27.6.2018 Liikenne Valtteri Bottaskin käyttää kypärää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä F1-kuski on mukana AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelmassa. Mercedeksen F1-kuljettaja Valtteri Bottas on seuratuimpia suomalaisia autourheilijoita. Hän on myös yksi kymmenestä suomlaisesta huippu-urheilijasta, joka on antanut AKK:n Turvassa Tiellä -ohjelman valtakunnallisessa videokampanjassa lupauksensa turvallisemman liikenteen puolesta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikki alkoi kuusivuotiaanaNastolasta kotoisin oleva lahjakkuus aloitti karting-harrastuksen kuusivuotiaana. Siitä lähtien kypärä on kuulunut Valtteri Bottaksen tärkeimpiin varusteisiin.– Kun ajan niin silloin mennään ihan täysillä. Silloin voi sattua ja tapahtua, kun vauhtia saattaa välillä olla lähemmäksi 400 kilometriä tunnissa. Ihan tuulenkin takia on hyvä olla jotain naaman edessä, Bottas sanoo.Kypärä ei turvaa ainoastaan kuljettajan henkeä vaan se on jokaisen kuljettajan tärkein henkivakuutus.– Ei tarvitse olla edes oma moka, että jotain sattuu. Kun mennään lujaa niin siinä on aina omat riskinsä. Aina kun kilpaillaan sellaisessa lajissa, missä on kypärä päässä, niin on yleensä muitakin liikkeellä.Valtteri Bottas Goodwood Festival of Speedissä 2017Kypärä aina päässäAKK:n Vuoden autourheilijaksi valittu Bottas on kilpaillut Formula 1 -sarjassa kaudesta 2013 lähtien, kun hän nousi Williamsin toiseksi kilpakuljettaksi. Bottas korostaa, ettei koskaan haluaisi ajaa kolaria moottoriajoneuvolla ilman kypärää. Sen takia kypärä löytyy aina miehen päästä.– Käytän kypärää pyöräillessä, maastopyörällä, maantiepyörällä, prätkällä, mönkijällä ja moottorikelkalla.Bottaksen ja muiden kampanjakasvojen videoihin pääsee tutustumaan pitkin vuotta Turvassa Tiellä -ohjelman verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. F1-kuljettajan ohella kampanjassa nähdään muun muassa Matti Suur-Hamarin, Mika Häkkisen, Leo-Pekka Tähden, Kaisa Mäkäräisen, Mikael Forssellin, Esapekka Lapin, Miro Heiskasen sekä usean muun urheilutähden kannanotto liikenneturvallisuuden puolesta.Kampanjalla pyritään herättämään huomiota liikenneturvallisuutta edistäviin tekoihin ja aktivoimaan ennen kaikkia moottoriajoneuvolla liikkuvia vaikuttamaan sekä itseensä että lähipiiriinsä, jotta arkiliikenteestä tulisi turvallisempaa.Monen puuhatahon hankeAutourheilun kansallisen lajiliiton, AKK:n, Turvassa Tiellä -ohjelman vie kouluttajiensa avulla liikennekasvatusta Suomen yläkouluihin ja 2. asteen oppilaitoksiin, ja on samalla osa maailmanlaajuista FIA Action for Road Safety -aloitetta.Ohjelma tuo vuosittain liikenneturvallisuutta esille myös useissa autourheiluun ja yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tapahtumissa. Turvassa Tiellä -yhteistyökumppaneita ovat Suomen Autokoululiitto, Suomen Poliisi, NEP Finland, Nokian Renkaat, Lasol, Mercedes-Benz, Suomen Moottoriliitto ja Moottoripaja-hanke.Lähde: AKK, www.turvassatiella.fi Kuva: AKKMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.10.2024 Uutinen Riistavaara vaanii tuntia ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskusta 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 9.10.2024 Autoilu Autoilun kustannukset myllertymässä – liikenteen verotus ja rahoitus uudistuu 9.10.2024 Sähköautot Helsingin palomestari: sähköisen autokannan kasvaessa ja ikääntyessä myös palotapahtumat tulevat lisääntymään 9.10.2024 Uutinen Renkaiden vaihto tunaroimatta – näillä vinkein se käy 9.10.2024 Uutinen Voiko taksikyyti maksaa vain 8,5 euroa? 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 8.10.2024 Uutinen Ylpeästi sähköllä: Brittiläinen Kia PridEV-sähkökonversio 8.10.2024 Liikenneturvallisuus Talvi tulee, auto lähtee käsistä – nokkakolareita sattuu liukkailla keleillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 9.10.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: tässä on upouusi Nissan Patrol, josta Mitsubishi olisi kovasti halunnut tehdä upouuden Pajeron 9.10.2024 Koeajo Koeajo: Seres 5 – uutuusmerkki luksusjahdissa 9.10.2024 Uutinen Voiko taksikyyti maksaa vain 8,5 euroa? 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 3.10.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volvo EX30 – auto, joka lähes musertuu ennakko-odotusten alle 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon