21.7.2020 Ajoneuvot Oppilastyönä tehty Škoda Slavia on jotakin aivan muuta – ja todella makea Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Škoda Slavia on korimalliltaan spider eli täysin katoton. Aivan tähän emme ole järkevältä perheautomerkiltä tottuneet. Škoda Slavia on melkoisen villi visio automerkiltä, josta tulee mieleen Škoda Octavian kaltaiset toimivat perheautot. Spider-mallissa ei ole kattoa, mutta takasiipi löytyy. Myös sisätilat poikkeavat melko tavalla tavanomaisesta ja on myönnettävä, että tätä emme osanneet odottaa Scalan pohjalta. Kyseessä on merkin oman ammattikoulun 31 opiskelijan ryhmän taidonnäyte seitsemänneksi Student Car -konseptiautoksi ja tämän vuoden teemana oli palauttaa mennyt aika nykypäivään. Opiskelijat tekivät jokaisen vaiheen ensimmäisistä luonnoksista varsinaiseen rakentamiseen saakka itse, mutta apuna oli Škodan ammattilaisia muotoilun, tuotannon ja teknisen tuotekehityksen osastoilta. Mladá Boleslavissa sijaitseva Škoda-ammattikoulu on toteuttanut joka vuosi Student Car -projektin vuodesta 2014 alkaen. Škoda Slavia on samalla kunnianosoitus merkin 125-vuotiselle historialle, jota tänä vuonna juhlistetaan. Slavia on sama nimi, jonka Václav Laurinin ja Václav Klementin vuonna 1895 perustaman yrityksen ensimmäiset polkupyörät tunsivat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Škoda Slavia eli Scala Tämä uusi muotoilukonsepti pohjautuu pienehkön perheauton Škoda Scalan pohjalle. Slavia spiderin kerrotaan imeneen vaikutteita Škoda 1100 OHC spider -mallista, joka on vuonna 1957 esitelty, ja vain kolme kappaletta valmistettu, kaksipaikkainen avoin urheiluauto. Avoimen Scalan rakentamiseksi koriin jouduttiin tekemään todella paljon muutoksia ja sen näkee myös lopputuloksesta, joka on varsin eheä kokonaisuus. Siitä huolimatta myös tehtaan tarjontaa hyödynnettiin kekseliäästi. Alla pyörivät suuret 20-tuumaiset kevytmetallivanteet on lainattu Škoda Kodiaq RS:n alta ja sekä jarrut että pyörännavat Octavia RS -mallista. Sisätilojen puolella on otettu hieman enemmän vapauksia. Istuimet on tilattu Sparcolta ja ne on varustettu nelipistevöin. Istuinosan sekä selkänojan verhoilu mustaa rei'itettyä nahkaa ja sivuosien verhoiluna on musta hiilikuitukuvioitu pinta valkoisin terenauhoin. Samaa terenauhateemaa toistetaan useissa mustalla nahalla verhoiluissa kohteissa, kuten keskikyynärnojassa. Tekniikkapuolella on nojattu olemassaolevaan. Auto on edelleen vain etuvetoinen ja moottori Scalan oma 150-hevosvoimainen nelisylinterinen 1.5 TSI -bensiinimoottori seitsemänvaihteiseen DSG-kaksoiskytkinvaihteistoon paritettuna. Tämän osalta on menty helpon kautta, joka ehkä alleviivaa konseptin muotoilupainotteisuutta. Sarjatuotantomallista Škoda Slavia on saanut myös etu- ja taka-akselin, ohjauksen sekä kaikki sähköjärjestelmät. Näihin lukeutuvat myös Scalasta tuttu mittaristo ja tietoviihdejärjestelmä. Konsepti on mielenkiintoinen ja innostava, mutta jäänee valitettavasti vain sellaiseksi unohtuen varsin pian laatikkoon pölyttymään. Se todellinen pommi olisikin sitten tuotantopäätös. Lähde ja kuvat: Škoda Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026