa porukan kokenein, ja matkalla WRC2-luokan maailmanmestaruuteen. Viikkoa aiemmin Lappi on voittanut Skodan tehdasautolla luokkansa myös Suomen MM-rallissa, vaikka Suninen, 22, on antanut kelpo haasteen yksityistiimi Orecan Skodan ratissa.Odotusarvo on se, että iältään vuosia vanhemmat ja kokeneemmat kuljettajat näyttävät ”kuunteluoppilaana” olevalle Rovanperälle, 15, menemisen mallia.Jokainen heistä ajaa testin ilman vakituista kartanlukijaansa. Paikalla on kokeneet ammattilaiset, Jarmo Lehtinen ja Kaj Lindström, jotka istahtavat nuorten kyytiin lukemaan testitielle tehdyn nuotin.- Pyysimme myös Kallen junnuna mukaan. Pojat ajelivat ja Kalle kuunteli ja seuraili tapahtumia. Siirryimme uudelle, ajamattomalle tielle, jolle jokainen teki nuotin, Mäkinen pohjustaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAinutlaatuiset lähtökohdatOn jokseenkin ennenkuulumatonta antaa usean sadantuhannen euron arvoinen WRC-auto nuorukaiselle, jolla on ajokortti-ikäänkin vielä yli kaksi vuotta aikaa. Tällaisia tilaisuuksia ei keskivertokuljettajille tipu kuin suurella rahalla, mutta silloinkaan ajomahdollisuutta ei tarjota kehitteillä olevasta ralliautosta, jolla ei ole ajettu vielä metriäkään kilpaa.Mäkinen tietää, ettei Rovanperä ole ”kuka tahansa”. Latvian rallisarjassa Rovanperä on jo näyttänyt olevansa erittäin kehityskelpoinen kuljettaja. Siihen mennessä Rovanperä on ajanut kartanlukijansa Risto Pietiläisen kanssa voittoon kahdessa sarjan osakilpailussa, ja on väkevästi matkalla maan nelivetoluokan rallimestariksi.Tommi Mäkinen ja Kalle Rovanperä Saksan rallissa elokuussa 2018. Sopimus syntyi samana viikonloppuna.Kello on kuitenkin lahjomaton todistaja. Rallissa kilpaillaan vain aikaa vastaan, joten myös Rovanperälle otetaan aika. Hänen suorituksestaan halutaan sama data kuin MM-sarjaa vakituisesti kiertäviltä Lapilta ja Suniselta.Kun Rovanperän aika sitten tulee tietoisuuteen, ihmetys on suuri.- Kalle hyppäsi rattiin ja ajoi kovempaa kuin ”EP” tai Teemu. Se lähti reippaasti liikkeelle, siinä oli saman tien otetta. Kalle on hirveän nopea omaksumaan uusia asioita. Sen on nähnyt myös tänä vuonna sopeutumisessa uuteen autoon.Kun vankka pohja on luotu jo nuorena, ja näytöt ovat kiistattomat, ei polku maailmanmestaruuteen tullut yllätyksenä - ei ainakaan Mäkiselle, joka todisti aitiopaikalta nuoren Rovanperän kyvykkyyttä jo vuosia ennen ensimmäistä kilpailua Toyotan WRC-autolla.- Selkeitä merkkejä tulevasta oli jo siinä Tuupovaaran-testissä. Siirryimme myös todella tekniselle tielle. EP teki nuotin ja ajoi sitten tien. Minä kerroin sitten Kallelle, että ajaisin itse hieman eri linjoilla, jos mennään kaasu pohjassa. Kalle kuunteli, omaksui asiat ja ajoi hemmetin paljon kovempaa sen tien, ihastelee Mäkinen.Teksti ja kuvat: Miika WuorelaLisää aiheestaTommi Mäkinen analysoi Rovanperän uutta kautta hallitsevana mestarina Jos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiin Rovanperän luottomies ei juhli etukäteen: ”Maaliin tullessaan he olisivat olleet mestareita” Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV 10.12.2024 Ajoneuvot Mercedes-AMG Purespeed tuo tunnelmavalaistuksen formuloiden halo-turvakaareen 250 kappaleen tuotantoerässä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”