13.8.2015 Liikenne Tieasiat budjettiriiheen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallitukselle muistutus lupauksista. Hallitusohjelmaan on kirjattu liikenneverkon korjausvelan vähentäminen 600 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana. Lisäksi ohjelmassa on raskaan liikenteen tienkäyttömaksun käyttöönotto ja sen EU-maksimin mukainen palautus ammattiliikenteelle. Tieliikenteen edunvalvojat haluavatkin muistuttaa lupauksista. Nyt on aika täyttää ne. – Suomen kilpailukyky ja vientiteollisuus hyötyvät, kun hallitus toteuttaa päätökset jämäkästi, muistuttaa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen. – Satsaukset kotimaiseen maantielogistiikkaan tulevat takaisin moninkertaisina. Nykyisen tieverkon parannukset alentavat logistiikkakustannuksia, kun kiertoreittien käyttö, ojaan suistumiset ja ajoneuvovauriot vähenevät. Myös liikenneturvallisuus paranee. Tienkäyttömaksujen avulla myös ulkomaiset kuljetusyritykset saadaan maksamaan tiestön käytöstä. SKAL on esittänyt tiemaksujen kompensaatioon kotimaisille kuljetusyrityksille polttoaineveron palautusjärjestelmää. Kuljetusyritys voisi pyytää verovähennyksen ostamistaan polttoainelitroista helposti omassa veroilmoituksessaan. SKAL ja maanteiden tavaraliikenteen ammattilaiset odottavat budjettiriiheltä ripeitä ja selkeitä päätöksiä, joilla hallitusohjelma pannaan toimeen. Keväällä kirjatut toimenpiteet ovat SKAL:n jäsenistölle ja koko logistiikkasektorille tervetulleita ja tehokkaita kilpailukyvyn parantajia. Teksti: Eila Parviainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Yleinen Käännä uusi lehti: Nissan Leaf alkaen 37390 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita