1.9.2023 Ajoneuvot Uusien autojen rekisteröintimäärät sukeltavat – ensi vuodesta tulossa dramaattisen matala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elokuussa ensirekisteröitiin 10 prosenttia enemmän uusia autoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Näkymä on silti huono, uusien autojen tilauskanta on tälle hetkellä pohjalukemissa. Uusien autojen tilauskanta on tällä hetkellä pohjalukemissa. Koronasta johtuneet tuotantoviiveet sekä komppnenttipula kasvattivat tilauskantaa,. Tilauskannan ennakoidaan sulavan kuitenkin tämän syksyn aikana, ennakoivat Autotuojat ja -teollisuus ry sekä Autoalan Keskusliitto ry kuukausittaisessa rekisteröintitilastokatsauksessaan. Uusien autojen asiakastilaukset ovat tänä vuonna jäämässä noin puoleen normaalista tasostaan.Viime vuosi oli autojen ensirekisteröinneissa matala ja tämä vuosi muodostuu myös matalaksi. Ensi vuonna uusien autojen rekisteröintien määrän ennakoidaan sukeltavan noin 80 000 henkilöautoon, mikä olisi alin rekisteröintimäärä koko 2000-luvulla.Elokuussa Suomessa rekisteröitiin 7 823 uutta henkilöautoa, mikä on 10,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Tammi-elokuun aikana on rekisteröity yhteensä 61 098 henkilöautoa, joka on 8,9 prosenttia viime vuotta enemmän. Tämän vuoden alkuvuoden rekisteröinnit ovat kuitenkin edelleen noin 16 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoaan alemmat.Rekisteröinnit ovat vielä olleet kasvussa viime vuoteen nähden, koska komponenttipulan ja tuotannon viiveiden kasvattama tilauskanta purkautuu nyt.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySähköautoja noin kolmannesLadattavia autoja ensirekisteröinneistä tänä vuonna on ollut reilusti yli puolet. Tammi-elokuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 32,4 prosenttia on ollut täyssähköautoja. Elokuussa sähköautojen osuus rekisteröinneistä kasvoi hieman kesä- ja heinäkuuhun verrattuna. Ladattavia hybridejä elokuussa rekisteröidyistä autoista oli 20,0 prosenttia. Sähköautojen toimitusajat ovat olleet komponenttipulan takia pitkiä – tänä vuonna rekisteröitävät sähköautot ovatkin pääosin tilattu yli vuosi sitten. Elokuussa toimitukseen on saatu erityisesti viime keväänä tilattuja autoja.Käytettyjen autojen kauppaa käytiin elokuussa selvästi vilkkaammin kuin viime vuonna. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppojen määrä kasvoi noin kuusi prosenttia viime vuoden elokuun lukemiin nähden. Vaihtoautokauppaa suomalaisissa autoliikkeissä on käyty tammi-elokuussa noin 5,5 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.Pakettiautoja ensirekisteröitiin elokuussa 973. Luku on 7,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Pakettiautojen rekisteröinnit ovat kuitenkin tänä vuonna 2,1 prosenttia viime vuotta korkeammalla. Tammi-elokuussa on rekisteröity yhteensä 7 338 pakettiauto. Määrä on noin 19 prosenttia alempi kuin viiden viime vuoden keskiarvo.Uusia linja-autoja on tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rekisteröity 201, joka on noin kolmanneksen vähemmän kuin pitkän aikavälin tammi-elokuun rekisteröintien määrä.Kierrätyspalkkio nopeuttamaan kiertoaAutojen heikon kysynnän vuoksi autokannan keski-ikä ja keskimääräinen romutusikä uhkaavat ensi vuonna kasvaa ennätyksellisen paljon. Autokannan keski-ikä oli vuoden alussa noin 12,9 vuotta. Autokannan keski-iän arvioidaan kasvavan tänä vuonna jo noin 13,2 vuoteen. Ensi vuoden aikana autokannan keski-iän arvioidaan kasvavan 13,5 vuoteen nykyisellä rekisteröintivauhdilla. Autoalan toimijat ovat sitä mieltä, että autokannan hidastunutta kiertoa tulisi ensi vuonna vauhdittaa kierrätyspalkkiolla. Kierrätyspalkkiojärjestelmässä vanhan elinkaarensa päässä olevan auton kierrätykseen luovuttavalle annettaisiin kierrätyspalkkio uuden auton hankinnan yhteydessä.– Autokannan kiihtyvä ikääntyminen haastaa liikenteelle asetetut päästötavoitteet. Autokannan uusiutumista voitaisiin nopeuttaa autoveroa alentamalla ja kierrätyspalkkiolla. Kierrätyspalkkio olisi nopeasti toteutettavissa oleva piristysruiske autokannan hidastuneeseen kiertoon, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.Autoalan järjsetöt ehdottavat, että kierrätyspalkkion suuruus voisi olla 2 000 euroa ladattavan auton hankintaan ja 1 000 euroa muun päästörajan alittavan auton hankintaan. Päästöraja tulisi asettaa siten, että myös edulliset pieni- ja keskikokoiset bensiiniautot mahtuisivat päästörajan alle. Palkkio nopeuttaisi mahdollisimman paljon autokannan uusiutumista.– Kierrätyspalkkio vähentäisi päästöjä ja parantaisi liikenneturvallisuutta, sillä myös uudet bensiiniautot ovat selvästi vähäpäästöisempiä ja turvallisempia kuin elinkaarensa päässä olevat autokannasta poistuvat keskimäärin 22-vuotiaat autot, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.Autoalan arvion mukaan vuoden mittaisella kierrätyspalkkiolla hankittaisiin yhteensä noin 11 000 uutta autoa. Tämä edellyttäisi 15 miljoonan euron romutuspalkkion budjettia. Kasvaneet auto- ja arvonlisäverotulot kattaisivat palkkion kokonaisbudjetin, sillä tutkimusten mukaan noin kaksi kolmasosaa kierrätyspalkkion hyödyntävistä ei ilman palkkiota hankkisi uutta autoa.Lähde Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster