28.4.2018 Ajoneuvot Taksi Helsinki uudistaa – ennakkotilajalle tarjolla kiinteä täsmähinta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinteähinta on voimassa ainoastaan ajettaessa suoraan nouto-osoitteesta kohdeosoitteeseen. Ylimääräisistä mutkista on maksettava lisää. Taksi Helsinki -sovelluksen käyttäjän ei tarvitse jatkossa arvailla matkansa hintaa, sillä tarjolla on nyt myös vaihtoehto kiinteähintaiseen matkantekoon. Tilausta tehtäessä on varustauduttava antamaan matkan lähtö- ja kohdetiedot etukäteen. Uutta on myös se, että hintaan ei vaikuta autossa matkustavien henkilöiden määrä.– Kiinteä hinta vaihtelee esimerkiksi vuorokauden ajan ja päivän mukaan, eli se ottaa jo valmiiksi huomioon muun muassa ruuhka-ajat ja sesongit. Näin asiakkaat tietävät matkan hinnan jo ennen taksiin hyppäämistä, eikä hintayllätyksiä voi syntyä, kertoo Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Jari Kantonen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaihtoehto matka-aikahinnalleKiinteähintaiset matkat otettiin käyttöön Taksi Helsinki -sovelluksessa huhtikuun alussa. Toistaiseksi niitä on kerrotaan tilatun jo yli tuhat kertaa.– Kiinteän hinnan lisäksi myös niin sanottu perinteinen tapa, eli että maksu syntyy toteutuneen matka-ajan ja pituuden mukaan, on yhä käytettävissä. Kiinteä hinta voi auttaa esimerkiksi silloin, jos on tarkka budjetti tai kulkee itselleen tuntemattomassa kaupungissa, Kantonen arvioi.Kiinteähinta sisältää suoratilauksessa 5 minuutin odotuksen tilausosoitteessa. Ylimääräinen odotusaika veloitetaan voimassa olevan taksahinnaston mukaisesti.Kiinteähinta on voimassa ainoastaan ajettaessa suoraan nouto-osoitteesta kohdeosoitteeseen. Mikäli asiakas haluaa tehdä matkan varrella ylimääräisen lenkin vaikkapa kauppaan, se onnistuu kyllä, mutta lenkin osuus laskutetaan mittarin mukaisesti.Lähde: Taksi Helsinki Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa