1.12.2023 Ajoneuvot Tesla Cybertruck laskeutui viimein Maan päälle – ja palautti muuten meidät kaikki maan pinnalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Neljän vuoden ja yhdeksän päivän odotus päättyi, kun Tesla luovutti ensimmäiset 10 Cybertruckia yksityiseen käyttöön. Cybertruck on edelleen ufo ja nopeimmillaan järjetön tykki, mutta parhaimmillaan auto oli kuvitelmissamme. Vuosi 2023 on ollut tähän mennessä melkoinen autouutuusvuosi, keskimääräistä antoisampi. On kuitenkin kerta kaikkiaan sillä tavalla, että niinkin merkittäviä ja hienoja uutuuksia, kuin esimerkiksi Mercedes-Benz E-sarja tai BMW i5 ovat, kummankaan niistä uutisarvo ei yltänyt Cybertruckin tasolle. Cybertruck on kerrassaan aivan liian provosoiva jätettäväksi huomiotta. Cybertruckin markkinalanseeraus tapahtui Teksasin Gigafactoryssa. Tilaisuudessa luovutettiin ensimmäiset 10 autoa, ja jokainen niistä Teslan sisäpiirille. Ensi vuoden puolella tuotannon on määrä käynnistyä toden teolla. Teslahan on vastaanottanut Cybertruckista jopa kaksi miljoonaa ennakkovarausta, joista tosin kaikki eivät varmastikaan ole muuttumassa lopullisiksi tilauksiksi. Tilannehan on se, että tuon jonon hännillä seisovat saavat odottaa autoaan jopa vuoden 2029 puolelle. Tuo aikatauluhan edellyttää lisäksi sitä, että Tesla kykenee saavuttamaan Cybertruckin kanssa 350 000 - 400 000:n korville asetetut tuotantotavoitteet heti ensi vuodesta lähtien. Juuri tällä hetkellähän Tesla ei ota Cybertruckista lainkaan uusia varauksia vastaan, ei ennen kuin suma lähtee toisesta päästä askel kerrallaan purkautumaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensin hurjat luvut... Tesla Cybertruckista tiedettiin kohtuullisen vähän etukäteen, tarkoittaen aikaa 21:stä marraskuuta 2019, jolloin auto ensiesiteltiin, aina 30:een marraskuuta 2023, jolloin tuotantomalli näki virallisesti päivänvalon. Salaperäisyys oli kiinteä osa auton ennakkoimagoa, mutta jossain vaiheessa totuuden oli tultava julki. Totuuksia on tarkalleen kolmea erilaista. On yksimoottorista standarditotuutta, joka tulee saataville vasta vuodesta 2025 alkaen, on kaksimoottorista dual-motor -totuutta, ja sitten on vielä kolmimoottorista Cyberbeast -totuutta. Cybertruckin noin 5 000 kilon perävaunumassa on hieman alhaisempi kuin vaikkapa Ford F-150:ssä. Lavan kantavuus puolestaan on kilogrammoiksi muunnettuna 1 135 kg. Se on samaa luokkaa, tai jopa hieman korkeampi kuin vastaavilla polttomoottorisilla full size -pickupeilla. Cyberbeast vastaa suurin piirtein sitä, millaiset kuvitelmat meillä kaikilla oli etukäteen koko autosta. Cyberbeastin kolmen sähkömoottorin kopla tuottaa peräti 630 kilowatin eli 845 hevosvoiman teholukemat. Auton vahvistettiin painavan yli 3 000 kiloa, mutta tämän ei pitäisi Cyberbeastin kohdalla estää kiihtyvyyttä nollasta sataan 2,6 sekunnissa, ja alle 11 sekunnin varttimailiaikaa. Tämä on niin Cybertruckia. Keskimmäinen ja todennäköisesti suosituimmaksi muodostuva versio Cybertruckista luottaa kahden moottorin taktiikkaan, ja siten niin ikään nelivetoon. Tämä tarkoittaa puolestaan 447 kilowattia. Niinkin merkityksellistä kuin tämä tieto avolavan kohdalla on, dual motor kiihtyy nollasta sataan 4,1 sekunnissa. Myöhemmin saataville tulevan takavetoversion voimalinjatietoja ei vielä tässä kohtaa julkistettu. ...sitten faktat pöytään Neljä vuotta sitten Cybertruckin alkuperäisessä suuressa ensi illassa lyötiin paitsi lekalla auton ikkuna rikki, myös hurjia faktoja pöytään. Nyt kun tuotantomallin tiedot ovat kasassa, sopii näitä faktoja hiukan tarkastaa, ja tarvittaessa korjailla. Ensinnäkin toimintamatka on jotain muuta kuin 800 kilometriä, josta ehkä alun perin oli puhetta. Pisimmälle tulee pötkimään dual motor noin 545 kilometrin toimintamatkallaan. Cyberbeast pääsee niin ikään puolen tonnin yli 515 kilometrin lukemallaan ihanneoloissa. Takavetoversion osalta tiedämme tällä hetkellä puhua 400 kilometristä. Ranget ovat toki sähköautojen hyvää, ylempää keskitasoa, mutteivät mitään häikäiseviä suorituksia. Ai että, olisipa kiva saada Cybertruck Maailman suurimpaan sähköautovertailuun mukaan. Toiseksi on puhuttava hinnasta, joka on kivunnut ylöspäin vähintään parikymmentä tonnia vuoden 2019 puheisiin nähden. Tuolloin auton alkaen-hinnaksi väläytettiin noin 40 000 dollaria, mikä olisi suunnilleen saman verran kuin Toyota bZ4X:llä sikäläisillä markkinoilla. Vastaavasti kolmimoottorisen version, jonka nyt tunnemme nimellä Cyberbeast, olisi saanut alkuperäisten myyntipuheiden perusteella noin 70 tonnilla. Aivan tavallinen ufo: Tesla Cybertruckin ongelma tulee olemaan tietynlainen inflaatio, jonka se tulee väistämättä kokemaan siirtyessään suuremmissa määrin arkisiin ajotehtäviin, tavallisiin maisemiin ja muiden Cybertruckien (sekä muiden autojen) sekaan. Tästä syystä rohkenisi todeta, että Cybertruck oli parhaimmillaan kuluneen neljän vuoden aikana kuvitelmissamme. Tämä ei toki välttämättä ole yksinomaan Cybertruckin ongelma. Totuus on tällä hetkellä se, että yksimoottorisesta malliston lähtötasosta tullaan aikanaan pyytämään auton kotimarkkinoilla USA:ssa noin 60 000 dollarin eli nykykursseilla 55 000 euron hintaa. Se on kymmenisen tonnia Ford F-150 Lightningiä, sähköavolavojen kuninkuusluokan tämänhetkistä kuningasta enemmän, kun puhutaan siis "karvalakkimalleista". Kun sitten taas kivutaan malliston kärkipäähän, täytyykin Cyberbeastista pulittaa jopa sata tonnia. Suunnilleen samalla rahalla saisi muuten monia maalattuja sähköautoja, kuten vaikkapa Mercedes-EQ EQS SUV:in tai megalomaanisen GMC Hummer EV:n. Näin saimme tietää, että jopa Tesla Cybertruck on vain auto. Tosin edelleen hyvin erikoinen sellainen. Lähde ja kuvat: Tesla Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla