4.8.2018 Ajoneuvot Tankinluukku likaisena – puhdistus unohtuu helposti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Likainen tankinluukku ja tahmainen korkki tuntuvat epämiellyttäviltä tankatessa. Puhdistus on nopeaa ja helppoa autonpesun yhteydessä. Polttoaineen merkkivalo syttyy ja tie vie lähimmälle asemalle. Tankkaajia on moneen jonoon. Toiset ostavat menovettä pienellä summalla ja toiset tankkaavat täyteen. Tankinluukku on kuitenkin avattava. Alta paljastuu likainen kolo. Tämä tila on tavallisesti tiivisteellä eristetty ulkomaailman roskista, mutta käytännössä usein sotkuinen. Pöly löytää tiensä mitä pienimmistä rakosista. Ajan kanssa myös tankinluukun alle jäävä tila likaantuu. On toki autokohtaista kuinka nopeasti likaa kertyy. Ajan kanssa kaikki mahdollinen eliöperäinen pyrkii maatumaan ja tarttumaan kiinni pintoihin. Polttoaineen roiskuminen samaan paikkaan ei valitettavasti auta asiaa. Siistinä pitämiseen vaaditaan silloin tällöin tapahtuvaa puhdistusta. Tämä on juuri sellainen paikka, jonka puhdistaminen tuppaa unohtumaan. Kyseessä on erittäin pieni askare, kunhan sen vain muistaa hoitaa. Moottorin autonhoitojuttusarja neuvoo niksit tähänkin tehtävään. Koch-Chemie Insect&DirtRemover pääsi kokeiluun itselleen hieman vieraan tehtävän äärelle. Se suoriutuu ötökänjäämistä kuitenkin selvästi tätä paremmin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tankinluukku puhtaaksi Tankinluukun peseminen on tavallisesti hyvin yksinkertaista. Huomioon on otettava polttoainesäiliön korkin ja/tai kannen rakenne, eli kuinka tankki on suojattu lialta ja kosteudelta. Vettä ei saa tietenkään päästä polttoaineen sekaan. Pesuaine sumutetaan suoraan kohteeseen muun auton esipesun ja varsinaisen käsinpesun välissä. Sumutinpulloon laimennettu, tai käyttövalmiina ostettu, sopiva pesuaine ja pehmeä brush ovat jälleen oikeat välineet pesuhommiin. Pesuaineista suositeltavia ovat biohajoavat liuotinpesuaineet tai autonhoidon yleispuhdistusaineet. Usein puhdistavalle riittää vahaturvallinen esipesuaine tai tavallinen autoshampoo - ikinä ei kannata käyttää vahvempia pesuaineita kuin on tarve. Tällä kertaa käytössä on Koch-Chemie Insect&DirtRemover. Se itse asiassa osoittautui tähän tehtävään pesuteholtaan korkeintaan keskinkertaiseksi, joten suosittelemme käyttämään tankinluukun puhdistukseen esimerkiksi aiemmin mainittuja bioliuottimia. Niiden teho on hyväksi todettu. Brush on hellävarainen väline auttamaan pesuainetta irrottamaan lika pinnasta. Tankinluukku on parasta puhdistaa muun auton esipesun ja käsinpesun välissä. Esipesun aikana auto saadaan kuorittua pahimmasta kurasta, mutta käsinpesu poistaa tankinluukun alta maalipinnalle mahdollisesti roiskuvan lian. Aine levitetään pinnalle sumuttamalla ja hetken vaikutusajan jälkeen alue suditaan läpi brushilla. Brushin avulla on tarkoitus ainoastaan auttaa puhdistusaineen kemiallista vaikutusta eikä siis hangata hampaat irvessä ja kädet ruvella puhdistettavia pintoja. Puhdistusaine on väärä jos lika ei irtoa. Koch-Chemie ei suoriutunut pahasti pinttyneestä liasta yhdellä käsittelykerralla, mutta kansi on silti jo huomattavasti puhtaampi. Toimenpide voidaan toki toistaa likaisen pinnan tapauksessa ja myös pidempi vaikutusaika auttaa pesutehon suhteen. Pesuaineet eivät kuitenkaan saa kuivua pinnalle. Huuhtelu on suoritettava ennen tätä. Kunnollisella korkilla suojattu rakenne on yksinkertaisinta huuhdella painepesuria hyödyntäen. Myös arempaan paikkaan löytyy huuhtelumenetelmät. Tällöin käyttöön otetaan puhdasta vettä sisältävä ämpäri ja mikrokuituliina - puhtaalla vedellä kastellulla mikrokuituliinalla pyyhitään likainen pesuvesi pois. Tankkaaminenkin on mukavampaa kun auto on puhdas eikä sormiaan tarvitse liata polttoaineasemalla. Toki tämäkin rakonen kannattaa vielä kuivata auton käsinpesun jälkeen muun kuivauksen yhteydessä. Tässä vaiheessa voi jatkaa tavallisen käsinpesun kanssa omia autonpesurutiinejaan. On kuitenkin hyvä ajatus muistaa kuivata juuri puhdistettu tankinluukun kolonen auton muun kuivaamisen yhteydessä, mutta siihen välttää hieman huonompikin mikrokuituliina. Samallahan sinne voi suihkauttaa hieman pikavahaa tai muovinhoitoainetta pinnan materiaalista riippuen. Teksti ja kuvat: Henri Posa Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 1.2.2026 Klassikko Jaguar Land Rover Classic Works: maailman hienoimpien kissojen hoitokoti 31.1.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Volvo EX60:n mallivastaava: ”jos yli 800 kilometrin sähkötoimintamatka yritettäisiin irrottaa XC60:sta, auto painaisi noin kolme tonnia” 30.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Volvo EX60 ei ole jatko-osa, vaan kuin uuden kirjasarjan avausteos 29.1.2026 Ajoneuvot Perusteellisesti uudistettu Mercedes-Benz S-sarja sai noin 2 700 uutta osaa – tässäpä niistä muutamia tärkeimpiä 28.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tee näin, niin ainoa lumiharjasi ei jää auton sisään 28.1.2026 Ajoneuvot Ottaisitko autoosi mieluummin 8 vai 2 vuoden takuun? Uusien autojen takuuajat vaihtelevat suuresti 26.1.2026 Ajoneuvot Yllättävimmät ja harvinaiset ensirekisteröinnit 2025 – uusia BMW M5 -malleja, G-Mersuja ja Lamboja ennätystahtiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 12.2.2026 Käyttötesti Toyota C-HR PHEV – se käy sittenkin (itsekseeen) 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 13.2.2026 Päivän kuva Tästä autosta löytyi kaksi oven avauskahvaa saman oven sisäpuolella – miksi ihmeessä? 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?