2.5.2019 Ajoneuvot Toyotan uusi testirata Japanissa on kuin pienois-Nürburgring Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Technical Center Shimoyama tulee valmistuessaan työllistämään 3 300 henkeä. Ikoninen Nürburgring on ollut valtavan suosittu niin turistien kuin autotehtaiden käytössä. Radassa on kuitenkin muutama haaste: se sijaitsee Saksassa ja siellä on vaikea saada omaa rauhaa kehitystyötä varten. Niinpä Toyota päätti ratkaista molemmat pulmat askartelemalla oman Nordschleife-henkisen testiradan osaksi Shimoyaman uutta teknistä keskusta.Toyota Cityn ja Okazakin väliselle vuoristoalueelle rakennettu Toyota Technical Center Shimoyama on monelta osin vielä rakenteilla, mutta keskuksen ensimmäiset toiminnot ovat jo auki. Valmiiksi keskuksen pitäisi tulla 2023. Sijainti on valmistajalle edullinen, sillä testikeskus on noin 30 minuutin päässä Toyotan pääkonttorista. Keskus on osa japanilaisyhtiön panostusta entistä jännittävämpiin autoihin, mutta testitiloja löytyy myös ympäristöystävällisyydelle ja turvallisuudelle.Testikeskuksessa aloittaa tässä vaiheessa noin 50 työntekijän joukko, joista suurin osa on testikuljettajia. Valmistuessaan testikeskuksen pitäisi olla noin 3 300 hengen työpaikka. Myöhemmin keskusta täydennetään esimerkiksi kovien nopeuksien radalla, eri tieosuuksia matkivilla lenkeillä ja ajoneuvojen kehitykseen liittyvillä kiinteistöillä. Yhtiö kertoo, että testikeskuksen 650 hehtaarin alueesta noin 70 prosenttia koostuu alkuperäisistä viherkasveista ja puista, minkä lisäksi kehitteillä on uusia viheralueita.Nyt avattu maantielenkki on 5,3 km pitkä ja siinä on 75 metrin korkeusvaihtelu matalimman ja korkeimman pisteen välillä. Rinteitä myötäilevän tien suunnittelussa on hyödynnetty maaston lisäksi Nürburgringin oppeja – onhan itse pääjohtaja Akio Toyoda eräs saksalaisradan suurimmista faneista ja kisoissakin nähty rattimies.– Tavoitellessamme aina vain parempi autojen valmistamista, olemme tehneet toistuvaa työtä "tien tuntemisessa" ja "auton kanssa keskustelussa" erilaisilla ajokokeilla ympäri maailman, mukaan lukien viiden mantereen ajoprojektimme ja Nürburgringin 24 tunnin kestävyyskisa. Näihin kokemuksiin pohjautuen olemme testiradallamme jäljitelleet erilaisia tieosuuksia ympäri maailman. Testiradan äärimmäisten olosuhteiden ja ympäri maailmaa tekemiemme ajokokeiden avulla aiomme hioa joka ikisen automallin ja kehittää sellaisia autoja, jotka kiteyttävät todellista ajamisen iloa, pääjohtaja Toyoda kommentoi testikeskuksen avajaisissa.Toyoda kiitti myös paikallisia viranomaisia ja asukkaita yhteistyöstä ja avusta aina testikeskuksen suunnittelusta rakennustöiden valmistumiseen.– Verkottuneiden, autonomisten, jaettujen ja sähköisten teknologioiden luvatessa muuttaa koko liikkuvuusalan, Toyota pysyttelee vahvuudessaan rakentaa autoja genchi genbutsu -filosofialla, lopputuloksen vedotessa tunteisiin, ja jatkamme kaiken mahdollisen työpanoksen tekemistä tuodaksemme asiakkaidemme kasvoille hymyn, huolimatta siitä millaisia autot ovat tulevaisuudessa, Toyoda jatkoi.Genchi genbutsu on japaninkielinen ilmaisu Toyotan tuotantofilosofialle Go and See, "mene ja näe", jossa yhtiö arvostaa ongelman ratkaisemista paikan päällä.Lähde ja kuvat: Toyota Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle