2.7.2016 Ajoneuvot Tesla-kuljettaja menehtyi Autopilotin toimiessa, onnettomuutta tutkitaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autonomisen ajamisen myötä saapuvat valitettavasti myös uudenlaiset liikenneonnettomuudet. Yhdysvaltalainen 40-vuotias mies menehtyi toukokuun 7. päivä Floridassa valtatiellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Erityisen merkittäväksi onnettomuuden tekee se, että kyseessä on tiettävästi ensimmäinen autonomisen ajamisen aikana menehtynyt henkilö, sillä Joshua Brownin Tesla Model S:n Autopilot oli kytkettynä päälle onnettomuuden hetkellä.Onnettomuus sattui valtatiellä 27, kun Tesla-kuljettajaa vastaan tullut rekka kääntyi risteyksessä vasemmalle, kääntyen ohiolaismiehen kaistan yli. Täysimittaisen rekan perävaunun etu- ja takarenkaiden väliin jäävä tyhjä alue näyttäytyi Teslan mukaan Autopilot-toiminnolle alikulkuna ja siitä roikkuvana liikennemerkkinä, valkoisen rekan ollessa kamerajärjestelmälle vaikeasti havaittavissa vasta-aurinkoon. Koska ajoneuvo ei onnistunut tunnistamaan estettä, auton hätäjarrutustoiminto ei reagoinut esteeseen. Myöskään Brown ei kuljettajana reagoinut tilanteeseen ja silminnäkijähavaintojen mukaan hän ilmeisimmin katseli kannettavaa dvd-soitinta onnettomuuden hetkellä. Lopulta törmäys perävaunun rungon ja Teslan välillä kohdistui sähköauton tuulilasiin, aiheuttaen onnettomuuden, joka lopulta johti ohiolaismiehen kuolemaan.Onnettomuus on herättänyt paljon keskustelua niin Teslan Autopilot-toiminnosta kuin autonomisen ajamisen kipeistä vastuukysymyksistä. Teslan mukaan sen Autopilot on beta-vaiheessa, eli julkisesti testattavana, jolloin kuljettajalla on aina vastuu autonsa toiminnasta eikä järjestelmän toimintaa voida taata aukottomasti. Yhtiön mukaan kyseessä on kuitenkin ensimmäinen vakava henkilövahinko ajoneuvoille kertyneiden 130 miljoonan mailin (noin 209 miljoonan kilometrin) aikana, maailmanlaajuisen keskiarvon ollessa yksi kuolema per 60 miljoonaa mailia.Muun muassa Teslalle autonomisen ajamisen kamerajärjestelmiä toimittavan Mobileyen lausunnossa huomautetaan, että yhtiön valmistamia hätäjarrutusjärjestelmiä ei ole suunniteltu huomaamaan poikittaisesti tielle saapuvaa liikennettä, ja että toiminto lisätään vasta 2018. Teslan epäsuorassa vastineessa yhtiö huomauttaa, että Autopilot on suunniteltu aktivoimaan hätäjarrutus myös auton eteenpäin tarkkailevan tutkan havaitessa epäselvyyksiä kulkureitillä. Autoblogi Jalopnik puolestaan kommentoi, että jo Teslan omat rajaehdot Autopilotin toiminnalle mainitsevat, että järjestelmällä voi olla vaikeuksia havaita ajoneuvon keulan yläpuolella olevia esteitä.Autonominen ajaminen ja sen vastuukysymykset ovat uusi tilanne sekä päättäjille että muille autovalmistajille, jotka ovatkin kritisoineet Teslaa ohjelmistoalalta peräisin olevasta "käyttäjillä testaamisesta" Autopilotin ollessa yleisesti saatavissa beta-vaiheessa. Esimerkiksi Volvo on kritisoinut Teslan järjestelmää voimakkaasti ja luvannut ottavansa täyden vastuun oman autonomisen järjestelmänsä mahdollisista onnettomuuksista.Teslan lisäksi myös Yhdysvaltain liikenteen turvallisuusvirasto NHTSA ja Floridan liikkuva poliisi tutkivat tapausta. Teslan tuleva 8.0 -ohjelmistoversio lupaa jälleen parantavan Autopilot-toimintoa edelleen.Lähde: Autoblog, Jalopnik Kuva: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 4.5.2025 Koeajo Maistiainen: Dongfeng Nammi Box – taas uusi kiinalaismerkin pikkuauto 3.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën 'Traction Avant' -53 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa