19.7.2023 Ajoneuvot Suomen MM-rallissa jälleen mahdollisuus kokeilla ammattilaisten rallisimulaattoria ilmaiseksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elokuussa ajettava MM-ralli tuo Jyväskylään ralliautojen lisäksi myös rallisimulaattoreita. Katsojien on mahdollista päästä näistä jälkimmäisenä mainitun rattiin - vieläpä ilmaiseksi! Suomen MM-ralli, eli Secto Rally Finland ajetaan jälleen kerran tuttuun tapaan Keski-Suomen sotateillä elokuun ensimmäisellä viikolla. Jyväskylään keskittynyt tapahtuma tuo ralliautojen ohella kaupunkiin myös paljon muuta nähtävää ja koettavaa.Yksi esimerkki tästä vaihtoehtoisesta koettavasta nähdään MM-rallin kisakeskuksessa, eli Jyväskylän Paviljongissa, jossa tänäkin vuonna esille tuodaan rallisimulaattoreita. Näiden simulaattorien avulla yleisölle avautuu mahdollisuus kokeilla kilpa-ajamista ammattilaisten käytössä olevilla rallisimulaattoreilla.Tapahtuma on monille rallifaneille tuttu jo aiemmilta vuosilta. Suomen autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport on yhteistyössä laitevalmistaja Overpower Oy:n kanssa tuomassa edellisvuosien tapaan Paviljonkiin yleisön kokeiltavaksi kaikkiaan 16 rallisimulaattoria. Simulaattoreista neljä on tarkoitettu lapsille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRealistiset simulaattorit keränneet suuren suosionPaviljongin rallisimulaattorit ovat saaneet rallikansalta lämpimän vastaanoton. AKK:n mukaan viime vuoden MM-rallin aikana virtuaalista rallia kävi ajamassa kolmen päivän aikana noin pari tuhatta ihmistä joka päivä. Edellisvuosien pohjalta myös tälle vuodelle odotetaan myös paljon innokkaita simulaattoritestaajia.- Yleisin reaktio on ollut “Vau!” Ihmiset ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka realistiselta simulaattorilla ajaminen tuntuu. Näillä laitteilla pystytään simuloimaan kaikki muut paitsi G-voimat, Overpowerin projektipäällikkö Risto Pahkala kertoo.- Nykyajan laitteet ovat hyvin kehittyneitä, ja niillä voidaan tuoda kaikkien ajettaviksi esimerkiksi ralli, rata-autoilu tai jopa jokkikset eli jokamiehenluokka, Pahkala jatkaa.Paikalla myös maamme parhaat kuljettajatPaviljongin B-halliin sijoitettava tapahtuma tunnetaan nimellä Flying Finn DigiRigi -rallisimulaattorialue. Flying Finn DigiRigi on autourheilun lajiliiton AKK:n nuorisourheilun hanke, jonka tavoitteena on tukea autourheilun kestävää kehitystä, tuoda autourheilu lähelle lapsia ja nuoria sekä mahdollistaa uusia keinoja tulevaisuuden kykyjen löytämisen.Rallisimulaattorialue Paviljongin B-hallissa avataan yleisölle keskiviikkona 2.8.2023 kello 15. Tapahtuma-alue on avoinna aamusta iltaan torstaista lauantaihin.Vaikka simulaattorin omakohtainen testaaminen ei kiinnostaisi, riittää rallisimulaattorialueella myös muuta nähtävää ja koettavaa. Yleisön testaamisen ohella simulaattoreilla myös kilpaillaan kahteen eri otteeseen.Perjantaina iltapäivällä simulaattoreilla kisataan lajissa nimeltä eJokkis. Lisäksi Paviljongissa ratkotaan myös digitaalisen rata-autoilun Suomen mestaruus, kun Digital Racing eSM 2023 -loppukilpailu käydään lauantai-iltana. Kutsukilpailu kerää paikalle Suomen 20 parasta kuljettajaa.Ralli on mainio tilaisuus esitellä digitaalista autourheiluaAKK:n lajipäällikön Henri Karjalainen kertoo Suomen MM-rallin olevan mainio tilaisuus esitellä digitaalista autourheilua lajina suurelle yleisölle. Lajin ohella myös harrastavat seurat pääsevät suuren yleisön näkyviin. Lajiesittelyn ohella simulaattorit toimivat lisäaktiviteettina varsinaisen rallin lisäksi.– Ihmiset tykkäävät, kun saavat kokeilla realistista ajamista. Voi valita rallia, rata-ajoa tai rallicrossia. Aikuiset ovat olleet näistä ihan yhtä innoissaan kuin lapset, Karjalainen kertoo.Flying Finn DigiRigi -rallisimulaattorialue avoinna Paviljongin B-hallissa: ke 2.8. 15–22 to 3.8. 9–20 pe 4.8. 10–22 la 5.8. 10–22 su 6.8. suljettuLähde: AKK-Motorsports ry Kuva: Overpower.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Moottoriurheilu Rovanperä palasi tasolleen Kanarian MM-rallissa – Epävarmuuden pilvi leijuu yhä sarjan tulevaisuuden yllä 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa