4.3.2023 Ajoneuvot Tässä on ensi kesän erikoiskokeet Suomen MM-rallissa – pari nostalgista pätkää tekee paluun! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Myhinpää, Västilä, Halttula...Rallifaneilla herahtaa helposti vesi kielelle tulevan kesän erikoiskokeita tutkiessa. Nyt on tarjolla todella maukas kattaus nostalgiannälkäisille. Uusiutuminen on päivän sana monessakin asiassa, mutta sitä se on myös rallin MM-sarjan osakilpailuissa. Saman reitin hinkkaaminen vuodesta toiseen tekee kyllä teistä tuttuja, mutta antaa lopulta kovin vähän rallifaneille ja kuljettajille.Suomessa järjestelyt ovat olleet ensiluokkaisia joka vuonna. Tähän sisältyy luonnollisesti myös riittävä määrä uutta reittiä vuosittain.Testierikoiskoe Muuramessa ja Harjun erikoiskoe Jyväskylän keskustassa ovat tuttua kauraa viime vuodelta. Harjun mukanaolon perustelee helposti sillä, että viime kesänä erikoiskoetta saapui seuraamaan ennätysmäärä yleisöä; peräti 19 500 silmäparia.Tähtikuljettajat jakoivat esittelytilaisuudessa nimikirjoituksia. Paikalla oli hallitsevasta maailmanmestarista Kalle Rovanperästä lähtien monia kovia suomalaisnimiä.Laukaa ja Lankamaa avaavat perjantain viime vuoden tapaan, mutta sitten alkaa tapahtua. Reitti lähtee kahdeksan välivuoden jälkeen Jyväskylästä koilliseen ja kohti Myhinpään legendapätkän maisemia. Saahkarin-Myhinpään museotie oli viimeksi MM-rallissa vuonna 2015.Myhinpää kuului vuosina 1974 - 85 vuosittain kisareittiin, ja uudelleen vuosina 1989 - 1995. Sen jälkeen erikoiskoe on vieraillut vain satunnaisesti MM-rallissa. Testitoimintaa Myhinpäässä on ollut myös välivuosina, sillä useat tehdastiimit ovat kokeneet juuri näissä maisemissa testaamisen tärkeäksi osaksi Jyskälään valmistautumisessa.Nykyisillä Rally1-autoilla keskinopeus kipuaa helposti huimiin lukemiin pitkien suorien ja vauhdikkaiden paikkojen ansiosta. Jo vuonna 2015 päästiin 135km/h lukemiin, joten nyt 140km/h keskinopeus saattaa olla paperia.Samalla seudulla ajetaan myös toinen historiasta tuttu erikoiskoe, Halttula, joka oli viimeksi osana Suomen MM-rallin reittiä vuonna 1995. Erikoiskoe on kuulunut MM-rallin reittiin seitsemän kertaa, ja tullut tutuksi erityisesti maalipään hienosta s-mutkasta.Kolmas paluun tekevä klassikko on Västilän erikoiskoe, joka ajetaan kahdesti lauantain aikana. Erikoiskoe kiemurtelee Längelmäen ja Kuhmalahden maisemissa. Tällä seudulla kilpailtiin yhtäjaksoisesti vuosina 1988 - 2001, minkä jälkeen se ei ole enää mahtunut reittiin. Sen vuoksi kyse on kolmannesta erikoiskokeesta, joka on huippukuljettajille uusi tuttavuus.Kai Tarkiainen esitteli tulevan kesän rallireitin, johon mahtuu sopivassa suhteessa mukaan palaavia klassikoita ja vanhoja tuttuja erikoiskokeita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTalkoolaiset avainasemassaReittiä esitteli Helsingin ITIS-kauppakeskuksessa pidetyssä julkistustilaisuudessa kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen ja apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen.- Onhan se joka vuosi iso ponnistus saada reitti kasaan. Kari ajaa tuhansia kilometrejä reittiä luodessaan. Olemme löytäneet täksi vuodeksi paljon uutta, ja se on se suola tässä hommassa. Pojat tykkäävät etsiä uusia teitä, sillä se on heidän mielestään hyvää tekemistä. Kuljettajat ovat myös olleet uusiutumisen kannalla, kilpailunjohtaja Tarkiainen kiittelee.Rallin järjestäjän, AKK Sports Oy:n toimistolla käy vilske läpi vuoden, kun tapahtumaa valmistellaan. Yksi työtä teettäviä asioita on saada tiet rallikäyttöön, mikä ei ole aina selviö.Klassikkopätkä onneksi irtosi ilman harmaita hiuksia.Kalle Rovanperältä kotikisan voitto vielä puuttuu, mutta tilaston korjaaminen lienee vain ajan kysymys.- Luvat eivät tule automaattisesti, mutta pitkään mukana olleille teille meno on vain puhelinsoiton päässä. Uudet paikat vaativat meiltä enemmän selontekoa siitä, mitä teemme ennen rallia ja millä tavalla kunnostamme tiet käytön jälkeen. Myhinpään saaminen oli helppoa, koska kyse on valtiontiestä. Yksityisteillä ajamisessa sen sijaan keskustellaan enemmän siitä, mitä voimme tehdä ja mitä emme.Kisakeskus Paviljonki jatkaa rallin komentokeskuksena, missä myös Tarkiainen rallin aikana istuu. Maastossa rallin onnistumisen varmistaa huima määrä ihmisiä, joiden mukaan saaminen on vaikeutunut ajan saatossa.- Määrä riippuu siitä, kuinka pitkiä erikoiskokeita ajetaan, mutta sellainen 3500 - 4500 tekijää tarvitaan vuosittain. Talkoohenki on autourheilussa kokenut saman kuin muissakin tapahtumissa; on vaikea houkutella ihmisiä pois kotoaan tekemään jotain seuran hyväksi. Se on iso haaste meille ja muille tulevaisuudessa. Heidän lisäksi meillä on paljon ammattihenkilöitä pelastustehtävissä, mutta talkoosakin kanssa seistään tai kaadutaan. Ilman heitä rallia ei järjestetä, huomauttaa Tarkiainen. Suomen MM-rallin aikataulu 3. - 6.8.2023 Torstai 3.8. 09:01 Testierikoiskoe, Rannankylä (4,48 km) 19:05 EK1 Harju 1 (3,48 km) 19:40 Huolto A, Jyväskylä Paviljonki EK-kilometrit yhteensä: 3,48 km Perjantai 4.8. 08:05 EK2 Laukaa 1 (11,78 km) 09:03 EK3 Lankamaa 1 (14,21 km) 10:21 EK4 Myhinpää 1 (15,51 km) 11:35 EK5 Halttula 1 (9,14 km) 13:05 Huolto B, Jyväskylä Paviljonki 14:35 EK6 Laukaa 2 (11,78 km) 15:33 EK7 Lankamaa 2 (14,21 km) 16:51 EK8 Myhinpää 2 (15,51 km) 18:05 EK9 Halttula 2 (9,14 km) 20:05 EK10 Harju 2 (3,48 km) 20:40 Huolto C, Jyväskylä Paviljonki EK-kilometrit yhteensä: 104,76 km Lauantai 5.8. 08:05 EK11 Västilä 1 (18,94 km) 09:05 EK12 Päijälä 1 (20,19 km) 10:05 EK13 Rapsula 1 (20,56 km) 11:05 EK14 Vekkula 1 (20,65 km) 13:17 Huolto D, Jyväskylä Paviljonki 15:35 EK15 Västilä 2 (18,94 km) 16:35 EK16 Päijälä 2 (20,19 km) 17:35 EK17 Rapsula 2 (20,56 km) 18:35 EK18 Vekkula 2 (20,65 km) 20:15 Huolto E, Jyväskylä Paviljonki EK-kilometrit yhteensä: 160,68 km Sunnuntai 6.8. 07:53 EK19 Moksi-Sahloinen 1 (16,56 km) 09:05 EK20 Himos-Jämsä 1 (9,26 km) 10:30 EK21 Moksi-Sahloinen 2 (16,56 km) 12:43 Rengashuolto, Himos 13:15 EK22 Himos-Jämsä 2, Wolf Power Stage (9,26 km) 14:15 Palkintoseremonia, Himos EK-kilometrit yhteensä: 51,64 km Koko reitin EK-kilometrit yhteensä: 320,56 km Koko reitti yhteensä: 1471,99 km Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”