15.12.2015 Liikenne Tutkimus: Kuljettajien liikennekäyttäytymisellä heijastusvaikutuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Niin hyvä kuin huono käytös aiheuttavat ketjureaktion muissa kuljettajissa. Goodyearin ja Lontoon talous- ja poliittisten tieteiden koulun (London School of Economics and Political Science) suorittama tutkimus paljastaa, että kuljettajien liikennekäyttäytymisellä on melko voimakas heijastusvaikutus, eli kuljettajien kokemukset aggressiivisuudesta tai ymmärtäväisyydestä vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä myöhemmin matkan aikana.Tutkimuksella saadut luvut puhuvat melko voimakkaasti heijastevaikutuksen puolesta. Tutkimukseen osallistui kuljettajia yhteensä 15 Euroopan maasta, ja heistä peräti 87 prosenttia oli sitä mieltä, että toisen kuljettajan osoittama huomaavaisuus voi saada heidät käyttäytymään huomaavaisesti myöhemmin matkan aikana. Vastaajista 55 prosenttia raportoi myös, että he saattavat vastaavasti purkaa ärtymystään muihin kuljettajiin koettuaan ärsytystä tai provosointia liikenteessä.– Neuvotellessaan tilasta muiden kanssa liikenteessä kuljettajat turvautuvat usein vastavuoroisuuden logiikkaan. Vuorovaikutus on kuitenkin usein lyhytaikaista, joten vastavuoroisuus on usein epäsuoraa: reaktiomme kohdistuu eri kuljettajaan myöhemmin matkamme aikana – tästä muodostuu heijastusvaikutus liikenteessä, kommentoi tutkimushanketta johtanut tohtori Tennant London School of Economicsista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAjattelemattomuus liikenteessä on tarttuvaaMerkittävintä tutkimuksessa on tieto siitä, miten muiden kuljettajien vaikutuksesta kuka tahansa voi ajaa vaarallisemmin, vaikka ei muuten täyttäisi ongelmakuljettan tunnusmerkkejä.Suurin osa tutkimukseen osallistuneista kuljettajista oli sillä kannalla, että kiitosta osoittavat eleet ovat tärkeitä. Mikäli kiitosta ei havaita, myönsivät kuljettajat käyttäytyvänsä itsetietoisemmin seuraavassa vuorovaikutustilanteessa. Tutkimus nosti myös esiin esimerkiksi tilanteen, jossa yksittäisen kuljettajan aggressiivinen käyttäytyminen voi käynnistää ketjureaktion, johtaen lopulta vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen alkuperäisen riitapukarin poistuttua paikalta.Ärsyttäviksi teoiksi koettiin muun muassa kilpaileminen, huutaminen, hyökkäävä käytös, puskurissa roikkuminen ja vilkun unohtaminen moottoritien kaistanvaihdoksissa. Kohteliaiksi eleiksi tulkittiin tien antaminen, katsekontakti, kiitoksen sanominen näkyvästi sekä anteeksi pyytäminen.– Liikenne käsitetään harvoin sosiaaliseksi kehykseksi, etenkään sellaiseksi, jossa pitäisi noudattaa hyviä tapoja. Itse asiassa liikenneturvallisuustutkimuksemme osoitti, että monet kuljettajat näkevät muut liikenteessä olevat autot persoonattomina koneina, ei ajoneuvoina, joiden sisällä on muita ihmisiä, totesi Goodyearin kuluttajarenkaiden EMEA-alueen varatoimitusjohtaja Olivier Rousseau.Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisellä kyselyllä, jossa kohderyhmien lisäksi haastateltiin brittiläisiä ja italialaisia kuljettajia, sekä kvantitatiivisellä verkkokyselyllä, johon osallistui lähes 9 000 kuljettajaa 15 EU-maasta. Suomalaiset kuljettajat jäivät tällä kertaa tutkimuksen ulkopuolelle.Lähde: Goodyear / LSE, kuva: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Liikenne Näin vältät juhannusruuhkat 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Uutinen Trumpin tullit iskevät Euroopan autoteollisuuteen – vienti vaakalaudalla 8.6.2025 Ajatuksia autoista Aika entinen ei koskaan enää palaa: Dieselgate rikkoi autoalan viattomuuden 10 vuotta sitten – Ajatuksia autoista 7.6.2025 Yleinen Volvo keksii turvavyön uudelleen – nyt tekoälyllä ja ohjelmistopäivityksillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster