26.1.2022 Liikenne Venekauppa käy vilkkaasti – rekisteröimättömistä ei tarkkaa tietoa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suurin osa ensirekisteröidystä vesikulkuneuvoista oli moottoriveneitä, mutta vesiskootterien suosio jatkui myös. Venekauppa on käynyt vilkkaana korona-aikana, kertoo Traficom. Vesikulkuneuvoja ensirekisteröitiin Suomessa vuonna 2021 yhteensä 5 167 kappaletta, eli vajaa 10 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Suurin osa ensirekisteröidystä vesikulkuneuvoista oli moottoriveneitä, mutta vesiskootterien suosio jatkui myös. Vesikulkuneuvon hankkineiden henkilöiden keski-ikä oli 50 vuotta, ja naisten osuus ostajista oli 13 prosenttia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Virkistyskäyttö kasvanut Vesien virkistyskäyttö on kasvanut korona-aikana selvästi. Tämä on näkynyt myös vesikulkuneuvojen ensirekisteröinneissä. Vesikulkuneuvoja ensirekisteröitiin Suomessa viime vuonna yhteensä 5 167 kappaletta, eli vajaa 10 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Moottoriveneet ovat suosituimpia rekisteröityjä vesikulkuneuvoja. Uusista rekisteröidyistä veneistä 71 prosenttia on moottoriveneitä. Venerekisterissä oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 231 599 venettä, joista 88 prosenttia oli moottoriveneitä. Rekisteröityjen veneiden osuus on vajaa viidennes kaikista Suomen vesikulkuneuvoista, joita voidaan karkeasti arvioida olevan nyt yhteensä noin 1,3 miljoonaa. Suomi onkin asukaslukuun verrattu yksi maailman venetiheimmistä maista. Vesiskootterien suosi jatkuu – Uusia purjeveneitä myydään hyvin vähän, mutta ne ovat tästä huolimatta venerekisterin toiseksi yleisin venetyyppi. Vesikootterien suosio jatkuu edelleen vahvana, erityisasiantuntija Mika Idman kertoo. Vuonna 2021 vesikulkuneuvojen ensirekisteröinneissä lähes neljännes oli vesiskoottereita. Rekisterissä vesiskoottereita on jo lähemmäs 10 000. Suosituimmat merkit ensirekisteröinneissä olivat vuonna 2021 Sea-Doo, Buster ja Yamarin. Yleisin merkki on vesiskootterimerkki Sea-Doo, kaksi muuta suosikkia edustavat nopeita moottoriveneitä valmistavia merkkejä. Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä purjeella tai moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja sekä kaikkia vesikulkuneuvoja, myös vesiskoottereita, joiden moottoriteho on vähintään 15 kW (n. 20,4 hv). Soutuveneitä, kajakkeja ja kanootteja ei tarvitse rekisteröidä. Veneen rekisteröinnin voi tehdä vapaaehtoisesti myös vaadittua pienempään tai pienempitehoiseen vesikulkuneuvoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vesikulkuneuvojen ensirekisteröintien määrä vuosina 2020 ja 2021 Yhteensä 4 769 (2020) 5 167 (2021) Moottorivene 3 361 3 700 Vesiskootteri 1 272 1 276 Purjevene 21 22 Hydrokopteri 4 13 Ilmatyynyalus 2 7 Moottoripurjehtija 1 1 Muut 40 44 Veneily miesvaltainen harrastus Veneily yhä miesvaltainen harrastus – yritykset hankkivat suurempia vesikulkuneuvoja. Uusien veneiden ostajista noin 84 prosenttia on yksityishenkilöitä. Henkilöistä 13,2 prosenttia oli naisia, eli veneiden hankinta on edelleen melko miesvaltainen harrastus. Naisten osuus on kuitenkin noussut noin prosenttiyksikön verran edellisestä vuodesta. Uusien veneiden ostajien keski-ikä oli 50 vuotta. Ostajien ikä vaihtelee paljon vesikulkuneuvon tyypin mukaan. Esimerkiksi vesiskootterin ostajan keski-ikä oli 42 vuotta, kun taas purjeveneen ostaneiden keski-ikä oli 54 vuotta. Vuonna 2021 ensirekisteröityjen veneiden koossa tai tehossa ei ole tapahtunut mainittavaa muutosta verrattuna edelliseen vuoteen. Ensirekisteröityjen veneiden keskimääräinen pituus oli 5,1 metriä ja keskimääräinen koneteho 66 kW (mediaani). Noin 16 prosenttia uusista veneistä rekisteröitiin yritysten nimiin. Yrityksille hankitut vesikulkuneuvot ovat pääasiassa suurempia ja tehokkaampia yksityishenkilöiden hankkimiin kulkuneuvoihin verrattuna. Tämä ilmiö korostuu erityisesti purjeveneissä, joissa eroa keskimääräisessä veneen pituudessa oli lähes kolme metriä. – Vesiskoottereiden osalta tilanne oli kuitenkin päinvastainen. Yksityishenkilöt hankkivat hieman suurempia ja tehokkaampia kulkupelejä kuin yritykset, Idman kertoo. Rahoitusyhtiöt on jätetty tarkastelusta pois, jotta nähtäisiin paremmin yritysten omaan käyttöön tehdyt hankinnat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rekisteröityjä vajaa viidennes vesikulkuneuvoista Suomi on yksi maailman venetiheimmistä maista. Ihan tuoretta tilastoa ei ole, mutta vuosien 2004 ja 2016 selvitysten välillä tapahtunut vesikulkuneuvojen määrän kehitys antaa aiheen Suomessa olevan nykyisin kaikkiaan noin 1,3 miljoonaa vesikulkuneuvoa. Niistä on rekisterissä 231 599 kappaletta. Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä purjeella tai moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja sekä kaikkia vesikulkuneuvoja, joiden moottoriteho on vähintään 15 kW (n. 20,4 hv). Soutuveneitä, kajakkeja ja kanootteja ei tarvitse rekisteröidä. Rekisteröimättömien veneiden määrästä on tehty harvoin tutkimuksia. Vuonna 2017 Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi teetti kattavan tutkimuksen veneilyn tilasta Suomessa vuonna 2016. Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa -tutkimus sisälsi laajan viranomaisilta, sidosryhmiltä ja veneilijöiltä kerätyn aineiston käsittelyn, tulkinnan sekä raportoinnin. Soutuvene se yleisin Vuoden 2016 tilanteessa Suomen suosituin venetyyppi oli soutuvene, joita arvioitiin olevan lähes 420 000. Kanootteja ja kajakkeja oli lähes 100 000 sekä pieniä, alle 15 kW:n (alle 20,4 hevosvoiman) perämoottoriveneitä vähän päälle 300 000. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 2016 rekisteröityjä vesikulkuneuvoja oli 203 343. Vuonna 2016 Suomessa oli arvion mukaan 1 157 500 vesikulkuneuvoa. Edellisessä Merenkulkulaitoksen teettämässä tutkimuksessa vuonna 2004 oli arvion mukaan 737 500 vesikulkuneuvoa. Kasvua 12 vuoden aikana 420 000 vesikulkuneuvoa eli 57 prosenttia! Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto, Timo Turkula Lähteet: Traficom, Trafi: Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa -tutkimus, Merenkulkulaitos: Veneilyn määrä ja taloudelliset vaikutukset Suomessa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan